Tuomo sedän tupa | Page 4

kiivaasti, "siten
osottaisin hyväksyväni tätä julmaa kauppaa ja olisin avulias sen
toimeen panossa. Minä tahdon mennä Tuomon luo, puhua hänen
kanssansa ja lohduttaa häntä. Hänen pitää tuntea emäntänsä
mielenlaadun. Mitä Elisaan tulee, en uskalla ajatellakkaan hänen
suruansa."
Herra ja rouva Shelby eivät aavistaneetkaan, että eräs henkilö oli
kuullut koko heidän keskustelunsa.
Orjakauppiaan käynti talossa oli herättänyt Elisassa levottomuutta. Hän
oli kulkiessaan isäntänsä avonaisen oven ohi aamupuolella mielestään
kuullut Haleyn puhuvan hänen pikku pojastaan.
Koko päivän oli tuo ajatus vaivannut häntä ja kalvanut hänen mieltään.
Olisiko todella sellaiset kauheat asiat tekeillä ja millä tavalla hän saisi
varmuutta. Hajamielisesti ja takaperin hän oli suorittanut tehtävänsä
pitkin päivää tuumiessaan näitä kysymyksiä edestakaisin.
Kiihkeässä mielentilassaan ei hän iltasellakaan voinut mennä levolle,
vaan pistäysi pieneen käytävään, joka eroitti hänen huoneensa
isäntäväen makuukamarista. Siellä hän seisoi vavisten korva ohutta
seinää vasten ja kuuli jok'ikisen sanan, jonka isäntä ja emäntä illan
kuluessa olivat vaihtaneet.
Posket kalpenivat, koko ruumis jähmettyi ja herttaisille kasvoille
ilmestyi kova piirre. Hän oli tehnyt päätöksensä ja hiipi nyt hiljaa
pieneen kammioonsa, missä oli niin monta rauhallista ja onnellista
hetkeä viettänyt. Tuolla oli ikkuna, jonka ääressä hän oli istunut
ompelunsa kanssa tyytyväisesti hyräillen, tuolla pieni hylly täynnä
emännän antamia kirjoja ja muita pikku kaluja, joita oli saanut jouluiksi.
Niin, tämä oli tähän asti ollut hänen turvapaikkansa ja pieni
maailmansa.
Mutta nurkassa pienellä vuoteella nukkui hänen Harrynsä

viattomuuden unta, suu puoli avoinna, kiharat hajallaan ja kätöset
hervottomina peitteen päällä. Äiti kumartui vuoteen yli ja kuiskasi:
"Oma armahin lapseni, he ovat myyneet sinut, mutta äitisi on sinut
pelastava."
Ei ainoakaan kyynel valunut hänen poskelleen, sillä tällaisen surun
kohdatessa silmä ei itke, sydän vaan vuotaa näkymättömiä
veripisaroita.
Elisa otti lyijykynän ja kirjoitti kiireesti: "Oi rakkahin emäntäni, älkää
ajatelko pahaa minusta, älkää liioin kutsuko minua kiittämättömäksi!
Olen kuullut koko teidän illallisen keskustelunne ja koetan nyt pelastaa
poikani. Ettehän moiti minua siitä? Jumala teitä siunatkoon ja
palkitkoon teidän hyvyytenne!"
Käännettyään tämän paperilipun kokoon meni hän piironkinsa
laatikosta ottamaan vaatteita pikku pojalleen ja niin hellä on äidin
sydän, ett'ei se edes tällaisenakaan kauhun hetkenä unohda ottaa vähän
lelujakin armahansa huviksi. Kaikki nämät tavarat hän sitten kääri
niistimeensä ja kiinnitti sen vyötärilleen. Nyt tuli pienokaista herättää.
Kun tämä viimeinkin avasi silmänsä ja näki äitinsä matkapuvussa,
kysyi hän häntä vakavasti katsellen:
"Minne menet, äiti?"
Äiti nojautui hänen ylitsensä ja sanoi matalalla äänellä: "Hiljaa,
Harryseni, et saa puhua ääneen. Paha mies aikoo ottaa Harryn ja kantaa
hänet pois pimeässä, mutta äiti ei salli sitä. Äiti aikoo pukea
sydänkäpynsä päälle lakin ja takin ja juosta kauvas pois hänen kanssaan,
ett'ei paha mies saa kiinni."
Lapsi ymmärsi, että oli jotakin vakavaa tekeillä ja pysyi aivan
äänetönnä äidin valmistellessa matkaa varten. Kun pienet varustukset
oli tehty, nosti hän pojan käsivarrelleen ja hiipi hiljaa kuin varjo ulos
pimeään yöhön. Ilma oli kylmä, taivas tähdissä, ja äiti kietoi
pienokaisensa huiviin puristaen häntä lujasti rintaansa vasten.

Tie oli tuttu ja muutaman minuutin kuluttua he saapuivat Tuomo sedän
tuvalle. Täällä Elisa pysähtyi ja naputti hiljaa ikkunaruudulle.
Mutta ennenkuin seuraamme häntä sisään, voimme ensin tutustua tuvan
asukkaisiin ja heidän jokapäiväiseen elämäänsä.

II.
Tuomon eli Tuomo sedän, joksi häntä tavallisesti nimitettiin, tupa oli
pieni puurakennus herraskartanon läheisyydessä. Tuvan edustalla oli
vähänen puutarha, jossa aina kesäisin rehotti kukkia, hyötymansikoita,
vattuja ja vihanneksia. Toimelias käsi oli paitsi sitä tuvan etupuolelle
istuttanut köynnöskasvia, jotka kiipesivät pitkin huoneen seinää ja
milt'eivät peittäneet sitä tykkänään.
Aikaisemmin samana päivänä, jota edellisessä on kuvattu, istuivat
kaikki tuvan asukkaat koossa: Tuomo setä, hänen vaimonsa Chloe täti
ja kolme villapäistä lasta, joista nuorin juuri parhaallaan harjoitteli
kävelytaitoa. Vähä väliä hän nousi jaloilleen ja kompastui jälleen
veljiensä suureksi huviksi.
Chloe täti, joka oli herraskartanon paras keittäjä, oli juuri hiljattain
päässyt illallistoimistaan sieltä ja kiirehti nyt valmistamaan omalle
rakkaalle ukolleen ehtoollisruokaa. Hän seisoi toimeliaana lieden
ääressä paistaen jotakin paistinpannussa ja raotti vähä väliä kattilan
kantta, jossa varmaankin hajusta päättäen kiehui jotakin oikein
maukasta.
Chloe täti tiesi olevansa taitavin keittäjä koko lähiseudulla ja tämä pani
hänen tummat kasvonsa ilosta ja tyytyväisyydestä hohtamaan. Ei
kukaan osannut valmistaa sellaisia maissikakkuja tahi panna toimeen
niin komeita puolipäiviä, kuin hän. Vieraiden tulo kartanoon olikin
hänestä oikea riemuhetki, sillä nyt hän taas sai ponnistaa voimiaan ja
näyttää keittotaitonsa tuloksia. Ja kun vieraat sitten kiittelivät putinkia,
kysyivät sen tekijää ja ottivat sitä kahdesti jopa kolmastikin, ei Chloe
täti pyytänyt parempaa palkintoa. Hänen sydämmensä sykki riemusta

sitä ovenraosta kuullessaan.
Pienen pöydän ääressä, joka jo illallista varten oli peitetty valkealla
liinalla, istui perheen isäntä, Tuomo setä, herra Shelbyn paras työmies.
Koska hän on koko kertomuksen päähenkilö, on syytä katsella häntä
vähän tarkemmin. Hän on isokasvuinen ja harteva mies. Kasvot ovat
Afrikan neekerin, väri tumma ja tukka villainen, mutta näissä mustissa
kasvoissa kuvastuu niin paljon viisautta ja jaloutta, arvokkaisuutta ja
nöyryyttä, ett'ei niitä kerran nähtyään unhota.
Hän istui tänä iltahetkenä rihvelitaulu edessään ja muodosteli suurella,
kirjoitukseen tottumattomalla kädellään hitaasti kirjaimia. Hänen
isäntänsä kolmetoista-vuotias vilkas poika, nimeltä Yrjö, toimitti
opettajanvirkaa ja teki tuon tuostakin pieniä muistutuksia.