Timon Ateenalainen | Page 8

osoitti mikä pakko
häntä siihen vaati, ja sai kuitenkin kiellon.
LUCIUS. Mitä?
2 MUUKALAINEN. Niinkuin sanoin: kiellon.
LUCIUS. Sepä outoa ja kummaa! Jumalten nimessä, tuota oikein
häpeän! Kiellon tuolle kunnon miehelle! Se ei osoita suurta
kunniantuntoa. Itse puolestani täytyy minun tunnustaa, että olen häneltä
ottanut vastaan pieniä suosionosoituksia, niinkuin rahaa, hopeakatuja,
jalokiviä ja muuta joutavaa, joka ei ole verrattavakaan tuon toisen
saamisiin; kuitenkin, jos olisi hän sivuuttanut hänet ja kääntynyt minun
puoleeni, en olisi ikipäivinä noita talentteja häneltä kieltänyt.
(Servilius tulee.)
SERVILIUS. Kah, mikä onni, tuossapa hänen armonsa onkin! Olen
hiki päästä juossut häntä tavatakseni. -- (Luciukselle.) Armollinen herra,
--
LUCIUS. Servilius! Hauska tavata. Hyvästi! Tervehdä arvoisaa kunnon
isäntääsi, minun oivallisinta ystävääni.
SERVILIUS. Teidän armonne luvalla, minun herrani lähetti, --
LUCIUS. Mitä hän lähetti? Olen tuolle herrallesi jo niin suuressa
kiitoksen velassa; aina hän vaan lähettää. Kuinka voin häntä kiittääkään,
sano se. Ja mitä hän nyt taas lähettää?

SERVILIUS. Hän nyt vain lähettää pienen kiireellisen pyynnön teidän
armollenne, että suvaitsisitte hetken tarpeeseen lainata hänelle noin
viisikymmentä talentttia.
LUCIUS. Nyt hänen armonsa vain laskee pilaa; Satoja, tuhansia hält' ei
puutu.
SERVILIUS. Nyt toki hältä vähempikin puuttuu; Jos ehdoton ei tarve
hällä ois, En hetkinkään näin kiusaamalla kiusais.
LUCIUS. Puhutko täyttä totta, Servilius?
SERVILIUS. Niin, täyttä totta, kautta sieluni!
LUCIUS. Minä senkin pahuksen otus, kun saatoin itseni rahasta
tyhjäksi näin otolliseen aikaan, jolloin olisin voinut ilmetä kunnon
miehenä! Mikä onneton sattumus, että juuri eilispäivänä tulin
ostaneeksi pientä joutavaa ja näin menettäneeksi suuren osan kunniaani!
Servilius, jumalien edessä vannon, että nyt en voi auttaa; senkin tyhmä
otus, sanon vieläkin! Olin ihan aikeissa itse kääntyä Timonin puoleen,
sen nämä herrat tässä voivat todistaa; mutta nyt en soisi, en koko
Ateenan aarteista, että olisin sen tehnyt. Monet monituiset terveiset
hyvälle armolliselle herrallesi! Toivon, että hänen armonsa suvaitsee
ajatella mitä parahinta minusta, vaikka en voikaan nyt kiitollisuuttani
osottaa. -- Ja sano hänelle minun puolestani, että katson mitä
suurimmaksi onnettomuudekseni, etten voi tehdä mieliksi näin
kunnianarvoiselle ylimykselle. Servilius hyvä, tahdotko osoittaa
minulle sen verran ystävyyttä, että kerrot hänelle minun omat sanani?
SERVILIUS. Kyllä, herra, sen teen.
LUCIUS. Hyvän saat palkinnon, siitä pidän huolta, Servilius. --
(Servilius menee.) Sanoitte totta: Timon kutistuu; Mies mennyt on, kun
luotto kukistuu.
(Menee.)
1 MUUKALAINEN. Hostilius, huomasitko!

2 MUUKALAINEN. Liian hyvin.
1 MUUKALAINEN. Se maailman on henki: samaa maata On kaikki
mairijat. Sit' ystäväkses Sanoa voitko, joka samaan kuppiin Palaansa
kastaa? Timon, tiedän mä, Miehelle tuolle oli niinkuin isä. Sen luottoa
hän tuki kukkarollaan, Taloutt' auttoi, palkollisten palkat Varoistaan
maksoi; jos hän joi, niin aina Timonin hopeihin hän huulin koski; Ja
sentään -- mikä julmus ihminen, Kun kiittämättömyys sen otsall' asuu!
-- Nyt hältä kieltää, varoihinsa nähden, Mit' armelias antaa kerjääjälle.
2 MUUKALAINEN. Oi, tuosta hurskaus huokailee.
1 MUUKALAINEN. En itse Timonilt' ole koskaan mitään saanut, En
hänen hyvyyksiään maistanutkaan, Ett' olla voisin ystävä. Mut vannon:
Sen miehen jalouden ja ylvään kunnon Ja kunniakkaan vaelluksen
tähden, Jos puutteessaan hän kääntynyt ois minuun. Omani kaiken
alttiiks oisin pannut Ja hälle paluuttanut osan parhaan; Niin hellin
hänen sydäntään. Mut huomaan: Ei muodissa nyt ole sääliväisyys, Kun
omantunnon polkee itsekkäisyys.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Huone Semproniuksen talossa. (Sempronius ja muuan Timonin
palvelijoista tulevat.)
SEMPRONIUS. Miks minua hän kiusaa? Onhan muita: Hänt' auttaa
voisi Lucius tai Lucullus; Ja rikas mies on nyt Ventidiuskin, Jonk' osti
vankeudesta hän. Nuo kaikki Hyvänsä hältä saivat.
PALVELIJA. Näitä kyllä On koiteltu, mut ne on valhekultaa: He
kiellon antoivat.
SEMPRONIUS. Kuin? Kiellon hälle? Ventidius ja Lucullus kiellon
hälle? Ja nytkö minuun turvaa? Kolme? Hm! Vähääpä älyä ja
ystävyyttä Se todistaa. Mua viimeisenä käyttää! Kuin lääkärit, on
ystävät jo kolmin Hylänneet hänet; mun nyt pitää auttaa! Se mua

loukkaa! häneen oikein suutun, Kun näin mua huonoksii. En näe syytä,
Miks ei hän ensin minuun kääntynyt: Min' olen, toden totta
ensimmäinen, Jok' olen hältä antimia saanut; Nyt niinkö kurjaks luulee
mun, ett' aion Viimeinen olla kiitoksessa? Enkä; Näin oisin muille
naurun aineena Ja ylhäisissä narrin nimen saisin. Ei, ensikädess' oisin
kolminkerroin Sen summan antanut, vain hellyydestä, Niin hälle hyvää
suon. Nyt kotiin vain, Ja muiden kieltoon tämä vastuu liitä: Ei
solvaajalle multa rahaa riitä.
(Menee.)
PALVELIJA. Verratonta! Hänen armonsa on oikein kunnon konna.
Paholainen ei tiennyt, mitä teki, kun teki ihmisen ovelaksi; hän sen
kautta joutui itse petinkoon; enkä voi muuta luulla, kuin että ihminen
konnuuksillaan vihdoin tekee hänestä puhtaan. Kuinka kauniisti tuokin
herra ponnisteli näyttääkseen rumalta! Tavoittelee hurskautta,
tehdäkseen kirotun töitä, aivan niiden tapaan, jotka kiihkeästä,
palavasta uskoninnosta tahtoisivat tuleen sytyttää kokonaiset
valtakunnat.[5]
Niin tuonkin ovela on ystävyys, Timonin viime toivo. Kaikki pettää,
Pait jumalat. Nyt ystävätkin kettää. Ovetkin, jotk' ei moneen
kestivuoteen Lukossa olleet, nyt on teljettävät, Vain omaa isäntäänsä
suojellakseen. Niin päättyy aulius: ken rahojaan Ei kaita voi, se
kaitkoon huonettaan![6]
(Menee.)
Neljäs kohtaus.
Sali Timonin asunnossa.
(Kaksi Varron palvelijaa ja Luculluksen palvelija kohtaavat Tituksen ja
Hortensiuksen ynnä muita Timonin velkojien palvelijoista, jotka
odottavat Timonia tavatakseen.)
1 VARRON PALVELIJA. Kah, Titus ja Hortensius, huomenta!

TITUS.