Tehtaan tytöt | Page 2

"Eipähän tahtonut", sanoi Anna hymyillen. "Kas, meidän tyttöjen on
niin hyvä olla kotona. Vaikka meillä on vain torppa, ja tytöt ovat
saaneet tehdä aika lailla työtä, niin on heidän elämänsä tyyni ja
huoleton. On vallan toista tehdä työtä vierasten luona. Isä on
ryyppäämätön ja hyvänluontoinen, eikä kaikilla torpantytöillä ole niin
hauskaa kotia eikä puutarhaa, eikä niin hyvää ruokaa kuin meidän
tytöillä on. Miina kyllä tietää, että elämä olisi vallan toisellaista, jos
hänellä olisi suuri talous ja ankara anoppi. Ja jos sanon täyden totuuden,
niin on koko Lintulan talo kuin suuri roskaläjä."
"Mutta nyt Miina tahtoo pois siitä hauskasta kodista", ihmetteli
papinrouva.
"Niinhän tuo tahtoo, se Nivalan Leenahan hänet siihen on viekoitellut.
Leena oli kesällä pari päivää kotona ja näytteli Muualle kauniita
puseroitaan ja nappikenkiään ja puhui kahvista ja vehnäleivästä."
Papinrouva huokasi: "sehän se tavallisesti houkuttelee nuoria tyttöjä."
"Minä pelkään enimmin huonoa esimerkkiä", sanoi Anna, "Olen
kuullut, että kaikki tehtaantytöt ovat huonoja ihmisiä."
"Eihän toki, Anna", sanoi papinrouva vakavasti, "mutta ne raukat
tulevat usein niin nuorina ja kokemattomina tehtaaseen. Ne, joilla ei ole
kotia, asuvat yhdessä toisten yhtä nuorten ja lukemattomien, ehkäpä jo
turmeltuneiden tyttöjen kanssa. He ovat ilman turvaa, joutuvat helposti

huonoon seuraan, eivätkä ymmärrä arvostella ihmisiä. Heillä ei ole
ketään, jolta kysyisivät neuvoa, ei ketään, jonka puoleen voisivat
kääntyä. Siksi he helposti joutuvat kiusaukseen ja lankeevat. Mutta
heidän joukossaan on monta hyvää ja kunnollista tyttöä. Ja onhan
Miina saanut kasvaa kahdeksannentoista ikävuoteensa asti hyvässä
kodissa. Hänen pitäisi voida pysyä hyvillä teillä. Ja sitä paitsi hän on
vakava ja kelpo tyttö."
"Niin, onhan hän", myönsi Anna, "mutta eikö rouva kumminkin
kieltäisi häntä menemästä tehtaaseen? Menköön ennemmin
palvelukseen, jos tahtoo pois kotoa."
"Minä en tekisi oikein, jos sekaantuisin asiaan", sanoi papinrouva
ystävällisesti taputtaen Annaa olkapäälle. "Miina on kesästä saakka
ajatellut tätä asiata, ja vaikka hän minunkin mielestäni tekee tyhmästi
jättäessään hyvän kotinsa, jossa hänellä on tarpeeksi työtä, niin on
parasta, että nuoret saavat koettaa, miltä tuntuu maailmallaolo, kun
eivät enää viihdy kotona. Jos on kasvattanut lapsensa Jumalan pelvossa
ja hyvissä tavoissa ja opettanut heitä tekemään työtä, niin voi tyyneesti
lähettää heidät maailmalle. Jos sinä nyt kieltäisit häntä menemästä, niin
hän ehkä tekisi tyytymättömästi työnsä täällä kotona ja toivoisi vain
pois ja kuvittelisi, että olo tehtaassa olisi niin paljon parempaa. Mutta
jos annat hänen koettaa, niin on mahdollista, että hän tulee takaisin
jonkun ajan kuluttua. Juuri siksi, että Miinalla on niin hyvä koti ja että
hän on niin järkevä tyttö, toivon minä kaiken käyvän hyvin."
Anna huokasi syvään. Hän oli todellakin toivonut, että papinrouva
sekaantuisi asiaan, neuvoisi Miinaa, niin, vieläpä kieltäisikö häntä
menemästä tehtaaseen. Mutta kotimatkalla hän ajatteli tarkemmin
asiata ja tuli lopulta vakuutetuksi siitä, että rouva oli oikeassa.
Kun hän astui tupaan, seisoi Liisa uunin ääressä laittamassa ruokaa,
Miina kirnusi voita ja pikku Tiina nukkui sängyssä. Isä ja pojat olivat
metsässä.
Molemmat tytöt katselivat uteliaina äitiä, kun hän pani huivinsa
arkkuun ja otti esiin rukkinsa.
"No, mitä papinrouva sanoi Miinasta?" kysyi Liisa kiihkeästi.
"Rouva arveli, että antaa vaan Miinan mennä, kosk'ei hän enää viihdy
kotona", sanoi äiti tyyneesti.
Miina näytti hieman nololta. Hän oli varustautunut vastarintaan, eikä
sitä nyt tarvittukaan. Nivalan Leena oli maininnut, että Pyhäinmiesten

päivästä tuli yksi paikka tehtaassa vapaaksi, nyt täytyi vain kirjoittaa
sinne ja laittaa Miinan vaatteet kuntoon. -- --
Viimeistä yötä makasi Miina kotona vanhassa sängyssä Liisan vieressä.
Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä ja hänen sydäntänsä ahdisti, kun hän
ajatteli tuntematonta tulevaisuuttaan, häntä pelotti lähteä yksin
vierasten ihmisten pariin. Kuinka hän saattoikaan jättää isän, äidin ja
sisarukset? Mutta sitten hän taas rupesi ajattelemaan kaikkea, mitä
Leena oli kertonut, ja laskiessaan, miten paljon rahaa hän ansaitsisi
yhdessä vuodessa, vaipui hän syvään, rauhalliseen uneen.
* * * * *
Oli kevät ja kiire pellolla ja puutarhassa. Pitkät kankaat olivat
valkenemaan osoitteena äidin ja Liisan ahkeruudesta. Pari lihavaa,
hienokarvaista vasikkaa ammui navetassa. Lampaat käydä, tepastelivat
edestakaisin, kun karsinaa puhdistettiin. Kukko kiekui ja kanat
nokkivat ja kuopivat pihalla lähellä tunkiota. Kaikki näytti niin
hauskalta ja iloiselta, mutta Liisa istui portailla ja itki katkerasti.
Silloin astui papinrouva veräjästä pihalle.
"Mikä nyt on hätänä, rakas lapsi?" kysyi hän säälivästi,
"Velli pääsi palamaan pohjaan", nyyhkytti Liisa, "ja kaikki olivat niin
vihaiset minulle. Äiti sanoi, että tuli suuri vahinko, kun ruoka pilaantui,
pojat ilkkuivat ja Tiina sylkäsi vellin suustaan ja isä .... sanoi, että se oli
puutarhan syy. Mutta ei se sen syy ollut. Täytyihän minun tietystikin
kaivaa multa pehmeäksi raparperin ja ruohosipulin ympäriltä, kun
minut oli jätetty kotiin päivällistä laittamaan. Mutta minä juoksin
alinomaan tupaan hämmentämään pataa. Vaan sitten en
huomannutkaan, että Tiina meni sisään ja että se pikku ilkimys työnsi
koko hellan täyteen puita, niin että velli paloi pohjaan. Kun on kädet
täynnä ... eikä Tiina tee koko päivänä muuta kuin pahaa. Mutta minä en
tahtonut kannella isälle, sillä silloin Tiina olisi saanut selkäänsä."
"Se oli hyvin tehty, Liisa, Tiinahan on vielä niin pieni ja
ymmärtämätön. Älä itke enää. Minä opetan sinua keittämään velliä niin,