Seitsemän veljestä - Kertomus | Page 2

mutta l?yt?m?tt? lapsiansa. Saipa asia yh? kamalamman muodon ja vaati viimein kruununmiehi? k?ym??n asiaan k?siksi. Sana saatettiin jahtivoudille, joka viipym?tt? kokoonkutsui koko Toukolan kyl?n ja sen ymp?rist?n. Ja nyt l?ksi joukko sek? nuoria ett? vanhoja, naisia niinkuin miehi?kin, jahtivoudin johtamana, pitk?n? rivin? urkkimaan ymp?ri mets??. Ensimm?isen? p?iv?n? etsiv?t he l?heisimmill? tienoilla, mutta ilman toivottua seurausta; toisena p?iv?n? siirtyiv?t he kauemmas, ja koska astuivat korkealle m?elle, n?kiv?t he et??lt? er??n suon partaalta sinisen savupatsaan kiertoilevan yl?s ilmaan. Tarkasti merkitsiv?t he suunnan, josta savu suitsusi, ja sit? kohden jatkoivat he retkens? taas. Viimein likemmin jouduttuansa kuulivat he ??nen, joka lauloi seuraavalla tavalla:
?Elettiinp? ennenkin, Vaikk' ojan takan' oltiin, Ojapuita poltettiin Ja ojast' oltta juotiin?.
Silloinpa Jukolan em?nt?, kuultuansa laulun, ilahtui suuresti; sill? h?n tunsi sen poikansa Juhanin ??neksi. Ja kumahteli usein mets? tulinuijan paukkeesta; josta kaikesta etsij?t nyt varmaan havaitsivat l?hestyv?ns? karkulaisten leiri?. Siit? antoi jahtivouti k?skyn piiritt?m??n pojat ja sitten heit? l?henem??n hiljaisuudessa, mutta pys?ym??n kuitenkin matkan p??h?n heid?n majapaikastansa.
Tapahtui niinkuin h?n k?ski. Ja koska joukko, piiritt?in veljekset kaikin puolin, oli heit? likeynyt noin viisikymment? askelta, seisahtui se silloin; ja ilmestyi nyt seuraava n?ky: Rakettu oli kiven juurelle havuista pieni koiju, jonka ovella makasi Juhani sammaleisella sijalla, katsellen yl?s pilviin ja lauleskellen. Kaksi, kolme sylt?? koijusta loimotti iloinen valkea, ja sen hiilist?ss? korventeli Simeoni ansalla pyytty? teere? p?iv?lliseksi. Aapo ja Timo no'etuilla kasvoilla--sill? olivatpa he ?skett?in olleet tonttusilla--paistelivat nauriita kuumassa tuhassa. Pienen saviropakon partaalla istui ??net?nn? Lauri, tehden savikukkoja, h?rki? ja uljaita varsoja; ja oli h?nell? heit? jo aika rivi kuivamassa sammaleisen hirren kyljell?. Mutta tulinuijaa paukutteli Tuomas: sylki maakivelle vahtoisen syljen, asetti siihen tulisen hiilen, ja t?m?n p??lle viskasi h?n kaikin voimin toisen kiven, ja jyske, usein tuima kuin tavallinen kiv??rin paukaus, kajahti ymp?rille, ja nokinen savu kivien v?list? py?r?hteli ilmaan.
JUHANI. Elettiinp? ennenkin, Vaikk' ojan takan' oltiin... Mutta peijakas meid?n kuitenkin viimein t??ll? perii. Se on niinkuin k?dess?, te mullisaukon pojat.
AAPO. Senh?n min? kohta sanoin k?ydess?mme j?niksen passiin. Voi meit? hulluja! Sissit ja mustalaiset t?ll? tavalla r?hm?stelk??t ilmi-taivaan alla.
TIMO. Jumalan taivas kuitenkin.
AAPO. Asua t??ll? susien ja karhujen kanssa.
TUOMAS. Ja Jumalan kanssa.
JUHANI. Oikein, Tuomas! Jumalan ja h?nen enkeleins? kanssa. Ah! jos nyt taitaisimme katsoa autuaan sielun ja ruumiin silm?ll?, niin selv?stip? n?kisimme, kuinka koko joukko suojelevia siipi-enkeli? on meid?n piiritt?nyt ja kuinka itse Jumala harmaana ?ij?n? istuu vallan keskell?mme t?ss? kuin armahin is?.
SIMEONI. Mutta mit? aattelee nyt ?itiparka?
TUOMAS. H?n mielisi peitota meit? paistikkaiksi, koska vaan kynsiins? joutuisimme.
JUHANI. Ai poika, saisimmepa saunan!
TUOMAS. Saunan, saunan!
JUHANI. Kipin?itsev?n saunan! Niin, kyll?s sen tied?t.
AAPO. Se viimeinkin on saatavamme.
SIMEONI. Hyvin tietysti. Sent?hden on parasta menn? ottamaan se sauna ja p??st? kerran n?ist? h?rk?p?ivist?.
JUHANI. H?rk? ei juuri k?yskelekk??n vapaa-ehtoisesti teuraspenkkiin, veikkoseni.
AAPO. Mit? jaarittelet, poika? Talvi l?hestyy ja meille ei annettukaan syntyiss?mme turkkia niskaan.
SIMEONI. Ei siis muuta kuin kotia mars! ja tulla l?ylytetyksi ja syyst? kyll?, syyst? kyll?.
JUHANI. S??styk??n, veljet, s??styk??n selk?mme viel? kuitenkin muutamat vuorokaudet. Emmeh?n tied? mit? pelastus-keinoa Jumala meille keksii viel? menness? parin kolmen p?iv?n. Niin, t??ll?, t??ll? pyllyilk??mme viel?: tuossa p?iv?mme, tuon kantosen valkean ymp?rill?, ja y?mme havuisessa koijussa, r?h?tellen rinnakkain riviss? kuin em?n naskit pahnoilla.--Mutta mit? sanot sin?, Lauri pokko, siell? savilaukussa? Mit?? K?ymmek? koreasti pieksi?is-l?ylyyn?
LAURI. Ollaanhan t??ll? viel?.
JUHANI. Senh?n min?kin parhaaksi harkitsen. Juuri niin!--Mutta onpa sinulla siell? karjaa oikein aika lailla.
TUOMAS. On sek? karjaa ett? siipi-el?imi? sill? pojalla.
JUHANI. Huikea liuta. Tulispa sinusta oikein kukkomaakari.
TUOMAS. Oikein fl??t?l?.
JUHANI. Oivallinen fl??t?l?.--Mik? ryss?nkukla sielt? nyt taasen heltii kynsist?si?
LAURI. T?m? on vaan tuommoinen pikkuinen poika.
JUHANI. Kas tuota nallikkaa!
TUOMAS. Tekee poikia kuin mies.
JUHANI. Poikia kuin tervaskannon p?it?; ja ruokkii kuin mies sek? pojat ett? karjat.--Mutta veljet, veljet, jouduttakaa jo p?iv?llinen p?yt??n; sill? mahani rupee motkottamaan. Pane mujua, pane kiehuvaa mujua tuon nauriin paistavalle kyljelle tuossa.--Kenenp? on vuoro l?hte? nauriita varkaisin?
SIMEONI. Minunpa on taasen k?yminen synnin ty?h?n.
JUHANI. Henkemme piteiksi t?ytyy meid?n hieman nypistell? toisen omasta. Jos t?m? on synti?, niin on se niit? pienimpi? kuin tehd??n t?ss? matoisessa maassa. Ja katso, jos kuolen ilman muuta synninmerkki? kirjassani, niin eih?n tuo pieni variksenjalka minua juuri est?isi p??sem?st? v?h?n parempaan el?m??n. Siit? oikeasta h??salista minua piankin n??s?tt?isi ulos, sen m? kyll? luulen, mutta ainahan annettaisi pojalle siell? jokin ovenvartijan virka, ja sekin olisi hirmuisesti lysti?.--Niin, uskokaamme niin, ja ottakaamme suruttomasti mit? kerralla kupuumme mahtuu.
AAPO. Mutta katsonpa jo parhaaksi ett? heit?mme Kuokkalan naurismaan ja etsimme itsellemme toisen. V?hentyminen p?iv? p?iv?lt? saattaa pian omistajan vartioimaan maatansa y?t ja p?iv?t.
JAHTIVOUTI. Ei yht??n surua siit? juonesta en??, poikaset, ei yht??n. No no, miksi h?t?ilette? Katsokaa: joukko suojelevia enkeli? on teid?n piiritt?nyt aivan sukkelasti.
Niin haasteli vouti veljeksille, jotka pahoin pelj?stynein? rynk?siv?t yl?s ja kaapasivat juoksemaan mik? minnekkin, mutta huomasivat pian kauhistuen tiens? teljetyksi kaikkialta. Silloin lausui taasen vouti: ?apajassahan olette, luikkarit, koreasti apajassa, josta ette p??se ennenkuin on teit? hieman suomustettu muistoksi, pieneksi muistoksi teille, mitk? jalkajuonet olette meille saattaneet, luikkarit. T?nne, muori, koivun-oksallanne, ja antakaat heille oikein l?mp?isest? kourasta. Jos niin, ett? kohtaisitte vastakyntt?, niin onpa t?ss? teille apumuijia?. Seurasi nyt kuritus ?itin k?dest?, k?yden miehest? mieheen yli