Ryöstölapsi | Page 8

hän alkoi jo
vanheta ja lamautua ja että hän pyytäisi minua auttamaan häntä talon ja
pienen puutarhan laittamisessa.
Lausuin olevani valmis auttamaan häntä.
»Hyvä», sanoi hän, »alota siis.»
Hän kaivoi taskustaan ruostuneen avaimen.
»Tässä on», sanoi hän, »avain porrastorniin rakennuksen
tuonnimmaisessa päässä. Sinä pääset sinne ainoastaan ulkoapäin, sillä
se osa taloa on keskeneräinen. Mene ovesta sisään, nouse sitten portaita

ylös ja tuo tänne alas se laatikko, joka on portaiden päässä. Siinä on
papereja», lisäsi hän.
»Saanko ottaa tulen mukaani, sir?» kysäisin minä.
»Ei, ei», vastasi hän nokkelasti. »Ei mitään valoa minun talossani.»
»Vai niin», sanoin. »Ovatko portaat hyvät?»
»Mainiot», vastasi hän, ja lisäsi, kun jo olin menossa: »Pysy likellä
seinää. Portaissa ei ole käsipuita, mutta astuimet ovat varmat.»
Menin ulos synkkään yöhön. Tuuli yhä valitteli kaukana, vaikka
Shawsin kartanolle ei päässyt henkäystäkään. Oli tavattoman pimeä ja
minusta tuntui turvallisemmalta kulkea seinän viertä siksi kuin saavuin
porrastornin oven kohdalle talon keskeneräiseen päähän. Minä olin
juuri saanut avaimen reikään ja vääntänyt sitä, kun yhtäkkiä ilman
tuulen henkäystä tai ukkosen jyrinää, koko taivas leimahti häikäisevän
kirkkaaksi pimitäkseen seuraavassa silmänräpäyksessä yhtä synkäksi
kuin ennenkin. Minun täytyi peittää kädellä silmäni tottuakseni
uudelleen pimeään ja torniin astuessani olin vielä puolisokea.
Sisällä oli niin pimeä että tuskinpa näki hengittääkään. Minä haparoin
käsilläni ja jaloillani ympärilleni ja pian löysinkin seinän ja portaat.
Seinä tuntui olevan sileäksi hakatusta kivestä. Portaatkin, vaikka
olivatkin melkein liian jyrkät ja kaidat, olivat muuratut ja kiilloitetut.
Astuimet olivat säännölliset ja vakavat jalan alla. Muistaen mitä setäni
oli kaidepuista sanonut, pysyttäydyin likellä seinää ja läksin pilkkosen
pimeässä, pamppailevin sydämin, nousemaan ylös.
Shawsin kartano oli viisikerroksinen, ullakkoa lukuunottamatta.
Minusta tuntui kuin raput ylempänä olisivat käyneet ilmakkaammiksi ja
hiukan valoisammiksi. Mietiskellessäni syytä siihen leimahti toinen
salama. Etten silloin huudahtanut ääneen, johtui siitä, että pelko kuristi
kurkkuani, ja etten pudonnut alas, riippui enemmän taivaan armosta
kuin omasta voimastani. Tunkeutuessaan seinän raoista sisään valasi
salama joka sopukan ja minä huomasin kiipeäväni korkealla avonaisten
rakennustelineitten päällä. Mutta tuo sama salama näytti myöskin

minulle, että portaat olivat tavattoman kapeat ja että toinen jalkani sillä
hetkellä oli ainoastaan parin tuuman päässä kuilun partaalta.
Nämä olivat siis nuo mainiot portaat, ajattelin, ja se ajatus sai minussa
jonkunlaisen raivokkaan rohkeuden leimahtamaan. Setäni oli varmasti
lähettänyt minut tänne joutuakseni suureen vaaraan, ehkä
kuolemaankin. Minä vannoin ottavani selon siitä, mikä tuo »ehkä» oli,
vaikka taittaisin niskani sen takia, ja läksin nelin kontin ryömien
jatkamaan nousuani niin hitaasti kuin mahdollista, tunnustellen joka
tuuman edessäni ja koettaen jok'ainoan kiven kestävyyttä. Pimeys
näytti salaman jälkeen tulleen kahta synkemmäksi. Eikä siinä kaikki,
sillä yölepakkojen äänekäs surina ylhäällä tornissa kiusasi korviani ja
hämmensi ajatukseni. Ja alas lentäessään nuo ilkeät siivekkäät
tupsahtelivat tuon tuostakin vasten kasvojani ja ruumistani.
Torni oli luullakseni kuusikulmainen ja jokaiseen rappujen käänteeseen
oli asetettu erilainen suuri kivi, joka yhdisti eri porrasjaksot toisiinsa.
Kerran olin juuri pääsemässä sellaiseen nurkkaukseen, kun tapani
mukaan tietä eteenpäin tunnustellessani, käteni luiskahtikin
kivenkulman yli eikä sen takana tavannut muuta kuin tyhjyyttä. Portaat
loppuivat siihen. Lähettää tottumaton kapuamaan niitä ylös pilkkoisen
pimeässä oli sama kuin lähettää hänet varmaan kuolemaan, ja vaikka
minä olinkin turvassa, -- siitä kiitos salamoille ja omalle
varovaisuudelleni -- sai jo paljas ajatuskin siitä perikadosta, johon olin
joutumaisillani ja siitä kammottavasta korkeudesta, josta olisin
pudonnut alas, minut kauhusta hikoilemaan ja herpasi minun jäseneni.
Mutta nyt tiesin mitä minun oli tekeminen. Minä käännyin takaisin ja
läksin kopeloiden laskeutumaan alas vihasta kirvelevin sydämin.
Puolimatkaan päästyäni tuli äkillinen ja ankara tuulenpuuska, joka
tornia hetkisen puisteltuaan kuoli pois. Alkoi sataa ja ennenkuin pääsin
maahan, tuli vettä taivaan täydeltä. Minä pistin pääni ovesta ulos ja
katsoin pitkin seinää keittiöön päin. Ovi, jonka minä lähtiessäni olin
sulkenut, oli nyt auki ja heikko valon kajastus virtasi siitä ulos. Minä
olin näkevinäni miehen haamun seisovan sateessa ikäänkuin
kuuntelemassa. Silloin leimahti häikäisevä salama, ja sen valossa näin
selvään setäni seisovan juuri siinä missä olin otaksunutkin. Salamaa

seurasi tärisyttävä jyrinä.
Arveliko nyt setäni jyrinän syntyneen minun putoamisestani vai
kuuliko hän siinä Jumalan äänen huutavan murhaa, jätän lukijan
arvattavaksi. Varmaa vain on, että hänet valtasi kamala pelko ja että
hän syöksyi sisään huoneeseen jättäen oven auki. Minä kiiruhdin niin
hiljaa kuin mahdollista hänen jälkeensä ja päästyäni huomaamatta
keittiöön, seisahduin tarkastelemaan häntä.
Hän oli jo ehtinyt avaamaan nurkkakaapin, ottanut sieltä suuren
taskumatin paloviinaa ja istui nyt pulloineen pöydän ääressä selin
minuun. Tuontuostakin puistatti väristys hänen ruumistaan ja hän ähki
raskaasti. Vähänväliä hän vei pullon huulilleen ja joi raakaa
väkijuomaa pitkin siemauksin.
Minä astuin likemmäksi, menin ihan hänen taakseen ja lyöden häntä
olkapäille huudahdin. »Aha!»
Setäni päästi määkinän tapaisen parahduksen, levitti sylinsä ja tupertui
lattialle kuin kuollut. Säikähdin siitä hiukan; mutta ennen kaikkea oli
minun pidettävä huolta itsestäni enkä sentähden ollenkaan epäillyt
jättää häntä virumaan siihen, mihin oli kaatunut. Avaimet riippuivat
nurkkakaapissa, ja aikomukseni oli varustautua aseella ennenkuin
setäni tointuisi ja kykenisi keksimään uusia konnuuksia.
Nurkkakaapissa oli muutamia pulloja sisältäen nähtävästi lääkkeitä,
sekä laskuja ja muita papereita, jotka minä kyllä olisin kernaasti
lähemmin tarkastanut, jos vain minulla olisi