Runot; Lyhyet kertomukset | Page 2

Aleksis Kivi
ukkoa katsomaan käyvät
Pilliä soitellen,
Käy hänen
luoksensa ampuja metsäst
Torvea soitellen,
Ja sillonpa piippunsa
pilveilee,
Niin ukon kuin ampujan uljaan.
Sillonpa hymyten kertoilee ukko
Ihmei ja tarinoi
Metsolan
tummista, kaikuvist linnoist,
Luolista Vuorelan;
Sä kuultelet
kanervavuoteella,
Ja hongiston kantele kaikuu.
Niinpä hän, kylästä kaukana, viettää
Aikansa, harmaapää:
Millon
hän istuu ja kauhaansa veistää
Leimuval nuotiol,
Ja millon taas
nuijiilee miiluans,
Ja kumahtaa kanervakangas.
KEINU.
Nyt kanssani keinuhun käy,
Mun impeni, valkeal liinal;
Kuin
morsian kauniina seisoovi luonto
Iltana helluntain.
Heilahda korkeelle, keinu,

Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.

On allamme viherjä maa
Ja päällämme sininen taivas,
Ja läntinen
lehtistä laaksoa soittaa
Lintujen laulaes.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.
Kun väikyn mä ylhäällä tääl,
Tääl tuulien viileäs helmas,
Niin
kaukana näen mä kaunoisen
Paisteessa iltasen.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.
Kuin Onnelan kaukainen maa
Niin kimmeltää ihana kunnas;
Ja
sinnepä lentäisin impeni kanssa
Siivillä läntisen.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.
Siel lehtinen kauhtana ain
On hartioil unisen koivun,
Ja ainiaan
lempeillä kunnailla läikkyy
Helluntain vainiot.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.
Siel laaksossa vainion all
On keväinen, viherjä niittu,
Mi ainiaan
herttaises hämäräs siintää
Kukkasil keltaisill.
Heilahda korkeelle, keinu,
Ja liehukoon impeni
liina
Illalla lempeäl.
Siel suutelee ehto ja koi
Ja siel ijankaikkinen aika
Pois kiitävi
vauhdilla kiitävän virran
Himmeään Unholaan.
Seisahda, heiluva keinu,
Jo kelmenee impeni
poski
Illalla lempeäl.

JOULU-ILTA
Sumunen ilma vuorilla väikkyy,
Raskaasti pilvet käy,
Hengittää
kostee, suojanen tuuli
Himmeäs männistös,
Toki riemu lemmekäs

Himmeydes hymyilee
Kuin hääjuhla synkeäs yössä;
Tullut on
joulu-ilta.
Huoneesta loistaa valkeus hauska
Vastahan kulkijan,
Hedelmii
vuoden ahkerast työstä
Tornina seisoovi
Pöytävaatteel valkeal

Vierahille tarjona,
Ja laattial kiiltävät oljet
Leimues iltapystyn.
Pöydässä istuu asujat kaikki
Huoneessa loistavas,
Kellenkään
määrää eteen ei panna
Lahjoista taivahan;
Kaikki yhtä ansainneet,

Kaikki tässä vierahat;
Ja koska he pöydästä käyvät,
Pauhaavat
jouluvirret.
Veisaavi nuori, veisaavi vanha,
Kuultelee hartaast laps;
Sionin
juhlasta veisunsa kaikuu,
Ihmeestä suurimmast,
Sankarista seimessä

Bethlehemin kaupungis,
Ja silmissä kyynele loistaa
Kuultelevalla
lapsel.
Heikenee vihdoin valkean loiste,
Virsi myös vaikenee,
Äänettä
kauvan istuvat kaikki
Vakaasti miettien
Tulisian hohtaes,

Punahiilen himmetes;
Ja lepohon käyvät he viimein
Vuoteelle
olkiselle.
Korkea juhla, ihana ilta
Oljilla kultasil,
Valossa valkeen, ilosen
liekin
Sumusen yösen kohdus!
Ken sua taitaa unohtaa?
Ken sun
virttes kaikunaa?
Ken lapsukaist äitinsä helmas

Vajassa
Bethlehemin?
EKSYNYT IMPI
Metsään keltakiharainen impi
Asteleevi kanervaisel maall;
Kohden
taivast otsa puhdas välkkyy,
Katsannossa onpi tyyneys.

Haastelee hän yksin käydessänsä:
»Vallitsija kirkkaan korkuuden,

Suo mun aina silmät puhtaal, vakaal
Puolees taitavani katsahtaa.
Opeta mua eloo rakkauden,
Valkeutes pyhä virtakoon
Poveheni, ja
mä, pelkäämättä
Pimeyden valtaa, tieni käyn.
Ja kun viimein päätetty on matka,
Astun kunniasi kaupunkiin,

Jonka muurit kullast, krysoliiteist
Hohtaa kesäsillä kunnahil.»
Mutta päivän heljä silmä sammuu,
Luonto pimeydes hengittää;

Polultansa kaunis neito eksyy,
Öises salossa hän harhailee.
Pilvet taivaal kiitää, leimahtelee,
Jyrisee, ja itkee raskahaast;
Mitä
elävätä maassa, ilmas,
Rientää kätköin luolain, pesien.
Mutta mihen pakeneevi neito,
Missä myrskyssä hän suojan saa?

Eteenpäin hän yhä käyskeleevi
Kuusistossa ruohottomal maall.
Toki vakaana hän asteleevi
Jalolla ja tyyneel katsannol;

Hameliepeens tuulen siivil liehuu,
Keltakiharansa sinkoilee.
Hänen ympärilläns synkees laaksos
Tuli sinertävä välähtää,
Sillon
kimmeltävän impihaamun
Näet kirkkaudes seisovan.
Harhaileevi neito sinnen tännen,
Salost jylhästä ei loppuu tul,
Öinen
laakso murheellisest huokaa,
Kuni uhkais päivä tuomion.
Kohtaa häntä viimein vuori jyrkkä,
Mustat luolat vastaan tuijottaa,

Niinkuin tahtoisivat hänen niellä
Ahneest ammottaviin kitoihins.
Kun nyt seisoo impi mietiskellen,
Mihen kääntäisi hän retkensä,

Mikä ääni vuoren luolist kaikuu
Hirmuinen kuin murhan riehues?
Mitä kauheutta silmäns näkee
Tulen leimahtaes ukkosen?
Hirvei
peikkoja ja kyöpeliä
Uumennoista rynkää kiljunal.

Ympär impeä he pyörötanssis
Häijyst irvistellen hyppelee,
Kiukun
katsantoja viskeleevät
Öisen vaeltajan puolehen.
Mielel kamovalla, kasvoil kelmeilt
Impi seisoo heidän keskelläns,

Toki korkeuteen teroitetut
Lakkaamatta sinisilmät on.
Mutta korkuus jyrisee ja pauhaa,
Väsymättä myrsky riehuu ain,

Öinen laakso murheellisest huokaa
Kuni uhkais päivä tuomion.
Kirkuna nyt peloittava kaikuu
Karkelevain peikkoin joukosta,
Neito
horjuu heidän keskellänsä,
Toki ylhääl viipyy katsantons.
Mutta myrsky äkist vaikeneevi,
Vaikeneevi ukon jyrinä,
Metsä
kuultelee ja pilvet seisoo.
Mitä luonnossa nyt varrotaan?
Katso mikä kirkkaus ja loiste,
Koska pimee taivas aukenee,
Katso
kuinka peikot kiljunalla
Kiirehtivät taasen luolihins.
Alla vuoren vaeltaja seisoo,
Valkeudes muotons kimmeltää,

Ihastuksella hän katsahtelee
Ylös säteilevään aukioon.
Siellä kasvot kauniit, ihmeelliset,
Juhlalliset neito nähdä saa;
Kaksi
silmää ihaninta loistaa
Kohden nuorta naista vuoren all.
Kiharat kuin loimottavat liekit
Hänen ohauksil liekkuvat,
Ja hän
hymyy niinkuin ylkä hymyi
Lempi hohtaa hänen huuliltans.
Mutta paistehessa kaukaisimmas
Impi näkee vielä kauniin maan,

Niitut vihannot ja tummat vuoret,
Vuoril purpuraiset hattarat.
Toki vilaukses peittyy taasen
pilviin korkeuden aukio,
Mutta
peittyessä lempeet silmät
Katsahtelit vielä impeä.
Silloin autuaana impi rientää
Kotihins kuin tuulen liehaus,
Kuni
jalkansa ei maata polkis,
Siivil halki metsäin lentää hän.

Nyt hän kotons pimeydes löytää,
Niinkuin henki häntä johdattais,

Päivän koittees vuoteellensa vaipuu,
Äitin murhe iloks käynyt on.
Mutta pian impi heräyypi,
Kuume hänen poskil liekehtii,
Helläst
äitiäns hän syleileevi,
Taivaan tulta iskee katsantons.
»Oi, mun armas äitin!» niin hän lausuu;
Mutta houraileeko neitonen?

»Armas äiti, hame ompel mulle,
Valkase se lumivalkeaks.
Mailmaan, joka korkeudest loisti
Läpi kultakirkkaan akkunan

Tuolla pilvitunturien keskel,
Vaeltaa nyt tyttäresi pois.
Ruhtinaan, sen valtakunnan herran,
Näin mä valkeudes väikkyvän;

Kiharansa kuni liekit leimuit,
Armaasti hän mua katsahti.
Katsahti kuin onnenpäivän aamu,
Koska kuuluu tuulen hyminäs:

'Autuutes sua vartoo, riennä, riennä,
Pue päälles puhdas kauhtana.
Pääsi voitele, se kohta kantaa
Ihanaisen kunjan seppelin;
Riennä
kotokartanosi juhlaan,
Sali lehditetty vartoo sua'.
Niinkuin aamu tämä katsahti hän,
Kaunis sulhaiseni, puoleeni.
Hän
mun sulhaiseni, ylkämiehein?
Mikä onnen autuus ääretön!
Aatokseni ihanasti pyörtyy
Harhaellen hänen povessans,

Manttelinsa pyhäs hämärässä
Sieluin eksyileevi hymysuin.
Että synnyin tänne! Miksi synnyin
Tätä herrautta perimään?
Enpä
tiedä, hekumassa hourin,
Huohottelen, neito vienoinen.
Mutta ylistetty ollos, päivä,
Koska elon kalleuden sain.
Soma päivä,
kaunis kultapaiste,
Terveiseni sulle lähetän.
Niinpä ylistelen armast päivää,
Joka aukas tieni Kaunolaan;
Sinnen
morsiamena mä riennän,
Riennän, riennän poskil hehkuvil.

Äiti, ompel mulle hame uusi,
Sulamithin puvun kaltainen,
Valkase
se lumivalkeaksi
Pellon kukkaskedol ihanal.»
Niinpä neito lausui, mutta äiti
Päänsä murheellisna kallisti;
Ei hän
Tuonelle sois tytärtänsä,
Eipä kaunist kulta-omenaans.
Mutta ahkerasti askaroitsi
Neito kuolon tuskallises työs:
Elon lippu,
Kalman kelmee viiri
Liehuit vuoroin hänen kasvoillans.
Meni päivä kuumas taistelossa,
Meni kesän päivää kaksi, kolme,

Mutta vuoteeltansa impi nousi
Laskiessa päivän
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 27
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.