Pukkisen pidot

Pukkisen pidot, by Robert
Kiljander

The Project Gutenberg EBook of Pukkisen pidot, by Robert Kiljander
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Pukkisen pidot Kaksinäytöksinen huvinäytelmä
Author: Robert Kiljander
Release Date: February 8, 2007 [EBook #20545]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PUKKISEN
PIDOT ***

Produced by Tapio Riikonen

PUKKISEN PIDOT
Kaksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.

R. KILJANDER
Ensimmäisen kerran julkaissut K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1887.

HENKILÖT:
JANNE PUKKINEN, nahkurimestari. LAURA, hänen vaimonsa.
ANNA, hänen äitinsä, leski. RISTO, kisälli, Jannen sukulainen. MIINA,
palvelustyttö. ROVASTI. | HÄNEN KAKSI TYTÄRTÄÄN. |
PORMESTARI. | PAROONI. | PAROONITAR. | PATRUUNA. |
Vieraita. PATRUNESSA. | TULLINHOITAJA. | HÄNEN
ROUVANSA. | RAATIMIES. | HÄNEN TYTTÄRENSÄ. |
KONTROLLÖÖRI. | KASÖÖRI. |
Tapahtuu eräässä pikkukaupungissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS
Sali Pukkisen luona. Janne istuu pöydän ääressä miettivän näköisenä ja
kynä kädessä; Laura puhuu Miinan kanssa, joka on lähdössä
kaupungille.
LAURA. No, onko nyt ihan vissi, että muistat keitä kaikkia sinun piti
kutsuman? Ehkä luettelen ne vielä uudestaan varmuuden vuoksi.
Ensiksi -- -- --
MIINA. Voi, voi, kyllä ne muistan vallan hyvin.
LAURA. Entäs kuinka sinun piti sanoman, kun astut sisään?
»Vapriköörin herrasväki --»
MIINA. (lopottaen): Vapriköörin herrasväki tervehtii sydämellisesti ja
pyytää nöyrimmästi että te tänään suvaitsisitte viettää illan ja juoda
kupin teetä heidän luonansa kello 7. Olkaa niin hyvä.
(Niiaa.)

LAURA. Pienen kupin teetä, sinun täytyy sanoa, se on fiinimpää. Ja
muista -- aivan ensimmäiseksi patruuna Andersoniin -- äläkä vaan
viivyttele tiellä. Sen sanon sulle.
MIINA. No, ei tule kysymykseen; kaikki pitää käymän niinkuin
tuulessa, sen lupaan.
(Poistuu.)
LAURA. Kas niin! Ja nyt miettimään, mitä kaikkia niille on
virvokkeiksi tarjottava -- -- Mutta, Janne kulta, sinä et ole oikein
tyytyväisen näköinen. Kadutko ehkä näitä pitojamme, vai mitä?
JANNE. Enhän minä juuri sitä tee. Täytyyhän minun jollakin tavalla
osoittaa kiitollisuuttani patruunaa kohtaan, joka minua rahallansa auttoi.
Tätä kutsuttujen luetteloa tässä vain vähän ajattelen.
LAURA. Se on kenties mielestäsi liian pitkä. No, luepas, niin saamme
nähdä, olisiko ollut mahdollista jättää tuosta pois ainoatakaan nimeä,
luepas. Kuka seuraa patruunan ja patrunessan jälkeen?
JANNE. (katsoo listaan): Näkyy olevan pormestari.
LAURA. Kaupungin päällysmies, joka aina tervehtii niin kohteliaasti,
kun hän kadulla tulee minua vastaan! Jos joku, niin on toki hän
kutsuttava, tiedän mä. Entäs sitten?
JANNE. Rovasti perheineen.
LAURA. Rovastinna ei tule, hänellä on esteitä, mutta rovasti itse on
aina valmis, ja sitä paitsi pitää hän aina niin kauniita puheita
isäntäväelle, ja molemmat vanhimmat tyttäret esittivät minulle
sinunmaljat viime illanvietossa, kun möimme arpalippuja samassa
pöydässä, niin ettei niitäkään millään tavalla voi sulkea pois. No,
sitten?
JANNE. Parooni Stommelberg rouvineen.
LAURA. Niiden kanssa olemme tosin vähemmän tuttuja, mutta se on

ainoa aatelisperhe kaupungissamme, ja olethan sinä istunut
takseerauskomiteassa yht'aikaa paroonin kanssa -- ja kyllähän
paroonitar häntä pitää sen verran silmällä, ettei hän saa juoda itseään
aivan humalaan, niinkuin tapansa on. No seuraava?
JANNE. Tullinhoitaja rouvineen.
LAURA. Rouva on vähän olevinaan, mutta olimmehan hänen luonaan
Sohvin päivillä, ja tullinhoitajaa tarvitaan whistipöydässä, sen tiedät
kyllä. Entäs sitten?
JANNE. Majuri -- totta, hänet pyyhittiin --
LAURA. Niin, hän on kyllä oiva ja lystikäs mies, mutta eihän häntä voi
kutsua, patruuna kun on haastanut hänet oikeuteen, kun hän jossakin
seurassa on nimittänyt patruunaa »koijari Andersoniksi». Mutta
annapas minun katsoa -- (Lukee listasta.) Raatimies Vankkanen
tyttärineen -- likemmät naapurimme, -- ja kontrollööri ja kasööri --
fiinimmät nuoret herrat kaupungissa -- kas siinä kaikki! Jos tuo nyt on
liian paljon, niin --
JANNE. Enhän minä sitä ole sanonutkaan. Tarkoitinhan vain, ettei
tässä luettelossa löydy ainoatakaan nimeä omasta säädystämme. Olisi
meidän kuitenkin pitänyt kutsua Heimosen perhe, joka on meille vähän
sukuakin.
LAURA. Heimoset! Oletko sinä hullu? Pilaisivathan ne kaikki tyyni
talonpoikaisella ja kömpelöllä käytöksellänsä. No, kaikenlaisia tuumia
sun päähäsi lentääkin, se täytyy sanoa.
JANNE. Mutta ne osoittivat meille paljon hyvyyttä ja ystävällisyyttä
kun tänne muutimme, ja sitäpaitsi äitini heitä suuresti kunnioittaa -- --
LAURA. No niin -- äitisi --!
JANNE. Minä tiedän, mitä tarkoitat. Hän on muka yhtä talonpoikainen
ja sivistymätön kuin nekin, eikö niin?

LAURA. Niin, suo anteeksi Janne, mutta rouva, joka nuuskaa ja kiroo
--
JANNE. Kiroo?
LAURA. Niin, olenhan minä usein kuullut hänen suustansa pujahtavan
sanoja tuommoisia kuin »hitto vieköön» ja »saakeli soikoon», ja
kirouksiahan ne ovat, tietääkseni.
JANNE. Totta kaiketi. Niin, eukko on noin vähän tuima ja miehekäs
luonteeltaan, ja kun hän suuttuu, niin hän ei paljon sanojansa punnitse.
Mutta hänellä on terävä pää ja sydän puhdasta kultaa, sen tiedän
parhaiten minä.
LAURA. No, Herra Jumala, kuka sitä kieltää? Tarkoitinhan vain hänen
kummallista käytöstänsä. Niin, minun täytyy todellakin tunnustaa
sinulle, Janne, että usein olen iloinnut siitä, että hän asuu niin kaukana
meistä, ja on niin sidottu kauppatoimeensa, ettei tarvitse peljätä hänen
tänne tulevan; sillä myöntäminen