Postikonttorissa | Page 2

se juttu.
TALONPOIKA (vanhanlainen mies, seisahtuu oven luo ja kumartaa
syvästi): Hyvää päivää!
POSTINHOITAJA (mutisee): Päivää!
TALONPOIKA. Suokaa anteeksi -- onko tämä postikonttori?
POSTINHOITAJA. Kyllä. Mitä sinä tahdot?
TALONPOIKA. Olisi kirje jätettävä sisään.
POSTINHOITAJA. No, annas tänne!
TALONPOIKA (lähenee varpaillaan pöytää, jolle laskee kirjeen
postimaksuineen): Tästä saisi ottaa.
POSTINHOITAJA. Se maksaa kaksikymmentä penniä -- tuoss'on
kolmekymmentä takaisin.
TALONPOIKA. Paljon kiitoksia! (Peräytyy vähän ja lukee rahojaan --
lukee ne vielä uudestaan ja katsoo sitten postinhoitajaan): Tuota että --
--
POSTINHOITAJA. No, mitä nyt?
TALONPOIKA. Minä sain vaan 25 penniä --
POSTINHOITAJA. 25 penniä? Näytäs tänne, sinä et osaa lukea!
TALONPOIKA (aukasee kouransa): Tässähän ne ovat --
POSTINHOITAJA. Jassoo! No, tuoss'on sitten vielä viisi penniä lisäksi,
mutta muista että sinulla on sopiva raha vast'edes, kun tulet

postikonttoriin, muista se!
TALONPOIKA. Kyllä --
(Pistää rahat kukkaroonsa ja peräytyy ovelle, johon jää seisomaan. --
Äänettömyys).
POSTINHOITAJA. No, mitä tuuma maksaa, vai onko sulla muutakin
asiaa?
TALONPOIKA. Olisin vaan kysynyt, onkohan tullut kirjeitä
Helsingistä?
POSTINHOITAJA. Kyllä sieltä semmoisia on tullut paljonkin.
TALONPOIKA. Vai niin. Olisikohan minulle?
POSTINHOITAJA (tekee kärsimättömän liikunnon ja viskaa kirjurille
kaksi kirjettä): Tuoss'on Viipurin rahakirjeet, kirjoittakaa ne sisään ja
antakaa ne sitten minulle takaisin!
KIRJURI. Jahah!
(Äänettömyys).
TALONPOIKA. Ei siis taida olla mitään?
POSTINHOITAJA (ärjäsee): No, kuka sinä olet sitten?
TALONPOIKA. Oonpahan vaan tuolta kaupungin ulkopuolelta.
POSTINHOITAJA. Mikä sinun nimesi on? Sen vaan tahdon tietää,
tuhmeliini!
TALONPOIKA. Niinkö minun nimeni!
POSTINHOITAJA. Niin, niin!
TALONPOIKA. Kalleksihan minua haukutaan.

POSTINHOITAJA. No, eikö sulla ole muuta nimeä?
TALONPOIKA. Oonhan minä Pekkakin.
POSTINHOITAJA. Mutta liikanimi -- sukunimi? Enhän minä hiiessä
muuten mitään voi sanoa, sen tolvana!
TALONPOIKA. No, tuota, olihan isäni nimi Juntunen, jos se on niin
tarpeellista että --
POSTINHOITAJA. Juntunen. No, mitä sinä sitten -- (Katselee kirjeitä
pöydällä) Ei ole mitään.
TALONPOIKA. Vai niin -- soo-o! Milloinkahan mahtanee tulla?
POSTINHOITAJA. Niin, sen saat kysyä Jumalalta -- minä en tiedä.
TALONPOIKA. Häh?
POSTINHOITAJA (ärjäsee): Ei ole, etkö kuule!
TALONPOIKA. Kyllä, kyllä. (Erikseen) Tuo herra varmaan tänään on
astunut väärällä jalallaan sängystä, koska hän on noin kiukkuinen.
(Ääneen) Hyvästi vaan! Herran haltuun!
(Kumartaa syvästi ja menee).
POSTINHOITAJA (mutisee): Hyvästi. (Äänettömyys.) Mutta mistä se
olikaan kuin me tässä äsken puhuimme? Niin, se on totta, se oli neiti
Helmistä ja nuoruuden rakkaudesta -- --
POSTILJOONI (kuorsaa).
POSTINHOITAJA. Lundqvist!!
POSTILJOONI (herää) Jahah, jahah, herra postimestari --
POSTINHOITAJA. Tuollako tavalla sinä dejoureeraat, häh?

POSTILJOONI. Enhän minä mitään -- --
POSTINHOITAJA. Pysy sinä vaan valveilla, muuten varo itseäsi!
HELMI (kirje kädessä): Hyvää päivää, setä! Saisinko ostaa
kahdenkymmenen pennin postimerkin?
KIRJURI (erikseen): Ah, Helmi!
(Kirjoittaa suurella innolla).
POSTINHOITAJA. Hyvin mielelläni, tyttöseni. Sihteeri, katsokaapas
tänne!
KIRJURI. Mitä? Jassoo -- en huomannutkaan.
(Kumartaa jäykästi ja totisesti).
HELMI (samoin): Päivää!
POSTINHOITAJA (erikseen): Vai niin, et huomannut? (Ääneen
Helmille) Noh, tänäänhän on kaupungissa suuret tanssiaiset, kuvaelmat
ja mitä kaikkea siellä tarjotaankaan?
HELMI. Niin kuuluu olevan.
(Kiinnittää postimerkin kirjeeseen).
POSTINHOITAJA. Niinkuin ei sinne sitten mentäisikään?
HELMI. En ainakaan minä.
KIRJURI (katsoo häneen salaa; erikseen): Mitä?
POSTINHOITAJA. Ohoh, miks'ei? Nuorena ollessaan täytyy iloitella
ja leikitellä; kyllä sitten vielä saa istua kököttää, kun vanhaksi tulee.
HELMI. Niinhän se on, mutta kun ei ole halua. On ollut niin paljon
huvituksia näinä viimeisinä aikoina. Minne minä heitän tämän kirjeen?

POSTINHOITAJA. Jätä se tuonne pöydälle vaan! Mutta kyllä Helmin
täytyy sinne mennä -- jos ei muuten, niin toki sihteerin vuoksi.
HELMI (lyhyesti): Minä en ymmärrä, mitä tämä asia häntä koskee.
Hyvästi! Terveisiä tantille!
(Menee).
POSTINHOITAJA. No, no, älä suutu, tyttöseni, älä suutu! Enhän minä
mitään pahaa tarkoittanut, ha, ha, ha!
KIRJURI (erikseen): Eikö hän siis menekkään tanssiaisiin! Mitäs nyt
on tullut väliin? Onko hän suuttunut minuun vai --?
POSTINHOITAJA. Sihteeri!
KIRJURI. Jahah, herra postimestari?
POSTINHOITAJA. Jos Viipurin korrespondensi on valmis, niin
antakaa se tänne, että saan kirjoittaa alle.
KIRJURI. Kyllä, tässä se on. Ja ulkomaalaiset kirjeet myöskin.
(Erikseen) Niin, hän on ehkä harmissaan siitä, kun puhuvat meistä että
olemme kihloissa; ja nyt hän tahtoo näyttää kaikille, ettei hän minusta
huolikaan. Ja minä kun jo ostin valkoisen huivin ja vippasin kaksi
markkaa konfektia varten. No, juutas!
POSTINHOITAJA (joka on tarkastanut karttoja, purskahtaa yht'äkkiä
makeaan nauruun): Mutta mitä hittoa, mitä hittoa tämä on? Ha, ha, ha!
No, en ole hullumpata ennen nähnyt, Ha, ha, ha!
KIRJURI (levottomasti): Mitä -- mitä se on?
POSTINHOITAJA. Katsokaapas, mitä sihteeri tänne on kirjoittanut.
Huhtikuun 57 päivä? Ha, ha, ha!
KIRJURI. 57 päivä. (Repäisee kartan hänen kädestään) Kuinka minä
sillä tapaa olen voinut --!

(Rupeaa kirjoittamaan uutta karttaa).
POSTINHOITAJA. Niin, niin, semmoista on olla rakastunut, ha, ha,
ha!
PIIKA (joka lähetettiin vaihtamaan, tulee takaisin ja panee, sanaa
sanomatta, saman setelin pöydälle postinhoitajan eteen).
POSTINHOITAJA. Mitä se on?
PIIKA. Viisimarkkainen vaan.
POSTINHOITAJA. No, miksi sinä sen tuot takaisin? Enkö minä
käskenyt sinun mennä sitä vaihtamaan?
PIIKA. Kyllä, mutta herra kauppaneuvos sanoi että se on tarpeetonta.
POSTINHOITAJA. Häh?!
PIIKA. Hän sanoi että postimestarin täytyy ottaa se vastaan.
POSTINHOITAJA. Mitäh? Että minun täytyy! Sanoppas vielä tuo sana,
jos -- --!
PIIKA. Niin, hän sanoi että se on