Pikku ihmisiä | Page 4

kamariin.
Leena nousi ja sanoi heltyneell? ??nell?:
?Herra lahjoittakoon sinulle, rakas Laura, kirkkaita p?ivi?.?
?Mit? Leena tarkottaa??
Leena j?i v?h?n aikaa miettim??n tehden itselleen selkoa, mit? h?n oikeastaan tarkotti. Sitten, tahtoen peitt?? tarkotuksensa, sanoi:
?Onnea, onnea ja menestyst?, kullannuppu.?
?Leena on erehtynyt?, huomautti Laura. ?Ei nyt ole minun syntym?p?iv?ni eik? nimip?iv?ni.?
?Ei olekaan mik??n p?iv?si, kyll? Leena tiet??, mutta muuten vain Leena toivottaa onnea.?
?Kirkastako??
?Niin, rakas Laura, kirkasta onnea, kirkasta oikein.?
?Mink?laista se kirkas onni on??
Leena joutui h?milleen. Taas oltiin samassa kuin ?sken. Mutta sitten h?nelle ?kki? johtui mieleen mutka. H?n istahti kyykylleen Lauran eteen, mairehymyss? suu ja sellaisella ??nell? kuin olisi luvannut jotakin, josta Laura riemastuu, h?n sanoi:
?Sellaista kirkasta onnea, ett? Lauralle veli!?
Laura v?h?n aikaa mietitty??n kysyi:
?El?v?k???
?El?v? veli, reipas ja rohkea ja iloinen poika?, lupaili Leena.
Taas mietitty??n v?h?n aikaa Laura sanoi:
?Sen pit?? olla tohtori.?
Se oli niin vakavasti sanottu, ett? Leenaakaan ei naurattanut, vaan h?n yht? vakavana my?nsi:
?Niin, tohtori! Siit? tulee varmasti tohtori. Lukemallahan tohtoriksi p??see.?
Laura alkoi jo mielisty? lahjaan, jota Leena tuntui h?nelle toimittelevan ja tarjottelevan. Uteliaana h?n kysyi:
?Roomastako niit? tuodaan??
Leena h?lmistyi. Oli aivan tiet?m?t?n, mit? vastata. Laura katsoi h?nt? vakavana silmiin ja odotti vastausta. Ei ollut Leenalla muuta neuvoa kuin antaa menn?:
?Roomasta niit? tuodaan.?
?Joulupukkiko tuo??
?Tuo v?liin joulupukkikin.?
?Tuoko muukin??
?Tuo muuan kiltti t?ti.?
Leena oli kuin tulisilla hiilill?, kun keskustelu oli saanut t?m?n k??nteen. H?n pelolla odotti uusia kysymyksi? ja mietti, miten nyt p??sisi pian irti koko jutusta. Kun Laura j?i v?h?ksi aikaa ??neti, niin Leena k?ytti hyv?kseen tilaisuutta ja l?hti kiireell? pois. Mutta kun h?n oli ovella menossa, kuuli h?n Lauran ??nen:
?Leena.?
Leena k??ntyi ja sanoi:
?Laura kulta, Leenalla on jo kiire keitt?m??n.?
Laura sanoi sulalla is?ns? suulla:
?No, Leena on hyv? ja toimittaa sen asian, niin min? olen kiitollinen.?
?Mink? asian, kultaseni??
?Sen pojan, sen el?v?n veljen sielt? Roomasta.?
Leena py?r?hti ja meni ky?kkiin, jossa ratkesi nauramaan, ettei tahtonut loppuakaan tulla.
Leena parka ei aavistanut, ett? siit? asiasta tuli h?nelle viel? ankara asia.
* * * * *
Syksyll? Veli Erkki kuoli. Kuoli tapaturmaisesti. Ollessaan retkeilyll? salissa se joutui Leenan jalkoihin ja musertui Leenan keng?nkoron alla.
Leena s?ik?hti niin, ett? lys?hti istualleen. H?n ei itkenyt, vaan voivotteli. Lehtori, joka oli yksin kotona, tuli kamaristaan katsomaan. H?n luuli, ett? Leenalle oli sattunut joku taudinkohtaus, ja kysyi:
?Mik? Leenaa vaivaa??
Leena osotti nukkea ja tukkaansa repien huudahti:
?Min? senkin hevonen!?
?Todellakin?, lausui lehtori kumartuessaan katsomaan nukkea. ?Todellakin surullista. Mutta min? pel?styin, ett? t??ll? oli kysymyksess? jotakin vakavampaa.?
?Kyll? t?m? on tarpeeksi vakavaa?, voivotteli yh? Leena kuin suurissa tuskissa.
?Ehk? nuken voi viel? korjata?, lohdutteli lehtori ja kokoili palasia lattialta.
?Ei, ei, ei! Ei sit? mestaria tule, joka sen korjaisi, mik? kerran on ollut minun kompuran jalkani alla?, vakuutti ep?toivoinen Leena.
?Ei todellakaan?, my?nsi lehtori katsellessaan onnetonta Veli Erkki? ja sen irtonaisia paloja. ?Mutta ostetaan toinen nukke, sill?h?n vahinko on t?ysin korvattu.?
?Ja luuleeko lehtori, ett? se Lauralle kelpaisi?? sanoi Leena kuin ihmetellen, ett? lehtori sellaista puhuukaan.
?Samallainen nukke, min? tarkotan?, selitti lehtori.
?Mutta, hyv? lehtori, jos se onkin samallainen, niin se ei kuitenkaan ole sama. Entinen on s?rkynyt, kuollut, saanut surmansa kauhealla tavalla! Laura itkee niin, ett? tulee sairaaksi, ja kun sattuu, niin kuolee, sen saatte n?hd?, lehtori. -- Voi minua vaivaista, syntist?.?
?Niin todellakin?, sanoi lehtori miettiv?sti. H?n ei ollut tuota tullut ajatelleeksi, ett? Laura voi onnettomuuden panna pahakseen, ett? se voi koskea h?neen hyvinkin kovasti. ?Mik? t?ss? nyt neuvoksi keksitt?isiin??
?Ei mit??n neuvoa, ei mit??n keinoa. -- Voi minua, mink? onnettomuuden sain aikaan.?
Lehtori lohdutti Leenaa, ett? Leena ei ollut yksin syyllinen onnettomuuteen, vaan oli h?nell?kin suuri osa siihen. H?n oli leikkinyt Lauran kanssa nukeilla, kunnes Lauralle oli tullut aika l?hte? lastentarhaan kesken leikin. H?nen huolekseen oli Laura j?tt?nyt saattaa nuket P?iv?l??n, mutta h?n oli unohuttanut ne tuohon: Kirstin Runebergin puistoon odottamaan Veli Erkki?, joka oli mennyt k?ym??n yliopiston kirjastossa.
?Ja tuolla Kirsti viel? odottaa tiet?m?tt? kauheasta onnettomuudesta?, voivotteli Leena. ?Tuolla se hymyilee vain, niinkuin hymyilee Laurakin kotia tullessaan. Mutta sitten?? Ja Leena ratkesi niin haikeaan itkuun, ettei lehtori tiennyt mit? tehd?.
Tuli toki rouva kotia.
H?n s?ik?htyi ensin. Mutta sitten lohdutti Leenaa samoin kuin itse??nkin:
?Sill? aikaa, kun Laura on lastentarhassa, min? k?yn ostamassa kaupasta samallaisen nuken. Se pannaan P?iv?l??n, ja kun Laura tulee, ei h?n tied? mit??n.?
Lehtorin rouva l?hti heti p??llysvaatteita riisumatta. Ja Leena sai el?m?ntoivoa, mutta oli s?ik?hdyksest? niin rampautunut, ettei kyennyt jaloilleen lehtorin auttamatta.
Rouva palasi tyhjin k?sin kaupungilta. Nukkeja ei ollut en?? kaupassa. Oli sanottu, ett? uusi lelutilaus saapuu n?in? p?ivin? ja ehk? tulee silloin niit?kin nukkeja, vaan ei ollut varmaa. Ja rouva heitt?ysi tuoliin surullisena.
?Oli se ik?v? ja surullinen tapaus?, sanoi lehtori istuen ja j??den oikein tarkemmin tapausta ajattelemaan nyt, kun Veli Erkki tuntui lopullisestikin menneelt? miehelt?. Ja h?n muisteli vainajaa. Oli j??nyt mieleen monta hauskaa ja kaunista kohtausta, aivan ihmisel?m?n todellisia kohtauksia Kirstist? ja Veli Erkist?. Tuossa viel? ?sken, kun olivat leikkineet, h?n kuljettaen Veli Erkki?, Laura Kirsti?, olivat nuket puhuneet heid?n suullaan tulevaisuuden toiveista. Olivat olleet kirkkaita toiveita. Kirsti oli ehdottanut, ett? Veli Erkki lukisi tohtoriksi ja sitten he yhdess? retkeilisiv?t ulkomailla. Veli Erkki oli luvannut. Ja oli kuvailtu jo tulevia matkoja ja hauskoja aikoja.
Lehtorin silm?t sattuivat Kirstiin, joka istui