Pikku ihmisiä | Page 3

valmis tohtori?? Leena k??ntyi kuin lehtorin rouvalta kysy?kseen, mutta t?m? siirtyi toiselle puolen joulukuusta korjaamaan muuatta kynttil??, joka oli v?h?n, vaan ei ollenkaan haitalle asti, kallellaan. Ja Leena jatkoi: ?Kumminkin se jo tohtoroi lomalla ollessaan. Mutta sitten se otti ja kuoli...?
?Eih?n vain tapaturmaisesti?? kysyi keskeytt?en lehtori, josta alkoi tuntua, ett? Leena on samalla polulla kuin h?nkin.
?Tapaturmaisesti!? vastasi Leena. ?Tapaturmaisestipa hyvinkin. Sairaan luo oli haettu, hevosella, niin se hevonen pillastunut ja siin? ryt?k?ss?...?
?Mik? h?nen nimens? oli?? keskeytti taas lehtori.
?Niin, sanokaa te minulle!? huudahti Leena. ?Sen min? vain muistan, ettei se kumminkaan Palotorninm?ki ollut. Mutta rouva sen muistaa??
?Tarkottaako Leena Vartiovuorta?? kuului rouvan ??ni kuusen takaa.
?Vartiovuori juuri!? sanoi lehtori yhteen ??neen Leenan kanssa. ?Erkki Vartiovuori. Vai sielt? h?n oli teid?n pit?j?st?.?
?Ei ollut?, kuului rouvan lyhyt vastav?ite.
?Naapuripit?j?st? h?n oli, Sel?n toiselta puolen?, selitti Leena. ?Kanttorin poika.?
?Todellakin. H?nell? olikin kaunis laulu??ni?, sanoi lehtori. ?H?n esiintyi usein iltamissa t??ll? soololaulajana. H?nen bravuurilaulujaan oli tuo, jonka sin?kin, Kirsti, niin hyvin laulat: 'Tuonne taakse mets?maan'. Hyvin miellytt?v?, kelpo poika.?
?Sit?k? lehtori tarkotti?? kysyi Leena.
?Juuri h?nt??, vastasi lehtori.
?Heti minunkin silm??ni pisti, ett? tuopa on sen tohtorivainajan n?k?inen?, sanoi Leena ja ihmetteli: ?Se on soma, kun nukeissakin voi tavata jonkun ihmisen n?k?isyytt?.?
?Eih?n se ihme ole?, sanoi lehtori. ?Nukethan on ihmisen muotoisiksi muovailtukin. Mutta voi sanoa el?imist?kin, koirasta, kissasta tahi muusta el?imest?, ett? tuo on sen tahi sen henkil?n n?k?inen.?
?On totta?, hyv?ksyi Leena l?hd?ss? salista. ?Mutta?, lausui h?n h?mm?styneell? ??nell? ja pys?htyi ovelle, ?eik? Laura tykk??k??n Veli Erkist???
Laura oli panemassa nukkea laatikkoon. H?n oli hyvin vakavan n?k?inen. Painettuaan kannen kiinni h?n vei laatikon etehiseen, aivan kuin j?tt??kseen sen lahjan joulupukille takaisin.
Lehtori ja rouva h?mm?styiv?t. Laurahan oli koko p?iv?n puhunut Kirstin veljest?, ollut iloinen laatikon tultua ja viel? iloisempi avattuaan sen.
?Min? tahdon maata?, sanoi Laura etehisest? palattuaan.
Tuli h?t?, ett? Laura on sairas. Mutta Laura pudisti p??t??n kyselt?ess?, eik? h?nell? ollut kuumetta lainkaan, kun mitattiin. Lehtori moittien itse??n p??tteli, ett? h?n oli liiaksi j?nnitt?nyt Lauran mielikuvitusta kertomuksillaan Kirstin veljest? ja arveli, ett? miten lienev?t Leenankaan sadut olleet valiten kerrottuja.
Laura makasi ??neti, vaikka ei nukkunut. H?n kyll? piti silm?ns? kiinni, mutta v?h?n v?li? raotti katsahtaen ?itiin, joka istui s?ngyn ??ress?. Vasta kun illalliselle k?skettiin ja lehtorin menty? ?iti j?i yksikseen h?nen luokseen, kuiskasi h?n:
??iti, oliko se hyvin paha mies??
?Kuka, kultaseni?? kysyi ?iti kummastuen ja alkoi h?nkin pel?t? Leenan satujen vaikutusta. ?Mik? mies??
?Se tohtori.?
?Mik? tohtori??
?Se Vartiovuori.?
?iti h?mm?styi niin, ett? h?tk?hti kuin s?ik?hdyksiss??n.
?Hyv? Jumala, mit? sin?, rakas lapseni, puhut??
?Sin? punastuit, kun puhuttiin, ett? Veli Erkki on h?nen n?k?isens?. Ja sin? itkit siell? kuusen takana. Min? n?in kyyneli? silmiss?si. Min? n?in.?
?iti tunsi, ettei h?n nyt voi hallita ilmeit??n, ja salatakseen itsens? Lauran katseelta h?n kumartui ja painoi poskensa Lauran poskea vasten. Siin? he sitten puhelivat kuiskaten kuin salaripiss?.
?Miten h?n oli paha?? kysyi Laura, ripitt?j?.
?Ei h?n ollut paha?, vastasi ripitett?v?, ?iti. ?P?invastoin h?n oli hyv?. Kuulithan, mit? is?kin sanoi h?nest?.?
?Mink? vuoksi sin? sitten itkit??
?H?nen kuolemaansa.?
?Oliko h?n *sinulle* hyv???
?Oli, hyv? h?n oli.?
?H?nellek? sin? kuvassasi hymyilet??
?Nuku nyt, rakas kultaseni.?
Laura herkesi ??nett?m?ksi ja hetken kuluttua ?iti meni kuvastimen eteen ja seisoen selin Lauraan j?rjesteli tukkansa, sormenp?ill? pyyhkieli otsansa, silm?luomet, silm?nalustat ja posket. K??ntyi sitten sivuttain kuvastimen edess? ojentaen ryhti??n. Silloin h?n n?ki kuvastimessa Lauran istumassa s?ngyss??n.
Ja he kuvastimen kautta hymyiliv?t toisilleen.
?Kuule, ?iti.?
?Mit?, kultaseni??
?Tuo Veli Erkki t?nne minulle.?
Kun ?iti l?hti hakemaan sit?, huusi Laura j?lkeen:
?El? tuo laatikkoa, tuo vain itse poika.?
Nuken saatuaan Laura katseli sit? v?h?n aikaa ja sanoi:
?Min? pid?n t?st?.?
H?n k?ski ?idin menn? illalliselle.
?Ei minua nyt haluta?, vastasi ?iti.
?Mene vain, ettei is?n ole ik?v??, sanoi Laura.
Kun lehtori ja rouva palasivat kamariin, niin Laura nukkui punaposkisena ja hymysuin. Veli Erkki makasi p??nalustalla. Lehtori tuli iloiseksi ja hymyillen katsoen vaimoonsa sanoi:
?Ei niit? ymm?rr? noita lapsia.?

TOINEN LUKU.
Seuraavana p?iv?n? esitettiin P?iv?l?ss? Veli Erkin kotiintuloa, juuri sit? hetke?, kun h?n on astunut huoneeseen.
Lehtorin mielest? siin? todellakin olisi ollut hauska taulun aihe: Kirsti odottaen tulijaa on viimeistelem?ss? somisteluaan. H?n seisoo kuvastimen edess? selin katsojaan, mutta h?nen kuvaimensa n?kyy edest?p?in v?h?n sivuttain. Hienohipi?inen poski rusottaa ja pitk?ripsiset silm?t s?teilev?t kohti Veli Erkki?, jonka kuvain on ?kki? ilmestynyt Kirstin n?kyviin salin ovella seisovana, hymyillen niinkuin hymyill??n iloiselle yll?tykselle.
P?iv?l?ss? ennen oli ollut lehtorin rouvan mielest? niin kaihoisan hiljaista ja painostavan yksin?ist?, ett? h?nen oli ollut kerrassaan tuskallista katsella tuota alati hymyilev?? Kirsti?, mutta nyt siell? n?ytti niin vilkkaan eloisalta noiden kahden el?m?niloisen olennon n?kyess? nelj?n?, ett? h?n omasta halustaan makasi pitk?t ajat Lauran vierell? lattialla kuin samanik?inen leikkitoveri.
Leena ei saanut tarpeekseen katsotuksi kerralla eik? kahdella.
?Sanon min??, vakuutti h?n puhellen itsekseen maatessaan P?iv?l?n edustalla kaikessa rauhassa, rouvan ollessa k?velyll? Lauran kanssa. ?Sanon min?, ett? se on sitten mallevaa, puntista prikkuun. Ei t?ss? maailmassa somempaa. Herrattu noita nuoria! Jo ovat onnellisia, ovat. On tullut se, jota neitonen on odottanut, on tullut ainainen kaivattu, pitk?in p?iv?in ajatus, toteutunut on ?itten uni. Ja toinen tuolla ovensuussa autuaana ajattelee: Tuossa on kaunis katsottuni, herttaiseni, nurmenkukkani. -- Onnellisia olette, jo vain olette. Kunpa kaikki ihmiset olisivat niin onnellisia...?
Leena vaikeni, h?n nieleskeli itkuaan.
Laura, joka oli palannut k?velylt?, tuli