Pikku Eyolf | Page 9

(istuu itse rahille). Ja nyt puhelemme v?h?n yhdess?.
ALLMERS,
(huokaa).
Tekisi hyv?? saada haihdutetuksi kaipuu ja suru hetkiseksi.
ASTA.
Sinun t?ytyy, Alfred.
ALLMERS.
Vaan enk? min? sinusta ole kauhean veltto ja tarmoton, -- kun min? voinkin unohuttaa.
ASTA.
Et olekaan. Sill? onhan ihan mahdotonta alinomaa kiert?? ajatuksillaan yht? ainoaa asiaa.
ALLMERS.
Niin, minulle se on mahdotonta. Ennen kuin sin? tulit minun luo, istuin min? t??ll? ja tuskailin sanomattomasti t?ss? ahdistavassa ja j?yt?v?ss? surussa --
ASTA.
Niin?
ALLMERS.
Ja uskotko, Asta --? Hm --
ASTA.
Niin mit??
ALLMERS.
Keskell? tuskaa takerruin arvailemaan, mit? on p?iv?lliseksi t?n??n.
ASTA,
(tyynnytellen).
Niin, niin, kunhan se vain on lev?ykseksi, niin --
ALLMERS.
Niin, ajattele sin?, -- minusta tuntui, ett? Siin? oli aivan kun lev?yst? (ojentaa h?nelle k?tens? yli p?yd?n). Miten onkaan hyv?, ett? sin? olet minulla, Asta. Siit? min? olen niin iloinen. Iloinen, iloinen -- keskell? surua.
ASTA,
(katsoo vakavasti h?neen).
Ennen kaikkea tulee sinun olla iloinen siit?, ett? sinulla on Rita.
ALLMERS.
Niin, se on selv? itsest??n. Vaan Ritan kanssa min? en ole sukua. H?n ei ole sama kuin sisar.
ASTA,
(j?nnitettyn?).
Arveletko niin, Alfred?
ALLMERS.
Niin, meid?n suku on jotakin aivan erikoista (puolittain leikill?). Aina meill? on ollut kirkkaita kirjaimia nimess?. Olemmehan usein ennenkin siit? puhelleet? Ja sukulaisemme -- kaikki ovat he yht? k?yhi?. Ja kaikilla meill? on samanlaiset silm?t.
ASTA.
Onko minullakin --?
ALLMERS.
Ei, sin? olet aivan ?itiisi. Et ole muitten n?k?inen ollenkaan. Et edes is?nk??n n?k?inen. Vaan kuitenkin.
ASTA.
Kuitenkin --?
ALLMERS.
Niin, min? luulen, ett? yhteisel?m? on muodostanut meid?t molemmat toistemme kuvan mukaan. Henkisesti, tarkoitan.
ASTA,
(hell?sti liikutettuna).
El? sano, Alfred. Min? se olen muodostunut sinun mukaasi. Ja sinulle min? olen velassa kaikesta, -- kaikesta hyv?st? maailmassa.
ALLMERS,
(pudistaa p??t??n).
Sin? et ole velassa minulle mist??n, Asta. P?invastoin --
ASTA.
Kaikesta min? olen sinulle velassa! Se sinun t?ytyy tunnustaa itsellesi. Mik??n uhraus ei ole ollut sinulle raskas --
ALLMERS,
(keskeytt?en).
Mit? -- uhraus! El? virka mit??n sellaista. -- Min? olen ainoastaan pit?nyt sinusta, Asta. Siit? saakka, kun olit viel? pieni lapsi (lyhyen ??nett?myyden j?lkeen). Ja minusta aina tuntui, ett? minulla oli niin paljon v??rintekoa hyvitett?v?.
ASTA,
(ihmetellen).
V??rintekoa! Sinulla?
ALLMERS.
Ei juuri omasta puolestani. Vaan --
ASTA.
Vaan --?
ALLMERS.
Is?mme puolesta.
ASTA,
(nousee puolittain, rahilta).
Is?n --! (istuu taas). Mit? sill? tarkoitat, Alfred?
ALLMERS.
Is? ei ollut koskaan oikein hyv? sinulle.
ASTA,
(kiihke?sti).
Oo, el? sano sit?!
ALLMERS.
Sanon, sill? se on totta. H?n ei sinusta pit?nyt. Ei niin, kuin h?nen olisi tullut pit??.
ASTA.
(v?ltt?en).
Ei ehk? niin, kuin h?n sinusta piti. Seh?n olikin luonnollista.
ALLMERS,
(kiinte?sti).
Ja ?idillesikin oli h?n usein ankara. Kaikin puolin viime vuosina.
ASTA.
(hiljaa).
?iti oli paljo, niin paljoa nuorempi kuin h?n. Muista se.
ALLMERS.
Luuletko, ett? he eiv?t oikein sopineet toisilleen?
ASTA.
Ehk? eiv?t sopineet.
ALLMERS.
Niin, vaan kuitenkin --. Is? joka muuten oli niin lempe? ja l?mminsyd?mminen --. Niin yst?v?llinen kaikille ihmisille --
ASTA,
(hiljaa).
?itik??n ei aina ollut, niinkuin h?nen olisi pit?nyt olla.
ALLMERS,
?itisik? ei olisi ollut --!
ASTA,
Ei ehk? aina.
ALLMERS.
Is?? kohtaanko, tarkoitat!
ASTA,
Niin.
ALLMERS.
En min? koskaan huomannut mit??n sellaista.
ASTA,
(taistellen itkua vastaan, nousee).
Oh, rakas Alfred, -- anna heid?n lev?t?, -- jotka poissa ovat.
(H?n menee yli oikealle puolelle).
ALLMERS.
(nousee).
Niin, antaa heid?n lev?t? (v??nt?? k?si??n). Vaan ne, jotka poissa ovat, -- ne eiv?t anna meid?n lev?t?, Asta. Ei y?ll? eik? p?iv?ll?.
ASTA,
(katsoo l?mp?isesti h?neen).
Ajan ollen on kaikki tuntuva helpommalle, Alfred.
ALLMERS.
(katsoo avuttoman n?k?isen? h?neen).
Niink?, sin?kin luulet? -- Vaan mill? tavoin voin el?? n?m? kauheat, ensimm?iset p?iv?t (k?he?sti). Sit? min? en jaksa ajatella.
ASTA,
(pyyt?v?sti, panee k?tens? h?nen olkap?illeen).
Mene Ritan luo. Min? pyyd?n hartaasti.
ALLMERS.
(kiivaasti, vet?ytyy pois).
Ei, ei, ei, -- el? puhu siit?! Sill? min? en voi, n?etk?s (rauhallisemmin). Anna minun olla t??ll? sinun kanssasi.
ASTA.
Min? en l?hde luotasi.
ALLMERS,
(tarttuu h?nen k?teen ja pit?? siit?).
Kiitos (katsoo jonkun aikaa vuonolle). Miss? minun pikku Eyolfini on nyt? (hymyilee raskaasti Astalle). Voitko minulle sit? sanoa -- sin?, minun suuri, viisas Eyolfini? (pudistaa p??t??n). Ei kukaan koko maailmassa voi minulle sit? sanoa. Min? tied?n ainoastaan sen kauhean seikan, ett? minulla ei ole Eyolfia en??n.
ASTA,
(katsoo vasemmalle ja vet?? pois k?tens?).
Nyt tulevat he.
(Rouva Allmers ja insin??ri Borghejm tulevat mets?tiet?; rouva Allmers edell?; Borghejm j?less?. Rouva Allmers on mustissa, musta harso p??n yli. Sateensuoja kainalossa).
ALLMERS,
(menee vastaan).
Miten on sinun laitasi, Rita?
RITA.
(menee h?nen ohi).
Oh, ?l? kysele.
ALLMERS.
Mit? sin? t?nne tulit?
RITA.
Tulin katsomaan sinua. Mit? sin? teet?
ALLMERS,
En mit??n. Asta tuli minun luo.
RITA.
Vaan ennen kuin Asta tuli? Olet ollut poissa luotani koko edelt?puolisen.
ALLMERS.
Min? olen istunut t??ll? ja katsellut vuonolle.
RITA,
Uh, -- ett? voitkin!
ALLMERS.
(k?rsim?tt?m?sti).
Min? olen mieluummin nyt yksin!
RITA,
(kuleksii rauhattomana ymp?riins?).
Voit istua liikkumatta yhdess? kohti!
ALLMERS,
Minullahan ei ole t?m?n taivaallista toimitettavaa.
RITA.
Min? en voi saada rauhaa miss??n. Viel? v?hemmin t??ll?, -- kun vuono on juuri tuossa.
ALLMERS.
Sep? se onkin, ett? vuono on niin l?hell?.
RITA.
(Borghejmille).
Eik? teist?kin h?nen pit?isi tulla, sis??n meid?n toisten kanssa?
BORGHEJM,
(Allmerssille).
Min? luulen, ett? se olisi teille parasta.
ALLMERS.
Ei, ei, -- antakaa minun olla, miss? olen.
RITA.
Sittep? j??n min? sinun luo, Alfred.
ALLMERS.
J?? vain. -- J?? sin?kin, Asta.
ASTA,
(kuiskaa Borghejmille).
Antaa heid?n j??d? kahden!
BORGHEJM.
Neiti Allmers, -- menn??nk? v?h?n k?velem??n -- pitkin rantaa? Vihoviimeisen kerran?
ASTA,
(ottaa sateensuojansa).
Tulkaa. Menn??n v?h?n k?velem??n.
(Asta ja Borghejm menev?t yhdess? venevalkaman taakse).
(Allmers kulkee v?h?n aikaa ymp?riins?. Istuu sitte muutamalle kivelle puitten alle etualalla, vasemmalla).
RITA,
(tulee l?hemm?ksi ja seisoo h?nen edess??n k?det ristiss? riippuen).
Voitko sin?, Alfred, ajatella sit? -- ett? me olemme menett?neet Eyolfin?
ALLMERS,
(katsoo raskaasti eteens?).
Saamme tottua sit? ajattelemaan.
RITA.
Min? en voi. Min? en voi. Ja tuo kauhistava n?ky, joka on vaivaava minua koko el?m?nik?ni.
ALLMERS,
(katsoo yl?s h?neen).
Mik? n?ky? Mit? sin? olet n?hnyt?
RITA.
Min? en itse ole n?hnyt mit??n. Olen kuullut vain kerrottavan. Oh --!
ALLMERS.
Kerro se suorastaan heti!
RITA.
Min? sain Borghejmin l?htem??n kanssani laiturille --
ALLMERS.
Mit? sin? sinne?
RITA.
Kyselem??n pojilta, miten kaikki oli k?ynyt.
ALLMERS.
Senh?n