Pikku Eyolf | Page 8

ainoastaan n?ytt?isi --?
ALLMERS,
(kiihke?sti).
Vai niin? Sin? voit siis ehk? selitt?? minulle. Min? en voi (liente?mmin). T??ll? on Eyolf ja on juuri alkamassa henkisesti itsetietoista el?m??. H?ness? on niin monet mahdollisuudet. Ja suuret mahdollisuudet. Olisi t?ytt?nyt minun el?m?ni ilolla ja ylpeydell?. Ja sitte ei tarvita muuta kuin ett? vanha hupsu nainen tulee -- ja n?ytt?? koiraa pussissa --
ASTA.
Vaan emmeh?n tied?, miten se oikeastaan on tapahtunut.
ALLMERS,
Tied?mmeh?n. Pojathan n?kiv?t h?nen soutavan vuonon yli. He n?kiv?t Eyolfin seisovan yksin??n laiturin partaalla. N?kiv?t h?nen tuijottavan h?nen j?lkeen -- ja aivan kuin py?rtyv?n (vavisten). Ja niin Eyolf sy?ks?hti alas -- ja katosi.
ASTA.
Niin, niin. Vaan kuitenkin --
ALLMERS.
H?n on vet?nyt Eyolfin syvyyteen. Siit? saat olla varma.
ASTA.
Vaan, rakas Alfred, mink? vuoksi h?n olisi sen tehnyt?
ALLMERS.
Niin -- siin?p? juuri se onkin kysymys! Mink? vuoksi h?n? Siin? ei ole mit??n kostoa takana. Ei mit??n sovitusvaatimusta, tarkoitan. Eyolf ei ole koskaan tehnyt h?nelle mit??n pahaa. Ei ole ?rsytellyt tuota naista. Ei ole viskellyt kivill? h?nen koiraansa. Ei ollut n?hnytk??n koko olentoa eik? h?nen koiraansa ennen kuin eilen. Ei mit??n kostoa siis. Niin aiheetonta kaikki. Niin j?rjet?nt?, Asta. -- Ja kuitenkin maailmanj?rjestys on sen tarpeessa.
ASTA.
Oletko puhellut Ritan kanssa n?ist? asioista?
ALLMERS,
(pudistaa p??t??n).
Minusta tuntuu, ett? voin puhella t?llaisesta paremmin sinun kanssasi (hengitt?? syv??n). Ja kaikesta muustakin.
(Asta ottaa taskustaan neulomatarpeita ja pienen paperik??ryn, Allmers istuu ja tajuttomasti katselee).
ALLMERS.
Mit? sinulla on siin?, Asta?
ASTA,
(ottaa h?nen hattunsa).
V?h?n mustaa harsoa.
ALLMERS.
Oh, mit? sill??
ASTA.
Rita pyysi minun laittamaan sinulle. Laitanko?
ALLMERS.
No niin, kernaasti minun puolestani.
(Asta ompelee harsoa hattuun).
ALLMERS,
(istuu ja katselee h?neen).
Miss? Rita?
ASTA.
H?n on k?velem?ss? puutarhassa, luulen min?. Borghejm on h?nen kanssaan.
ALLMERS,
(v?h?n ihmetellen).
Vai niin. Onko Borghejm t??ll? t?n??nkin?
ASTA.
On. H?n tuli puolip?iv?n junalla.
ALLMERS.
Sit?p? en olisi luullut.
ASTA,
(ompelee).
H?n piti niin syd?mmellisesti Eyolfista.
ALLMERS.
Borghejm on uskollinen sielu, Asta.
ASTA,
(hiljaisesti, l?mm?ll?).
On; h?n on todellakin uskollinen. Se on varma.
ALLMERS,
(kiinnitt?? katseensa h?neen).
Sin? pid?t h?nest?.
ASTA.
Pid?n.
ALLMERS.
Vaan et kuitenkaan voi suostua --?
ASTA,
(keskeytt?en).
Hyv? Alfred, el? puhu siit?!
ALLMERS.
Niin vaan -- sano minulle ainoastaan, mink? vuoksi et voi --?
ASTA.
Min? pyyd?n syd?mmest?ni. El? utele minulta. Sill? se on niin kiduttavaa minulle. -- Kas niin. Nyt on hattu valmis.
ALLMERS.
Kiitos.
ASTA.
Vaan sitte viel? vasempaan k?sivarteen.
ALLMERS.
Siihenkik? harso?
ASTA.
Niin, se kuuluu asiaan.
ALLMERS.
Noo, kun niin tahdot.
(Asta siirtyy l?hemm?s ja alkaa ommella).
ASTA.
Pid?h?n k?tesi yhdess? kohti. Niin ett? en pist? sinua neulalla.
ALLMERS,
(puolittain hymyillen).
T?m?h?n on niinkuin ennen muinoin.
ASTA.
Niink? sinustakin?
ALLMERS.
Silloin kuin olit pieni tytt?, niin istuit n?in ja laittelit vaatteitani.
ASTA.
Mink? osasin.
ALLMERS.
Ensimm?inen, mink? minulle ompelit -- sekin oli musta harso.
ASTA.
Vai niin?
ALLMERS.
Ylioppilaslakkiini. Sill? kertaa oli is? meilt? kuollut.
ASTA.
Ompelinko min? silloin? -- Ajattelepas, kun en sit? muista.
ALLMERS.
Niin; sin?h?n olitkin niin pieni silloin.
ASTA.
Niin, pieni olin viel?.
ALLMERS.
Ja sitte kaksi vuotta sen j?lkeen, -- kun ?itisi kuoli, -- ompelit suuren harson hihaan minullekin.
ASTA.
Minusta niin piti olla.
ALLMERS,
(taputtaa h?nen k?tt??n).
Niin, niin, niinh?n piti ollakin, Asta. -- Ja kun me niin olimme j??neet yksin?mme maailmaan, me kaksi -- Joko se on valmis?
ASTA.
Jo (kokoo ompelutarpeet). Se oli kuitenkin suloinen aika, Alfred. Me kaksi yksin?mme.
ALLMERS.
Oli se. Niin kovasti kuin saimmekin k?rsi?.
ASTA.
Sin? se k?rsi? sait.
ALLMERS,
(virkistyneemp?n?).
K?rsi? sait sin?kin, tavallasi, -- (hymyilee) sin? minun rakas, uskollinen -- Eyolfini.
ASTA.
Uh, -- el? muistuta minulle tuota tyhm?? h?lp?tyst? nimell?.
ALLMERS.
Jos vain sin? olisit ollut poika, niin olisi nimesi ollut Eyolf.
ASTA.
Niin, niin, jos. Vaan kun sin? sitte tulit ylioppilaaksi -- (hymyilee ehdottomasti). Ajattele, ett? sin? sittekin viel? olit niin lapsellinen.
ALLMERS.
Min?k? se olin lapsellinen!
ASTA.
Niin se minusta nyt todellakin tuntuu, kun muistelen sit?. Sill? sin? h?peilit sit?, kun sinulla ei ollut yht??n velje?. Ainoastaan sisar.
ALLMERS.
Ei, kuule! Sin? se h?peilit.
ASTA.
Ehk?p? min? my?skin. Ja minun k?vi sinua s??liksi --
ALLMERS.
Niin, niin. Ja sitte sin? l?ysit minun vanhat vaatteeni, joita poikasempana olin pit?nyt --
ASTA.
Siev?t pyh?vaatteet. Muistatko, sininen pusero ja polvihousut?
ALLMERS,
(katseensa viipyy Astassa).
Muistan aivan selv??n sinun, kuin sin? puit ne p??llesi ja kulit niiss?.
ASTA.
Niin, vaan min? pukeusin niihin ainoastaan silloin, kun olimme kotona kahden.
ALLMERS.
Ja niin tosissamme olimme. Ja min? kutsuin sinua aina Eyolfiksi.
ASTA.
Vaan, Alfred, et suinkaan ole t?t? kertonut Ritalle?
ALLMERS.
Kyll? min? muistelen kertoneeni sen h?nelle er??n kerran.
ASTA.
No mutta Alfred, miten olet voinut kertoa sellaista!
ALLMERS.
Niin, n?etk?s -- vaimolleenhan kerrotaan kaikki tyyni.
ASTA.
Niin, niin taidetaan tehd?, luulen min?.
ALLMERS.
(aivan kuin her?ten, ly? otsaansa ja hyp?ht?? yl?s).
Ooh, -- ett? min? voin istua t?ss? ja --
ASTA,
(nousee, katsoo huolestuneena h?nt?).
Mik? sinulla on?
ALLMERS.
H?n melkeen joutui pois. Kerrassaan pois joutui h?n.
ASTA.
Eyolf!
ALLMERS.
T?ss? min? istuin ja elin muistoissa. Eik? h?n ollut mukana.
ASTA.
Oli, Alfred, -- pikku Eyolf oli taustana kaikessa.
ALLMERS.
Ei h?n ollut. H?n liukui pois mielest?ni. Ajatuksistani. Min? en n?hnyt h?nt? edess?ni silm?nr?p?yst?k??n sill? aikaa, kun istuimme ja puhelimme yhdess?. Unohutin h?net koko siksi pitk?ksi aikaa.
ASTA.
Vaan t?ytyyh?n sinun saadakin v?h?n lev?t? surussasi.
ALLMERS.
Ei, ei, ei, -- sit? juuri en saa! Siihen minulla ei ole lupaa. Ei ole oikeutta. -- Eik? syd?nt?k??n (menee liikutettuna oikealle). Minun on vain viipyminen tuolla, miss? h?n makaa ja ajelehtaa syvyydess?!
ASTA,
(h?nen j?lkeen, pit?? kiinni h?nest?).
Alfred, -- Alfred! El? mene vuonolle!
ALLMERS.
Minun t?ytyy h?nen luo! P??st? minut Asta! Minun t?ytyy saada vene.
ASTA,
(kauhuissaan).
El? mene vuonolle, sanon min?!
ALLMERS,
(taipuen).
Ei, ei, -- min? en mene. Anna minun vain olla.
ASTA,
(vie h?net p?yd?n luo).
Sinun t?ytyy lev?ytt?? ajatuksiasi. Tule t?nne istumaan.
ALLMERS,
(aikoo istua rahille).
Niin, niin -- miten tahdot.
ASTA.
Ei, el? istu siihen.
ALLMERS.
Anna minun istua t?h?n.
ASTA.
Ei; el? siihen! Sill? sitte sin? istut vain ja katselet tuonne -- (pakottaa h?net istumaan tuolille, selin oikealle). Kas niin. Nyt sinun on hyv? istua