Papin rouva | Page 7

vähän yksinkertaiset silmät ja samat vaaleat kulmakarvat,
otsa niin luja ja sileä kuin kiilloitettu kivi eikä alkuakaan ryppyihin...
Rouvaa hän ei oikeastaan vielä ollut sen tarkemmin huomannut, eikä
sen ulkomuoto vielä ollut oikein painunut hänen mieleensä. Mutta nyt
hän yht'äkkiä muisti hänen silmänsä ja näki ne tuontuostakin itseensä
kiinnitetyiksi toiselta puolen pöydän. Ne olivat suuret ja siniset ja
haaveksivaiset. Ja vähitellen aukeni siitä koko olento hänen eteensä,
hän tuli esille eri asennoissaan: hän tarjosi teetä vähän pelonalaisesti,

heitti liinan sulavasti hartioilleen, kulki edellä puutarhaan ja istui
kiikkulaudalla lähellä häntä, katsoen eteensä suoraan järvelle. Vartalo
oli hänellä hyvin säilynyt ja säännöllinen, vaikka kenties vähän raskas
ja veltto. Ei hän ainakaan ole tavalliseen papin rouvan malliin, ajatteli
hän, niinkuin hänen tapansa oli punnita mielessään kaikkia niitä naisia,
jotka sattuivat hänen tielleen. Hän on paljon kaunistunut siitä, kun
hänet viimeksi näin. Ja yht'äkkiä hän näki itsensä istumassa rattailla
vanhan pappilan rappujen edessä. Verannan ikkunassa oli kalpeat
jäykistyneet kasvot, jotka tuijottivat hänen jälkeensä. Ja nyt hän muisti,
että tuo kuva oli seurannut häntä jonkun aikaa hänen rattailla istuessaan
ja että hän oli joutessaan mietiskellyt, oliko tyttö ehkä jo ehtinyt häneen
rakastua.
On se vähän omituista, että se tuo Mikko sai noin sievän tytön. Mutta
se on kai se vanha tarina apulaisesta ja pappilan neidestä... Kuului
liikettä alhaalta. Jahah, herrasväki asettuu levolle, sanoi hän itsekseen
hymähtäen.
Hän huomasi olevansa väsynyt ja laittautui nousemaan vuoteeseensa.
Samassa tuli piikatyttö vesikarahvin kanssa. Se oli soma,
vaaleatukkainen, pyöreämuotoinen ja korkearintainen tanakka tyttö.
--Kiitoksia, sanoi hän. Mikä on teidän nimenne?
--Anni minä olen.
--Olisiko Anni hyvä ja ottaisi tämän takkini ja tomuttaisi sitä
huomenaamuna.
--Rouva käski kysyä, mihin aikaan herralle saa tuoda kahvia.
--Sanokaa rouvalle, että minä kyllä itse tulen alas juomaan kahvia.
Kuinka pitkään täällä muuten nukutaan?
--Nousee se rouva jo varemminkin, mutta pastori makaa seitsemään ja
kahdeksaankin.

--Vai makaa pastori kahdeksaankin.--Hyvää yötä, Anni!
* * * * *
Elli ei vielä voinut mennä levolle. Hänen miehensä olisi tahtonut häntä
tulemaan, mutta hän sanoi täytyvänsä mennä järjestämään jotain
ruokasalissa.
--Anna nyt sen olla, kyllähän ne piiatkin.
Mutta hän kiiruhti ulos. Hän tunsi tarvetta olla yksin, eikä hän nyt
millään muotoa olisi voinut mennä maata, ennenkuin hänen miehensä
olisi nukkunut.
Hän hiipi puutarhaan ja sieltä omaan rantaansa. Ja hän istuutui
kivelleen tyynen veden partaalla. Maisema, joka lepäsi
kesäyön-unelmissaan, silmillä hieno verho kesäistä auerta, oli nyt niin
onnellinen ja tyytyväinen. Nyt olisi hän voinut katsella sitä kuinka
kauan tahansa, nyt ei hän enää pelännyt, että se tuo hänelle muistoja
pettyneistä toiveista tai herättää kaipausta milloinkaan
toteutumattomista, niinkuin niin monta kertaa ennen, kun hänen itku
kurkussa ja sydän pakahtumaisillaan täytyi yht'äkkiä paeta pois tässä
istumasta. Kuinka hän nyt rakasti tätä hiljaista piilopaikkaansa, kuinka
se nyt tuntui ikuiselta, uskolliselta ystävältä tämä hänen ympäristönsä!
Kaukaisista salmista tuolta jostain kuului yöllisen kalamiehen soutua,
ja hinaajalaiva hurisi kuin suuri hyönteinen etäisten saarien takana.
Maan puolella kalkattivat yösyötössä kulkevan karjan kellot.
Kauan istui hän tässä, katseli ja kuunteli, arasti välttäen ajattelemasta
mitään ja mistään itselleen selkoa tekemästä. Hänelle oli kylläksi siinä,
että jokapäiväiseen yksitoikkoisuuteen oli tullut vaihdos ja että edessä
oli jotain uutta ja että se ehkä jonkunkaan aikaa kestäisi. Tulkoonpahan
sitten taas mitä tulee.
Se tunne rinnassaan palasi hän pihaan ruispellon piennarta myöten ja
hiipi varpaillaan makuuhuoneeseensa, jossa hänen miehensä jo onneksi
oli nukkunut eikä kuullut hänen tuloaan. Hän itse valvoi vielä kauan

vuoteellaan, silmät suurina katsellen aamuruskosta valkenevaa
pohjoisikkunaa. Vieras oli jo varmaankin aikoja sitten mennyt levolle
tuolla ylhäällä, koska sieltä ei enää kuulunut mitään liikettä.

III.
Hyvin nukkuneena heräsi Olavi seuraavana aamuna, hauska ja
miellyttävä tunne ruumiissaan. Oli niin rauhallista ajatella, että tässä
nyt on niinkuin entisessä vanhassa kodissaan. Tiesi saavansa virua taas
monesta ajasta mielensä mukaan, aamiainen odottaa alhaalla ja kahvi
pidetään uunin kolpperossa lämminnä. Kun laskeutuu tuonne alas, niin
otetaan siellä vastaan ystävällisesti hymyillen. Hän oli saanut
raha-asiansa järjestetyksi niin hyvin, että voi panna pari vuotta kauan
haluttuun mielityöhönsä: esteettisen väitöskirjan valmistamiseen. Nyt
hän saa järjestää kaikki kokoamansa ainekset ja ruveta luomaan jotakin
omintakeista. Tuntui aivan, kuin olisivat hänen aivonsa kauan seisseen
ratsun tavoin tahtoneet ryöstäytyä täyttä karkuaan menemään. Ei ollut
elämä hänelle hänen ensimmäisenä ylioppilaskesänäänkään näyttänyt
niin valoisalta kuin nyt.
Hän hyppäsi ylös vuoteestaan, sysäsi ikkunan auki eikä huolinut
kiinnittää sitä hakaankaan. Aurinko oli jo korkealla, järvi rasvatyven,
ruispelto aivan liikkumatonna, oksat riippuivat hiljaisina, ja pääskyt
vain suikkelehtivat sirahdutellen tallin luukusta ulos ja sisään. Jonkun
talonpojan hevonen pudisteli portin takana tiukujaan--aivan niinkuin
kotonakin ennen.
Hän peseytyi ja pukeutui ja pani ohimennen huomioonsa, että
pyyhinliinat olivat puhtaat ja tukevat ja nurkkiin oli ommeltu rouvan
nimikirjaimet punaisella.
Suuren ulkovinnin läpi, jossa lakanain alla mahtoi riippua talonväen
vaatevarasto, laskeutui hän alikertaan. Kahvipöytä oli valmistettu
verannalle, otettu esille nähtävästi uusimmat kupit, ja keskellä niitä oli
kukkasvihko laitettu samaan henkeen kuin se siellä ylhäällä. Mutta
tässä oli jotain auki puhkeavaa, helakampaa, iloisempaa ja vähemmän

arkaa. Hän tarkasti sitä, kun rouva ilmaantui salin oveen ja toivotti
hyvää huomenta.
--Hyvää huomenta,