Panu | Page 3

heidän olla aloillaan, sillä niin oli neuvo
kuninkaalta, ettei heidän kanssaan olisi riitaa rakennettava, jos
nimeksikään veronsa suorittavat ja näönkään vuoksi Ruotsin uskon
omistavat.
Vaikka savolaiskansa piti itseään noita metsäläisiä parempana ja oli
ylenkatsovinaan noita, jotka heidän esi-isänsä olivat tieltään
karkoittaneet, niinkuin tulee karkoittaa pakanoita ja epäjumalain
palvelijoita, oli heidän joukossaan kuitenkin niitä kalastajia ja
metsämiehiä, jotka heiltä saamallaan opilla ja taikatiedolla

pyyntionneaan kartuttelivat. Saattoi tapahtua sekin, että kun salomaan
suuri tietäjä markkina- ja veronmaksuaikana saapui kirkolle, kutsuttiin
häntä salaa suurimpiinkin taloihin sairastavaa lehmää parantamaan,
lukemaan lukuja karhun kuolemaksi, usein ihmistenkin kipuja
lieventämään. Runsaat antimet hiihtoahkiossaan palasi tietäjä
kotikyläänsä kertomaan, että jos lienee Savon rikkaus ollutkin
suurempi, ei sen tieto kuitenkaan ole Karjalan tietoa. Eivätkä salomaan
tietäjät suotta mahtiaan kehahdelleet. Moni heistä oli suksensa
voudinkin saunan seinämälle pystyttänyt ja yön pitkän hänen
emäntänsä, välistä hänen itsensäkin kipuja loihtinut. Kulkipa kuiskeita
siitäkin, että nykyisen voudin puoliso, joka aina valtakunnan
pääkaupungista saakka oli turhaan hakenut apua sisällisiin vaivoihinsa,
oli lämmityttänyt kylynsä ukkosen nuolen kaatamilla haloilla ja tietäjän
käsissä tuskistaan parantunut. Ja se oli tapahtunut aivan äsken, vuotta
ennen kuin kuoli Kontojärven vanha pappi ja hänen sijaansa tuli tämä
nykyinen, Martinus Olai eli Martti Olavinpoika nimeltään, jolloin
salomaiden tietäjänä oli Korpivaaran kuuluisa Panu.

II.
Talvinen aamuhämärä peitti vielä maan, ja tähdet tuikkivat, ja
revontulet loimottivat kirkkaalla pakkastaivaalla. Kuun viimeinen
neljännes vaelteli kuin eksyksissään ja kylmästä kutistuneena
rannatonta ulappaansa. Keskiyön aikana se oli noussut metsänrannan
takaa kykenemättä voittamaan sitä valoa, joka liekehti takaisilta
taivahilta.
Heikko päivänkoitto alkoi jo kalventaa taivaankantta, tähtien tuike kävi
uneliaammaksi, revontulten loimo heikkeni heikkenemistään kuin
sammuva kokkovalkea ja painui yhä pienemmäksi.
Mutta metsässä vallitsi vielä yön pimeys. Huurteisten, kuuran ja lumen
painosta luokistuneiden lehtipuiden alla hyppelivät vielä jänikset
ruokapaikasta toiseen, linnut nukkuivat nietoksien sisässä, eikä
oravakaan ollut vielä yöpuultaan liikkeelle lähtenyt.
Mutta aamu alkoi valkenemistaan valjeta. Pölähti lumi ahon laidassa, ja
lenti huriseva teiri korkeimman urpukoivun latvaan; pölähti lumi
samalla lailla toisen ja kolmannen kerran, ja kohta oli ruokainen puun
latva mustanaan kuhertelevia, pörröisiä lintuja.
Synkimmän kuusikon sisässä kahden mäen notkelmassa pienen

aukeaman keskellä, minne eivät puhurin pisimmätkään piikit ulottuneet
läpi metsän naavaisen turkin, tuikahteli hiiltyvä nuotio sulattamassaan
lumikuopassa. Vähän matkaa nuotiosta, joka oli tehty kahdesta kuivan
kelohongan pölkystä, seisoi suksia kuin seipäitä pistekodassa
asetettuina käret toisiaan vasten. Suksikodan ympärillä oli pieniä
kelkkapulkkia täynnä nahkoja ja turkiksia. Nuotion ympärillä makasi
havujen päällä, jalat tuleen päin, turkkeihin käärityitä miehiä kuin
säteitä ympyrässä. Yöllä oli vähäsen lunta vihmonut ja pudotellut sitä
nukkuvien päälle.
Kun teiriparvi pyrähti lentoon, heräsi siitä yksi nukkuvista miehistä,
pudisti kohmettuneita jäseniään, siivosi lumen tuuheasta parrastaan ja
kiiruhti heittämään tervaksia nuotioon, joka leimahti siitä isoon liekkiin
ja karkoitti hetkeksi ympäriltään päivän valon, joka oli alkanut tunkea
kuusienkin alle.
Hän oli tanakkatekoinen ja samalla kookas mies, puettuna punaisella
reunustettuun poronnahkaturkkiin ja poronnahkasaappaihin. Turkin alta
näkyi hänen liikkuessaan vaalea, koreilla veroilla päärmetty
sarkakauhtana, rinnassa välkkyi suuri hopeasolki ja vyöllä pitkä
kirjaeltu tuppi. Hetken aikaa ilmaa tähysteltyään kääntyi hän taas
lämmittelemään. Silmät kiiluivat terävästi tulta vasten, mutta oli katse
samalla arka ja vilkkuva, niinkuin olisi se aina tottunut ympäristöään
varomaan. Mutta yht'äkkiä ilme hänen kasvoissaan muuttui, hän
hymähti veitikkamaisesti, tarttui räiskyvään halkoon ja heilauttaen sitä
päänsä päällä niin, että kipinät sinkoilivat ympärille kuin vesipisarat
myllynrattaassa, huusi hän iloisesti:
--Ylös miehet, karvaturvat, ylös untelot urohot, nouskaatte makoamasta,
- viikon unta ottamasta.
Nukkuvat urahtelivat, oikoivat jäseniään, pyyhkivät huurteisia
partojaan ja nousivat vähitellen istumaan.
--Hei, hai! haukotteli heistä polvilleen kohoten muudan pitkäjäseninen
mies.--Mitäpäs ajelet, seppä, eihän ole vielä Päivätärkään päätään
nostanut, ja vielähän tuolla Kuuttarenkin silmä kiiluu.--Ja silmät
soikeina haukotteli hän vielä toisenkin kerran niin, että metsä vastaan
kiljahti.
--Ylös, Kuisma, pata tulelle, sinun on vuorosi!
--Tee, Jouko, minun puolestani, pyyteli hän vieressään istuvaa nuorta
miestä, melkein poikaa vielä,--minä sinut sitten kymmenkertaisesti

palkitsen,--ja haukotellen, kädet niskan takana, heittäytyi Kuisma
havuiselle vuoteelleen.
--Joukon on hankittava pataan pantavaa, virkkoi hänen isänsä, tuo
ennen muita makuulta noussut mies.
--Jäihän vielä metson puolikas ja kokonainen teiri eilisestä, neuvoi
Kuisma.
--Ei pyystä kahden jakoa.
--Ka, pane sitten se karhun lapa.
--Se tarvitaan markkinoilla ja paluumatkalla... Tuoll' on, Jouko, puu
täynnä teiriä, ota jousesi ja käy pudottamassa muudan. Kuuluivat
nousevan harjun selälle koivuun, missä eilen illalla tullessamme
istuivat.
Jouko otti jousen päänsä pohjista ja tarkasteli nuolia viinessään, joka
oli tehty hienosta läpikuultavasta luusta ja eläimen kuvilla kirjaeltu.
--Ne nuolet tappaa, ne ovat sen miehen terästämät ja hiomat, että
tappavat, virkkoi Kuisma.
--Hullu omia töitään kiittää, sanoi muudan miehistä.
--Vaikk' olet, Tiera, itsekin kehunut, mitä olet pajassani teettänyt.
--Vähän taitaisi rautasi tehota, jos ei muu tehoisi.
--Mikä muu se sitten paremmin tehoisi?
--Luetathan itsekin nuolesi Panulla.
--Osaisin ne minäkin lukea, mutta kun minulla ei ole niitä mujuja ...
sillä on lemmolla niin mainiot mujut, joihin kastelee ... sanoisit, Panu,
kerran, miten mujusi laitat.
--Liian olet vanha tietäjän oppiin, vastasi Panu.
--Aina ne muutkin mujuja keittäisi, mutta ei ole sanoin suolaajata,
puuttui puheeseen Ilpo, vanha, harmaapartainen, tihrusilmäinen äijä.
Sanoissa ja taioissa se on se, joka