Palestiinassa | Page 9

täytyy sinun tyytyä
siihen ja napisematta nöyrästi taipua kovaan kohtaloon; jos on tehty
paha työ, kohtalo se saa kantaa siitäkin syyn, j.n.e.
Kun katselin tässä rukoustoimituksessa ilmeisesti näkyvää vakavuutta,
hartautta ja rohkeamielisyyttä, tuli mieleeni muutamia hyvinkin
terveellisiä mietiskelyjä. Muhammettilainen ei tunne totista, elävää
Jumalaa, joka on rakkaudesta ja laupeudesta ilmestynyt Jesuksessa
Kristuksessa sovitettuna Isänä, jolta me saamme rukoilla itsellemme
sekä ruumiillista että hengellistä hyvää. Ja hän kuitenkin rukoilee
vakavasti ja hartaasti. Kristityt tuntevat Hänet, tai heidän ainakin pitäisi
tuntea. Mutta ah, miten vähä vakavuutta, miten vähä hartautta useinkin
on heidän rukouksessaan. He ovat varsin usein kylmät,
välinpitämättömät rukouksessaan ja avuksi huutamisessaan.
Muhammettilainen rukoilee ahkerasti, joka päivä muistaa hän säädetyt
rukoushetket; hän pitää rukouksensa matkoillakin ja suuressa
ihmishälinässä. Vaan eikö kristitty varsin usein laiminlyö ihanimpiakin
tilaisuuksia kanssakäymiseen rukouksessa Herran kanssa ja saa siitä
sanomatonta vahinkoa sielullensa! Muhammettilainen ei häpeä
jumalanpalvelustansa; hän ei katso tarvitsevansa kammota julkisuutta.
Siitä syystä hän onkin joka tilaisuudessa uskonsa tunnustaja. Mutta
kristitty, eikö hän usein häpeä tunnustaa Herraansa maailman edessä ja
ole vaiti silloin, kuin hänen pitäisi puhua Hänestä, joka on lunastanut

hänet verellään. Häveten itseäni sekä uskonveljiäni ja sisariani ajattelin
tätä kaikkea siinä katsellessani tätä rukoushetkeä, jota nämä
muhammettilaiset pitivät. Ja sydämmen ahdistuksella ja
levottomuudella minä tunnustin syntini Jumalalle ja huokasin itsekseni:
"Herra, tee minut täst'edes vakavaksi ja rohkeaksi rukoukseen ja
tunnustukseen!"
Vielä katsahdimme muutamia kertoja Konstantinopoliin viimeisiksi
jäähyväisiksi. Olimmehan nähneet niin paljon yhdessä päivässä;
olimme nähneet niin paljon luonnon kauneutta, mutta myöskin
ihmiskurjuutta, pakanuutta, petollisuutta ja syntiä. Eivät siis tunteemme
olleet seoittamattoman puhtaita lähtiessämme tästä niin monin puolin
onnellisesta paikasta. Höyrylaiva lipui Marmoramertä kohti. Sekin
väylä on kaunis ja ihana, mutta ei Bosporoksen vertainen, jonka
olimme aamulla nähneet. Aurinko viimeisillä säteillään kultasi
minareetein huippuja, jotka meistä näyttivät uiskentelevan kullassa.
Ihana, suloisen vilpoinen ilta alkoi, jollaista ei voi ollakaan muualla,
kuin näillä seuduin. Taaskin oli matkamme pää elävänä sisällisten
silmäimme edessä; kohta olimme pääsevät ylisteltyyn itämaahan,
aamuauringon maahan.
Herätessämme perjantaiaamuna 11 päivänä Huhtikuuta k:lo 1/2 6
olimme jo Gallipolin kohdalla. Yöllä olimme siis joutuneet yli
Marmorameren, ja nyt aikoi taas kapea väylä, Hellespontti eli
Dardanellein salmi. Sekä Euroopan että Vähän-Aasian puolella on
korkeat rannat, ja monta oikein kaunista näköalaa on tässäkin salmessa
matkustajan ihailla. Muutamien tuntien kuluttua, meidän
ihmetellessämme näitä ihanoita näköaloja, jotka aamuauringon
kirkkaassa valossa loistivat kevään täysinäisessä kauneudessa,
lähestyimme muinaista Troijaa, jonka nykyinen nimi on Kum Kaleh.
Siellä oli kuuluisa muinaistutkija Schliemann apulaisineen paraillaan
kaivelemistyössä, josta muinaistiede varmaan saa paljon uutta lisää.
Hänen väsymätön työnsä tähän suuntaan on jo paljon valaissut
hämärässä muinaisuudessa eläneiden kansojen elämää ja tapoja.
Ateenassa me sittemmin näimme kokonaisen museon hänen nimellään,
ja siinä on iso kokoelma arvokkaita esineitä, kaivettuja paikoista, joissa

muinoin on ollut kuuluisia kaupunkeja.
Noin k:lo 12 pysähtyi höyrylaivamme Tenedos- eli Trinitatis-saaren
edustalle kahdeksi tunniksi purkamaan lastia ja ottamaan uutta. Tämä
saari korkeine kukkuloineen, öljypuistoineen, puu- ja kasvitarhoineen
on varsin kaunis. Vientitavaran sieltä sanottiin olevan parastaan
öljymarjoja ja öljyä. Suuri joukko veneitä kokountui, meidän
lähestyessämme rantaa, höyrylaivan ympärille kuljettamaan
rahtitavaraa maalle. Veneiden väestössä syntyi hirveä hälinä; kuului
kirkunaa ja huutelemista, näkyi käsien ja jalkain huiskuttamista;
jokainen näkyi tahtovan saada jotain veneeseensä ansaitakseen jotakin,
eivätkä he huolineet mitään järjestyksestä. Siinä saimme taaskin nähdä
itämaiden säännötöntä, meluista elämää. Me itseksemme iloitsimme,
että meidän ei tarvinnut joutua noiden ihmisten tunkeilevaisuuden tielle,
joka varmaan ei olisi ollut vähääkään miellyttävää; me vain syrjästä
katselimme heidän elämäänsä ja viitteitänsä. Läheiselle rannalle oli
kokoutunut suuri ihmisjoukko, varsinkin naisia ja lapsia, jotka näyttivät
suuresti nauttivan olemassa olon suloa ja iloitsevan edessään olevasta
näytelmästä. Kaikki olivat juhlapuvussa, sillä nyt oli perjantai, joka on
muhammettilaisten pyhäpäivä. Kaupunki saaressa ei ollut suuri.
Huomiomme kiintyi varsinkin monilukuisiin ja hyvin omituisiin
tuulimyllyihin, joita näkyi kaikkialta kunnailta. "Maantuomarimme"
teki päiväkirjaansa kuvan niiden piirteistäkin, luultavasti näyttääkseen
niitä joskus huvin vuoksi ystävilleen kotimaassa. Saattaahan sellainen
olla jonkinlaisena luonteenkuvapiirteenä tästä pienestä Tenedos- eli
Trinitatis-saaresta.
Enimmän kuitenkin minun ja matkakumppanini ajatukset kiintyivät
siihen asiaan, että me kohta olimme nyt ensi kerran matkallamme
pääsevät lähelle raamatussa mainittuja paikkoja. Olihan pakanain
apostoli Paavali matkustellut näillä paikoin, kun hän 2:lla
lähetysmatkallaan tuli Vähästä-Aasiasta Euroopan puolelle, kuten
sanotaan Ap. T. 16:11: "Me purjehdimme Troadasta ja juoksimme
kohdastansa Samotraakiaan." Troas on Vähän-Aasian ja Samotraakia
Euroopan puolella. Tieto, että ap. Paavali, jonka matkoista olin niin
monesti lukenut, saarnannut ja opettanut koulussa, oli matkustellut
juuri näillä vesillä, täytti sydämmeni monenlaisilla ajatuksilla.

"Kristuksen rakkaus" oli pakottanut häntä antautumaan kaikkiin
vastuksiin ja puutteihin, joita hänen aikanaan ihan varmaan oli
sellaisilla matkoilla näillä tuntemattomilla ja vaarallisilla vesillä. Hän
piti evankeliumin-virkaa niin korkeana, että ei vaara eikä puute, ei
vankeus eikä marttyyri-kuolema voinut pidättää häntä julistamasta
Kristuksen evankeliumia, joka on Jumalan voima itsekullekin
uskovaiselle autuudeksi (Rom. 1:16). Tämän evankeliumin puolelta ja
sen julistamisen tähden uhrasi hän kaikki tässä mailmassa. Eikö siinä
kauniissa esimerkissä ole suuri opetus, neuvo ja kehoitus jokaiselle
evankeliumin sanansaattajalle? -- Täst'edes jouduimme usein lähelle
niitä paikkoja, joissa raamatullinen kertomus liikkuu.
Illan tullessa samana päivänä, kun jo alkoi hämärtää ja aurinko oli
viimeisillä kultasäteillään punannut välimeren sinipintaa,