Nurmeksen kapina | Page 8

tulee
sekin aika, jolloin ette soisi tehneenne näin."

IV
Rovasti jatkaa tointaan.
Kohta sen jälkeen kun hovilaiset olivat käyneet ryöstöretkellään
Nevalaisen luona, levisi siitä huhu kulovalkean nopeudella ympäri
seurakuntaa. Itsekukin aavisti, että Nevalainen ei tuota väkivaltaa
antaisi anteeksi ja varmaankin tuntuvalla tavalla koettaisi kostaa
hovilaisille.
Ehtoopuolella samana päivänä, jona ryöstö oli tapahtunut, tuli
Sormuinen käymään Nevalaisen luona. Nämä kaksi miestä eivät viime
aikoina olleet eläneet aivan sovussa. Edellisen raju luonne ja vallanhalu
oli jälkimäiselle varsin vastenmielinen. Olipa heidän välillänsä puoli
vuotta takaperin ilmi torakin syntynyt; useat kyläläiset olivat olleet
läsnä ja pitäneet kuka Nevalaisen, kuka Sormuisen puolta. Mutta
vastoinkäyminen yhdistää enemmänkin eroavaisia luonteita kuin
yllämainitut, ja niin kävi nytkin. Yhteinen vihollinen on välistä parempi
liittäjä kuin pintapuolinen sovinto. Näin arveli itsekseen Sormuinen,
suunnatessaan askeleensa Nevalaisen taloon, eikä hän erehtynytkään
käsityksessään.
Päivä oli Sipolta kulunut hitaasti. Hän oli miettinyt montakin keinoa,
miten kostaa hovilaisille, ja vihdoin tullut siihen päätökseen, että
yleinen rynnäkkö Hovilaan oli sopivin. Väkivalta oli väkivaltaa vastaan
asetettava. Tämmöisen rynnäkön voi erittäinkin nyt toivoa onnistuvan,
kun majuri itse, joka oli tunnettu kelpo päälliköksi, oli Kajaanissa. Kun
Hovila oli valloitettu, jakaisi talonpoikaisjoukko keskenään ne tavarat,
jotka sinne olivat kootut, ja täten kukin saisi osaksi omansa takaisin.
Veronkiskureille tuomittaisiin joku sopiva rangaistus, jonka perusteella
voisi toivoa, etteivät he senjälkeen enää nurmeslaisia häiritsisi.
Näin mietiskeli Nevalainen. Kun Sormuinen oli häntä tervehtinyt ja
onnitellut tapahtuneesta, "koska se teko oli avannut Sipon silmät ja
täten tuottanut oivan jäsenen siihen liittoon, joka hankki kostoa
hovilaisille", ruvettiin nyt yhdessä tuumin miettimään keinoja koston

saavuttamiseen.
Hetken kuunneltuaan Sipon ehdotuksia muistutti Sormuinen:
"Veikkoseni, sinä olet mielestäni liian hätäinen. Kostaa tahdomme.
Mutta meidän tulee niin varustaa itsemme, ettemme voi joutua
tappiolle."
"Aivan niin", myönsi Nevalainen, "ehkä olen liian kiihtynyt.
Senpävuoksi on hyvä, että teräväjärkinen ja tyyni mies on
neuvottelemassa kanssani. En tahdo voida järkeäni hallita; se huutaa
myötäänsä: kosta!"
"Se on oikeuden ääni", sanoi Yrjö, ja hänen silmänsä välähtivät. "Niin
minäkin aina ajattelen. Mutta minussa ei leimua kulovalkea, vaan
sydämessäni palaa kirkas tuli, joka yön pimeydessä johtaa ajatukseni
niinkuin majakka kostoa kohti. 'Valvo, valvo!' huutaa minussa ääni;
'kun vihamiehesi nukkuvat, valvo; kun he ovat matkalla, seuraa heitä
hiljaa, varovasti, ryntää heidän niskaansa ja riistä heiltä omaisuus ja
henki. Tee heidät aina levottomiksi, että he unestaankin kavahtavat
kuuntelemaan, eikö Sormuinen ole läheisyydessä.' Semmoinen on
kostonhimoni: ei leimahteleva, vaan tyven ja sitkeä."
"Sinä tosiaan osaat vainota!" lausui Sipo. "Oi, tulkoon se henki
minuunkin! Minä olen heitä suvainnut, vaan taivas on varmaan sen
vuoksi minua rangaissut."
Ovi avattiin, ja Sykkö astui nyt sisään. Tämä mies, joka oli saanut
äsken kärsiä hovilaisten väkivaltaa, oli Venäjän Karjalasta kotoisin.
Hän oli jonkun aikaa sitten muuttanut Suomen puolelle, täällä
harjoitellut pienoista kauppaa ja koonnut itselleen pikku omaisuuden.
Hän oli erittäinkin oppinut kunnioittamaan Nevalaista tämän
vilpittömän ja tasaisen kohtelun takia.
"Ne hävyttömät, ne hävyttömät!" jupisi Sykkö sisään tullessaan ja
vetäisi vasemman käden sormilla läpi ruskean partansa. "Ah! mie en
olisi uskonunna, että näin voidaan käyttää itseään Suomessa! Kyll'
meilläki toisess' Karjalass' virkamiehet ottavat saatavans', vaan he
ymmärtävät sen ottaa niin, ettei maksaja siitä pahastu. En maar minä

rupee täällä olemaan, kun tämmöistä joka päivä rupee näkemään; minä
lähden kotipuoleeni. Sen tulin nyt sanomaan, että Sykkö lähtöö rajan
taa. Jätä sieki tää kurja maa ja tule mukaan. Suuressa arvossa olet
luonamme."
Niin puhui Sykkö Sipo Nevalaiselle. Tämä käski vieraan istuutua
penkille ja levähtää; nyt mietittiin juuri, miten hovilaisille voitaisiin
kostaa heidän ilkitöistään.
"Sykkö", sanoi Nevalainen, "sinä olet saanut kärsiä viattomasti
väkivaltaa niiltä, jotka muka ovat kuninkaan käskynhaltioita näillä
seuduilla. Kun sinua on aivan syyttömästi kiristelty, olisit nyt valmis
lähtemään pois maastamme, vähintäkään koettamatta saada kostaa
pahantekijöille. Se ei käy laatuun. Me olemme miehiä; sen tahdomme
kohta näyttää. Jos kotiasi palaisit, asiain tällä kannalla ollen, luulisivat
kaikki, että huono on tämä maa, jossa ei väkivaltaakaan edes koeteta
vastustaa. Ei! Ensin kosto ilkityöntekijöille, ja sitten vasta sopii muuta
ajatella. Karjalan suuri suku on tottunut oikeuteen, ja häpeäpä olisi, jos
Ruotsin puoleen kuuluva osa siitä saisi kärsiä enemmän väkivaltaa kuin
toinen."
"Mutta nyt ei hallitus jouda oikeutta meille jakamaan", pahoitteli Sykkö.
"Sillä on täysi työ sodasta."
"Jos ei hallitus jouda, niin tahdomme itse sen tehdä", sanoi Nevalainen.
"Jos voimme", mutisi itsekseen Sykkö, jonka rohkeus ja luottamus
oikeuteen ylipäänsä ei ollut kovin suuri.
Ulkoa kuului jalkojen kopinaa, ja sieltä tulivat Turuinen, Karjalainen
sekä Samuli Ikonen.
"Jopa viimein Sipokin sai nähdä, mitä hovilaisilta saa odottaa",
huudahti Karjalainen, pitkänlainen, hyvin liikkuva ja puhelias mies.
"Nyt alkavat koko pitäjän talolliset olla koeteltuja."
"Ja nyt on meidän vuoromme käydä koettelemaan", sanoi Yrjö
Sormuinen. "Miehet! vapauttamme on tallattu, ja sitä emme aio suvaita.

Ylös puolustamaan oikeuksiamme!"
"Polttakaamme noiden paholaisten pesä poroksi", huusi Ikonen.
Paksu ja tyynimielinen Turuinen, johon myös yleinen into alkoi
vaikuttaa, lausui vakavasti: "Minä suon noille veronkiskureille niin
paljon pahaa kuin ajatella voin. Mutta mikäs on paras keino päästä
pyrintöjensä perille? Mitäs sanotaan liitosta Venäjän kanssa?"
"Minä uskon", sanoi Nevalainen, "että me ominkin voimin saatamme
rangaista hovilaisia, ja siten