Nora | Page 9

ei ole mitään vaikutusvoimaa.
Krogstad. Eikö? Minusta on kuin vastikään itse olisitte sanoneet --
Nora. Se tietysti ei ollut sillä tavoin ymmärrettävä. Minäkö! Kuinka
voitte uskoa, että minulla olisi semmoista vaikutusvoimaa mieheeni?
Krogstad. Oh, minä tunnen miehenne ylioppilasajoista asti. Luullakseni
ei herra pankkitirehtöri ole lujempi kuin muutkaan aviomiehet.
Nora. Jos puhutte halveksivalla tavalla miehestäni, niin osoitan teille
ovea.
Krogstad. Rouva on rohkea.
Nora. Minä en pelkää teitä enää. Kun uuden vuoden päivä on tullut,
olen kohta oleva irti koko asiasta.
Krogstad (maltillisemmin.) Kuulkaa nyt minua, rouva. Jos tulee
välttämättömäksi, niin minä taistelen niinkuin hengen puolesta
pitääkseni pientä paikkaani pankissa.
Nora. Siltä todellakin näyttää.
Krogstad. Sitä en tee ainoastaan tulon vuoksi; siitäpä minä vähimmin
huolin. Vaan siinä on jotakin muuta --. No niin, sanon sen suoraan!

Asia on näettenkös tämä. Tietysti tiedätten tekin, yhtä hyvin kuin muut,
että minä kerran muutamia vuosia takaperin tein itseni syypääksi
ajattelemattomaan tekoon.
Nora. Luulenpa kuulleeni jotain semmoista.
Krogstad. Asia ei tullut oikeuden eteen, mutta kaikki tiet ikäänkuin
suljettiin minulta samalla. Niin ryhdyin minä niihin toimiin, jotka te
kyllä tiedätte. Täytyihän minun johonkin ryhtyä; ja minä voin sanoa,
etten ole ollut niitä pahimpia. Mutta nyt tahtoisin ulos kaikesta tästä.
Poikani varttuvat varttumistaan; heidän tähden tahdon hankkia itselleni
niin paljon kansalais-arvoa kuin mahdollista. Tämä paikka pankissa oli
ikäänkuin ensimäinen porras minulle. Ja nyt tahtoo miehenne potkaista
minua portailta alas, niin että minä tulen seisomaan loassa jälleen.
Nora. Mutta, Herran tähden, herra Krogstad, ei minun vallassani ole
ollenkaan auttaa teitä.
Krogstad. Sen vuoksi, ettei teillä ole tahtoa siihen; mutta minulla on
keinoja pakottaakseni teitä siihen.
Nora. Ettehän kumminkaan aikone kertoa miehelleni, että olen teille
velkaa?
Krogstad. Hm; mitäpäs, jos kertoisin hänelle siitä?
Nora. Se olisi häpeällisesti tehty teiltä. (itkusuulla.) Tämä salaisuus,
joka on minun iloni ja ylpeyteni, sen saisi hän tietää niin ilkeällä ja
kömpelöllä tavalla, -- saisi sen tietää teiltä. Te saattaisitte minulle
kauheinta mieliharmia --
Krogstad. Pelkkää mieliharmiako?
Nora (kiivaasti.) Mutta tehkää se vain; pahinta on se teille itsellenne,
sillä silloin saa mieheni selvästi nähdä, mikä kurja mies te olette, ja
silloinpa ette suinkaan saa pitää paikkaanne.
Krogstad. Minä kysyin, perheellistä mieliharmiako te ainoastaan

pelkäättekin?
Nora. Jos mieheni saa tietää sen, niin hän tietysti kohta maksaa mitä
vielä on maksamatta; ja sitten ei meillä ole mitään teidän kanssanne
tekemistä.
Krogstad (tulee askeleen lähemmä.) Kuulkaa, rouva Helmer; -- teillä
joko ei ole hyvää muistoa, taikka ei ollenkaan tietoa tämmöisistä
asioista. Minun tulee siis selittää teille asia vähän tarkemmin.
Nora. Millä tavalla?
Krogstad. Miehenne sairaana ollessa tulitte minun luokseni
lainataksenne kaksitoistasataa specieriksiä.
Nora. En tietänyt ketään toista.
Krogstad. Minä lupasin silloin hankkia teille sen summan. --
Nora. Te sen hankittenkin.
Krogstad. Minä lupasin hankkia teille rahat määrätyillä ehdoilla. Te
ette ajatelleet silloin muuta kuin miehenne sairautta, ja olitte niin
kärkäs matkarahoja saamaan, että minä luulen teidän ei panneen
muistoonne kaikkia sivuseikkoja. Sentähden ei ole liikaa muistuttaa
teille niistä. No; minä lupasin hankkia teille rahat velkakirjaa vastaan,
jonka minä sepitin.
Nora. Niin, ja jonka alle minä panin nimeni.
Krogstad. Oikein. Mutta sen alle lisäsin muutamia rivejä, joissa isänne
otti vastatakseen velasta. Näitten rivien alle piti isänne kirjoittaa.
Nora. Piti --? Kirjoittihan hän.
Krogstad. Minä olin jättänyt päivän panematta; se tahtoo sanoa, teidän
isänne piti itsen panna päivä jona hän kirjoitti velkakirjan alle.
Muistaako rouva sitä?

Nora. Niin, luulen kyllä --
Krogstad. Minä annoin teille sitten velkakirjan, jotta postilla
lähettäisitte sen isällenne. Eikö niin?
Nora. Niin.
Krogstad. Ja sen tietysti teitte heti; sillä jo viiden -- kuuden päivän
perästä toitte minulle kirjan isänne allekirjoituksineen. Ja niin saitte
vastaanottaa rahat.
Nora. No niin; enkö ole säännöllisesti suorittanut maksoja velastani?
Krogstad. Jokseenkin säännöllisesti. Mutta -- palatakseni siihen, josta
puhuimme, -- se oli kyllä raskas aika teille silloin, rouva?
Nora. Niin se oli.
Krogstad. Isänne makasi myös hyvin sairaana, luulenma.
Nora. Hän oli viimeisillänsä.
Krogstad. Kuoli kohta sen jälkeen?
Nora. Niin.
Krogstad. Sanokaa minulle, rouva Helmer, voitteko kenties muistaa
minä päivänä isänne kuoli? Tarkoitan minä päivänä kuukaudessa.
Nora. Isä kuoli Syyskuun 29 p:nä.
Krogstad. Aivan oikein; siitä olen hankkinut tiedon. Ja sentähden on
tässä jotakin kummallista, (ottaa esille paperin.) jota minä en
mitenkään saata käsittää.
Nora. Mitä kummallista? Minä en tiedä --
Krogstad. Se on se kummallisuus, rouva, että teidän isänne on
kirjoittanut tämän velkakirjan alle kolme päivää kuolemansa jälkeen.

Nora. Kuinka? Minä en ymmärrä --
Krogstad. Isänne kuoli Syyskuun 29 p:nä. Vaan katsokaas tänne: Tähän
on isänne kirjoittanut nimensä alle 2 p:nä lokakuuta. Eikös se ole
kummallista, rouva?
Nora (on vaiti.)
Krogstad. Voitteko selittää minulle sitä?
Nora (on edelleen vaiti).
Krogstad. Silmään pistävätä on sekin, että sanat 2 p:nä lokakuuta ja
vuosiluku eivät ole teidän isänne käsialaa, vaan toista käsialaa, joka
mielestäni on tuttu. No, sen voipi kyllä selittää; isältänne on saattanut
unohtua päivän kirjoittaminen ja niin on joku toinen tehnyt sen
umpimähkää täällä, ennenkuin vielä tiedettiin minä päivänä hän oli
kuollut. Siinä ei ole mitään pahaa. Nimen allekirjoitus on se asia, josta
kaikki riippuu. Ja