Nora | Page 8

ne ovat!
_(Hän juoksee sinne ja avaa oven. Lapsenpiika Anna-Maija tulee lasten
kanssa.)_
Nora. Tulkaa sisään; tulkaa sisään! _(kyyristyy heitä suudellaksensa.)_
Voi, te herttaiset, sulo --! Katsos niitä, Kristiina. Eivätkö ole kauniita!
Rank. Ei loruella tässä missä vetotuuli käy!
Helmer. Tulkaa, rouva Linde; nyt ei tässä kärsi olla muut kuin äidit.
_(Tohtori Rank, Helmer ja rouva Linde menevät alas rappusista.
Lapsenpiika menee lasten kanssa saliin. Nora samoin ja panee kiinni
oven etuhuoneesen.)_
Nora. Kuinka riskiltä ja uljailta te näytätte. No, mitkä punaposket teillä
on! Niinkuin omenat ja ruusut. _(lapset puhuvat hänelle suuhun
seuraavan puheen alla.)_ Oletteko huvitelleet hyvästi? Sepä oli hauskaa.
Vai niin; sinä olet vetänyt sekä Emmyn että Bobin kelkalla? No, ja
molemmat yhtaikaan! Niin, sinä olet reipas poika, Iivari. Oi, anna
minun pitää häntä hiukan, Anna-Maija. Niin, niin, mun sulo, pikku
nukki-lapseni! _(ottaa pienimmän lapsen lapsenpiijalta ja tanssii sen
kanssa.)_ Niin, niin, mamma tanssii Bobin kanssa myös. Mitä?

Oletteko olleet lumisilla? No, siinä olisi minunkin pitänyt olla mukana!
Ei, annas olla; tahdon itse riisua heidän päältänsä, Anna-Maija. Niin,
niin; salli minun se tehdä; se on niin hupaista. Mene sisään niin kauaksi;
sinä näytät niin vilustuneelta. Siellä on lämmintä kahvia sinulle uunin
päällä.
_(Lapsenpiika menee vasemmalla olevaan kamariin. Nora riisuu lasten
päällys-vaatteet ja heittää ne sinne tänne, sallien lasten puhua toisilleen
suuhun sikinsokin.)_
Nora. Vai niin? Vai oli iso koira, joka juoksi teidän perästänne? Mutta
se ei purrut? Ei, koirat ei pure pikku, kauniita nukkilapsia. Älä katsele
paketteja, Iivari. Mitä niissä on? Kunpa vain tietäisitte. Ei, ei; siinä on
jotakin ilkeätä. Noh! Käymmekö leikitsemään? Mitä leikkiä? Olla
piiloisilla. No, olkaamme piiloisilla. Bob menee ensin piiloon. Pitääkö
minun? Hyvä, minä menen ensin piiloon.
_(Hän ja lapset leikitsevät nauraen ja riemuiten salissa ja kamarissa,
joka on oikealla puolella. Lopuksi piilee Nora pöydän alle; lapset
tulevat riehuten sisään, hakevat, vaan eivät löydä häntä, kuulevat hänen
nauruansa, juoksevat pöydän luo, nostavat pöytäliinan ja näkevät hänen.
Riemu on ylimmillään. Hän ryömii esiin ikäänkuin peloittaaksensa
heitä. Uutta riemua. Sillä välin on koputettu ovelle, vaikkei kukaan ole
huomannut sitä. Nyt avataan ovi puoleksi ja asianajaja Krogstad tulee
näkyviin; hän odottaa vähän; leikkiä jatketaan.)_
Krogstad. Pyydän anteeksi, rouva Helmer --
Nora (huudahtaa painuneella äänellä, kääntyy ja hypähtää ylös.) Ah!
Mitäs te tahdotten?
Krogstad. Suokaa anteeksi; ulko-ovi oli longallansa; joku lie unohtanut
panna sen kiinni --
Nora (nousee ylös.) Mieheni ei ole kotona, herra Krogstad.
Krogstad. Sen tiedän.

Nora. No, -- mitäs sitten tahdotten täältä?
Krogstad. Puhua pari sanaa teidän kanssanne.
Nora. Minun --? (lapsille hiljaa). Menkää Anna-Maijan luokse. Mitä?
Ei, vieras herra ei tahdo tehdä mammalle mitään pahaa. Kun hän on
mennyt leikitsemme jälleen. _(hän vie lapset vasemmalla puolella
olevaan kamariin ja panee oven kiinni heidän jälestänsä.)_
Nora (levotonna, jännityksissään.) Tahdotte puhua minun kanssani.
Krogstad. Niin, sitä tahdon.
Nora. Tänään --? Vaan eihän meillä vielä ole kuukauden ensimäinen
päivä --
Krogstad. Ei, meillä on jouluaatto. Teistä itsestänne tulee riippumaan,
mitä jouluiloa te saatte.
Nora. Mitäs tahdottekaan? Minä en mitenkään voi tänäpänä --
Krogstad. Siitä älkäämme toistaiseksi puhuko mitään. Onpa aivan
toista. Onhan teillä hetkinen aikaa?
Nora. On; tietysti, onhan sitä minulla, vaikka --
Krogstad. Hyvä. Minä istuin Olsenin ravintolassa ja näin teidän
miehenne kulkevan kadun poikki --
Nora. No niin.
Krogstad. -- rouvasihmisen seurassa.
Nora. Entäs sitten?
Krogstad. Saanko luvan kysyä: eikö se rouvasihminen ollut eräs rouva
Linde?
Nora. Oli.

Krogstad. Vasta tullut kaupunkiin.
Nora. Niin, tänään.
Krogstad. Onhan hän hyvä ystävä teille?
Nora. Niin, hän on. Mutta minä en ymmärrä --
Krogstad. Olen minäkin tuntenut häntä kerran.
Nora. Sen tiedän.
Krogstad. Vai niin? Te tunnette sen asian. Sitä kyllä luulinkin. No, niin
tahdon kysyä teiltä suoraan: saako rouva Linde jonku paikan
Osakepankissa?
Nora. Kuinka te uskallatte urkkia sitä minulta, herra Krogstad, te, joka
olette minun mieheni käskyn-alaisia? Vaan koska kysytte, niin voitte
saada sen tietää: Niin, rouva Linde saa paikan. Ja minä se olin, joka
puhuin hänen puolestaan, herra Krogstad. Nyt sen tiedätte.
Krogstad. Olin siis aprikoinnut oikein.
Nora (astuu edes takaisin pitkin lattiata.) Oh, onpa mar kumminkin
hiukan vaikutusvoimaa, luulisin. Vaikka nainen olenkin, ei sen vuoksi
ole sanottu, että --. Kun olette toisen vallan alainen, herra Krogstad,
niin teidän todellakin pitäisi varoa, ettette loukkaa sitä, jolla -- hm --
Krogstad. -- on vaikutusvoimaa?
Nora. Juuri niin.
Krogstad (muuttaa ääntä). Rouva Helmer, tahdotteko olla niin hyvä ja
käyttää vaikutusvoimaanne minun edukseni.
Nora. Mitä nyt? Mitä tarkoitatte?
Krogstad. Tahdotteko olla niin hyvä ja pitää huolta siitä, että minä
pysyn alhaisessa virassani pankissa.

Nora. Mitä tämä tietää? Kuka aikoo ottaa virkaanne teiltä?
Krogstad. Oh, älkää minun edessäni teeskennelkö niinkuin ette mitään
tietäisi. Minä huomaan kyllä, ettei teidän ystävällenne saata olla
suotuista joutua semmoiseen tilaan, jossa hän voi töytäistä yhteen
minun kanssa; ja minä huomaan nyt myös, ketä minun tulee kiittää siitä,
että minua ajetaan pois.
Nora. Vaan minä vakuutan teille. --
Krogstad. Niin, niin, niin, lyhykäisesti: vielä on aikaa ja minä neuvon
teitä käyttämään vaikutusvoimaanne estääksenne sitä.
Nora. Mutta, herra Krogstad, minulla