Mehiläisten elämä | Page 9

olisi t?ydellisempi ja sankarillisempi?

XI
Omituinen pieni yhteiskunta, joka on niin johdonmukainen, niin vakava, niin tosiasiallinen, niin tarkka ja niin s??st?v?inen, ja kuitenkin on niin suuren ja pett?v?n haaveen uhrina! Pieni p??tt?v?inen ja syv?luonteinen kansa, jota ravitsee kes?n l?mp? ja valo sek? kaikki, mik? luonnossa on puhtainta, kukkien sielu, s.o. aineen silminn?ht?vin hymy, sen liikuttavin ponnistus onnea ja kauneutta kohti, kuka meille on selvitt?v? ne ongelmat, jotka te olette ratkaisseet ja jotka ovat j??neet meilt? ratkaisematta, ne kokemukset, jotka te olette saavuttaneet ja meid?n viel? tulee saavuttaa? Ja jos on totta, ettette ole ratkaisseet n?it? ongelmoita, saavuttaneet n?it? varmoja kokemuksia j?rjen avulla, vaan jonkun alkuper?isen ja sokean vaiston kautta, niin mink? viel? ratkaisemattomamman arvoituksen j?t?ttek??n meid?n ratkaistavaksemme? Pieni kaupunki, t?ynn? uskoa, toiveita, salaisuuksia,--miksi sinun satatuhatta neitsytt?si suostuu ty?h?n, johon ei yksik??n ihmisorja milloinkaan ole alistunut? Jos ne s??st?isiv?t voimiansa, kielt?ytyisiv?t hiukan v?hemm?n, alistuisivat pienemm?ll? innolla vaivoja kest?m??n, niin ne saisivat viel? n?hd? toisen kev??n ja toisen kes?n; mutta sin? juhlahetken?, jolloin kaikki kes?n kukat niit? kutsuvat, n?ytt?? kuolettava ty?n huumaus ne vallanneen, ja siipirikkoina, ruumis kutistuneena ja haavojen peitt?m?n? ne joutuvat melkein kaikki v?hemm?n kuin viiden viikon kuluessa kuoleman omiksi.
"Tantus amor florum, et generandi gloria mellis", huudahtaa Virgilius, joka Georgica runoelmansa nelj?nness?, mehil?isille omistamassaan kirjassa on meille s?ilytt?nyt antiikin vieh?tt?v?t erehdykset, jolloin luontoa katseltiin silmin, joita viel? mielikuvituksen luomien jumalien l?sn?olo h?ik?isi.

XII
Miksi ne kielt?ytyv?t unesta, hunajan nautinnosta, rakkaudesta, niist? vieh?tt?vist? joutohetkist?, joista esimerkiksi niiden siivek?s veli, perhonen, osaa t?ysin mitoin nauttia? Eiv?tk? ne voisi el?? niinkuin t?m?? N?lk? ei niit? ty?h?n pakota. Kaksi, kolme kukkaa riitt?? niiden ravinnoksi, ja kuitenkin ne k?yv?t kahdessa-, kolmessasadassa kukassa joka tunti kootakseen aarretta, jonka suloutta ne eiv?t saa nauttia. Mit? niit? niin suuri vaiva hy?dytt??, mist? ne saavat niin suuren luottamuksen ja uskon? Onko siis aivan varmaa, ett? sukupolvi, jonka hyv?ksi te kuolette, ansaitsee t?m?n uhrauksen, ett? se on oleva kauniimpi ja onnellisempi, ett? se on tekev? jotakin, jota te ette ole tehneet? N?emme teid?n p??m??r?nne, se on yht? selv? kuin meid?n: te tahdotte el?? j?lkel?isiss?nne yht? kauan kuin itse maapallo, mutta mik? siis t?m?n suuren p??m??r?n p??m??r? ja t?m?n ikuisesti uudistuvan olemassaolon teht?v? on?
Mutta emmek? juuri me turhaan vaivaa itse?mme ep?ilyksill? ja erehdyksill?, emmek? ole lapsellisia haaveilijoita, jotka kyselemme teilt? turhia? Vaikka te olisitte kehityksest? kehitykseen tulleet kaikkivaltiaiksi ja autuaiksi, vaikka olisitte saapuneet korkeimmille huipuille, joilta hallitsisitte luonnon lakeja, vaikka olisitte vihdoin kuolemattomia jumalattaria, niin me teilt? yh? kyselisimme ja tutkisimme, mit? te toivotte, mihin te pyritte, mihin aiotte pys?hty? ja milloin julistaa olevanne ik?v?imisest? vapaat. Me olemme niin luotuja, ettei mik??n meit? tyydyt?, ettei meist? mill??n n?yt? olevan itsess??n omaa tarkotustansa, ettei mik??n n?yt? olevan olemassa sin?ns?, ilman salattua p??m??r??. Olemmeko voineet t?h?n p?iv??n asti mieleemme kuvailla ainoatakaan jumalistamme, raaimmasta j?rjellisimp??n asti, ajattelematta h?nt? heti toimivaksi, pakottamatta h?nt? luomaan tuhansia olijoita ja esineit?, etsim??n tuhansia tarkotusperi? ulkopuolella omaa itse?ns?? Tyydymmek? koskaan edustamaan tyynesti muutamaksi hetkeksi er?st? mielt?kiinnitt?v?? aineen toiminnan muotoa, vaipuaksemme heti kaipauksetta ja kummastumatta toiseen olomuotoon, siihen, mik? on tajuton, tuntematon, nukkuva ja ikuinen?

XIII
Mutta ?lk??mme unohtako pes??, jossa parvi alkaa k?yd? yh? k?rsim?tt?m?mm?ksi, pes??, joka kuohuu tulvillaan mustia, v?r?j?vi? aaltoja, niinkuin astia, joka pihisee auringon helteess?. On keskip?iv?, ja saattaisi miltei sanoa, ett? t?ss? polttavassa helteess? pes?n ymp?rill? kasvavat puut hell?varoin pid?tt?v?t lehti?ns? lepattamasta, niinkuin ihminen pid?tt?? henke?ns? jotakin suloista mutta samalla vakavaa odottaessaan. Mehil?iset antavat hunajan ja tuoksuvan vahan ihmiselle, joka niit? hoitaa, mutta suurempiarvoinen, kenties, kuin hunaja ja vaha, on se asianhaara, ett? ne saattavat h?net huomaamaan kes?kuun riemua, ett? ne saattavat h?net nauttimaan kes?n sulokuukausien sopusoinnusta, ett? kaikki, mik? niiden elintoimintaa koskee, samalla on yhteydess? kirkkaan taivaan, kukkien juhlan, vuoden onnellisimpien hetkien kanssa. Ne ovat ik??nkuin kes?n el?v? sielu, runsauden hetki? mittaava kello, kohoovien tuoksujen nopea siipi, ilmassa aaltoilevien s?teiden henki, v?r?j?vien valovivahduksien hento surina, yh? vaihtuvien ilmanaaltojen nouseva ja laskeva laulu, ja heid?n lentonsa on l?mm?st? syntyvien ja valossa el?vien lukuisten pikku ilojen n?kyv?inen merkki, niiden varma, sointuisa s?vel. Ne saavat meid?t ymm?rt?m??n luonnollisten onnen hetkien sisimm?n ??nen. Joka ne on tuntenut, joka niit? on rakastanut, h?nest? kes? ilman mehil?isi? tuntuu yht? ik?v?lt?, yht? puutteelliselta, kuin jos se olisi ilman lintuja ja kukkia.

XIV
Se, joka ensi kerran n?kee v?kirikkaan pes?n parveilun huumaavaa ja sekasortoista ilmi?t?, on jotenkin ymm?ll??n ja l?hestyy vain pelonsekaisilla tunteilla. H?n ei en?? tunne ty?hetkien vakavia ja rauhallisia mehil?isi? samoiksi. H?n oli n?hnyt niiden joku hetki sitten saapuvan kedon kaikilta tahoilta toimeliaina niinkuin pienet porvarisvaimot, joita ei mik??n voisi vierottaa kodin askareista. Ne lensiv?t sis??n miltei huomaamatta, uupuneina, heng?stynein?, toimeliaina, levottomina mutta varovaisina. Kynnyksell? nuoret amatsonit tervehtiv?t niit? tehden keve?n liikkeen tuntosarvillaan. Korkeintaan ne vaihtoivat kolme tai nelj?, ep?ilem?tt? v?ltt?m?t?nt? tunnussanaa j?tt?ess??n kiireesti hunajasatonsa jollekulle niist? nuorista kantaja-mehil?isist?, jotka aina oleskelevat tehtaan sis?pihalla, tai meniv?t itse tyhjent?m??n raskaat, s??riin kiinnitetyt siitep?lyvasunsa hautomaosastoa ymp?r?iviin tilaviin aittoihin, l?hte?kseen heti sen j?lkeen taas pois, v?litt?m?tt? siit?, mik? tapahtui ty?huoneissa, toukkien makuukammareissa tai kuninkaallisessa palatsissa, sekaantumatta hetkeksik??n siihen h?lin??n, joka vallitsee