Mehiläisten elämä | Page 3

totellaan. Hän
asettuu vuodenaikojen vaiheiden sijalle. Hän korjaa vuoden vääryydet.
Hän yhdistää vihamieliset yhteiskunnat. Hän tasottaa rikkaudet. Hän
lisää tai rajottaa sikiytymisen. Hän määrää kuningattaren
hedelmällisyyden. Hän syöksee tämän valtaistuimelta ja asettaa toisen
sijaan, pakottaen oveluudellaan kansan siihen suostumaan, kansan, joka
joutuu pois suunniltaan jo epäillessäänkin käsittämätöntä sekaantumista.
Hän paljastaa kaikessa rauhassa silloin kun sen hyväksi katsoo
pyhitettyjen kammioiden salaisuuden sekä koko kuninkaallisen
neitsytkamarin mutkikkaan ja viisaan järjestyksen. Hän riistää viisi tahi
kuusi kertaa perätysten tuon hyvän, väsymättömän luostarin sisarilta
heidän työnsä hedelmät loukkaamatta, lannistamatta ja köyhdyttämättä
heitä. Hän sovittaa pesän varasto- ja ruoka-aittojen suuruuden aina sen
mukaan, kuin kevät kulloinkin epätasaisella kulullaan levittää
kukkassadon kukkuloiden rinteille. Hän pakottaa ne supistamaan
rakastajiensa ylellistä joukkoa, joka odottaa ruhtinattarien syntymistä.
Sanalla sanoen hän tekee niistä mitä tahtoo ja saa niiltä mitä haluaa,
kunhan vain hänen vaatimuksensa ovat sopusoinnussa niiden hyveiden
ja niiden lakien kanssa. Sillä täyttäessään tuon aavistamattoman
jumalan käskyjä, joka ne on valtansa alle laskenut ja joka on liian suuri,
jotta hänet voisi erottaa, ja liian vieras, jotta häntä voisi ymmärtää, ne
katsovat kauemmaksi kuin itse tämä jumala eivätkä ajattele muuta kuin
järkähtämättömällä kieltäymyksellä suoritettavaa tehtäväänsä, sukunsa
salaperäisen velvollisuuden täyttämistä.

IV
Kirjojen meille ilmaistua kaiken tähdellisen, mikä niillä oli sanottavaa

muinaisaikoihin asti ulottuvasta historiasta, voimme jättää toisten
saavuttaman tiedon mennäksemme omin silmin mehiläisiä
tarkastamaan. Mehiläistarhassa vietetty hetki tarjoo nähtäväksemme
kenties vähemmän tarkkoja, mutta suunnattoman paljon elävämpiä ja
hedelmällisempiä seikkoja.
En ole vieläkään unohtanut ensimäistä mehiläistarhaa, jonka näin ja
jossa opin mehiläisiä rakastamaan. Tämä tapahtui jo vuosia sitten
suuressa kylässä zeelantilaisessa Flanderissa, tuossa siistissä ja
viehättävässä seudussa, joka enemmän kuin itse Zeelanti--Hollannin
koveropeili--on kehittänyt mieltymystä väririkkauteen. Se hyväilee
katseillaan kaikkia esineitä, ikäänkuin ne olisivat somia ja arvossa
pidettyjä leluja: päätyjään, tornejaan ja heleävärisiä rattaitaan,
käytävien päässä loistavia kaappejaan ja seinäkellojaan, pieniä puitaan,
jotka kasvavat riveissä rantateillä ja kanavien varsilla ja näyttävät
odottavan jonkun lapsellisen hurskaan juhlamenon toimeenpanoa,
veneitään ja kirjakeulaisia aluksiaan, kukankirjavia oviaan ja
ikkunoitaan, virheettömiä sulkujaan, hienotekoisia ja kirjavia
nostosiltojaan, pieniä talojaan, jotka loistavat sirojen kiiltopintaisten
saviastioiden tavoin ja joista kellohameisia, kullasta ja hopeasta
välkkyviä naisia kiiruhtaa valkoisten aitojen ympäröimille niityille
lehmiä lypsämään tai rientää kukkiville heinikoille pesuvaatteita
levittämään soikeille tai vinoneliön muotoisille tarkoin vihreille
nurmikaistaleille.
Muudan vanha ja viisas mies, joka, niinkuin La Fontaine olisi sanonut,
oli hyvin Virgiliuksen vanhuksen kaltainen,
"Mies kuninkaan veroinen, jumal'ihmisten heimoa suurta, myös kuten
nuot elämäänsä tyytyen tyynellä miellä", oli vetäytynyt paikkaan, missä
elämä tuntuisi ahtaammalle alalle supistuneelta kun muualla, jos
ylimalkaan olisi mahdollista todellisesti ihmiselämää supistaa. Hän oli
rakentanut sinne tyyssijan, ei siksi, että olisi elämää inhonnut--sillä
viisas ei tunne ankaria inhon tunteita--mutta siksi, että oli hieman
kyllästynyt kyselemään ihmisiltä, jotka eivät yhtä yksinkertaisesti kuin
kasvit ja eläimet vastaa ainoihin tärkeihin kysymyksiin, joita voi esittää
luonnon ja sen todellisten lakien vastattavaksi. Skytalaisen filosofin

tavoin hän löysi kaiken onnensa puutarhansa kauneudesta, ja kaikesta,
mitä siinä oli kaunista, oli mehiläistarha hänelle rakkain, ja siellä hän
eniten oleskeli. Tässä mehiläistarhassa oli kaksitoista olkipesää, jotka
hän oli maalannut muutamat ruusunpunaisiksi, toiset heleänkeltaisiksi,
mutta enimmät vaaleansinisiksi, sillä hän oli huomannut paljon ennen
sir John Lubbockin kokeita, että sininen on mehiläisten lempiväri. Hän
oli asettanut tämän mehiläistarhan talonsa valkoista kiviseinää vastaan,
keittiön muodostamaan soppeen--keittiön, joka oli noita miellyttäviä ja
siistejä hollantilaisia keittiöitä lautastelineineen, joilla kimalteli tina- ja
kupariastiat, jotka avonaisen oven kautta kuvastuivat rauhalliseen
kanavaan. Ja kodikkaita kuvia heijastava poppelien lehvien verhoama
vedenkalvo johti katseen kauas tuulimyllyjen ja niittyjen rajottaman
taivaanrannan lepoon asti.
Täällä niinkuin kaikkialla, missä mehiläispesiä pystytetään, ne olivat
antaneet kukille, hiljaisuudelle, ilman suloudelle ja auringon säteille
aivan uuden merkityksen. Täällä ikäänkuin tunsi, että kesän juhla-aika
oli saavuttanut täydellisyytensä. Täällä saattoi levähtää kimmeltelevän
tienristeyksen ääressä, johon yhdistyivät ja josta säteilivät ne ilman
sillat, joilla kaikki kedon sulotuoksut suristen ja häärien liitelivät
auringon noususta hämärään asti. Tänne tuli kuuntelemaan puutarhan
kauniitten hetkien onnellista, näkyväistä sielua, niiden viisasta,
sulosointuista ääntä, niiden keskittynyttä iloisuutta. Tänne tuli
oppimaan mehiläisten koulussa kaikkivaltiaan luonnon ajatusta,
tuntemaan ne valoisat siteet, jotka yhdistävät sen kolme valtakuntaa,
elämän ehtymättömän hedelmällisyyden, uutteran, epäitsekkään työn
moraalin ja sen, mikä on yhtä tärkeä kuin työn moraali: sankarilliset
työmehiläiset opettivat siellä vielä nauttimaan joutilaisuuden hiukan
epämääräistä suloutta, niin sanoakseni alleviivaten tuhansien pikku
siipiensä tulikirjotuksella noiden tahrattomien retkien miltei
käsittämätöntä suloutta, retkien, jotka kiertelevät avaruuden aavikoilla
tuottamatta meille muuta kuin kuultavan pallon, muistoista tyhjän,
niinkuin liian puhdas onni.

V

Voidaksemme mahdollisimman yksinkertaisella tavalla seurata
mehiläispesän vuotuisia vaiheita valitsemme pesän, joka keväällä herää
talviunestaan ja ryhtyy uudestaan työhön; silloin näemme mehiläisen
elämän suurimpien tapahtumien kulkevan silmiemme edessä
luonnollisessa järjestyksessään. Nämä ovat: parven muodostuminen,
sen poislähtö, uuden yhteiskunnan perustaminen, nuorien
kuningattarien syntyminen, taistelut ja häälento, koiraksien
surmaaminen sekä talviunen paluu. Jokainen näistä tapahtumista antaa
itse kaikki tarpeelliset tiedot niistä laeista, omituisuuksista, tavoista ja
sattumista, jotka ovat sen aiheuttajana tai seurauksena. Olemme
niinmuodoin mehiläisvuoden loputtua--se on lyhyt, ja sen toiminta
ulottuu ainoastaan huhtikuusta syyskuun loppuun--tutustuneet
mesilinnan kaikkiin salaisuuksiin. Tällä hetkellä, ennenkuin avaan
pesän antaakseni siitä yleissilmäyksen, riittää meille tieto siitä, että sen
muodostavat mehiläisemo eli kuningatar,