Mehiläisten elämä | Page 2

puhumattakaan filosofi Aristomachoksesta, joka
Pliniuksen mukaan teki niistä havaintoja viitenäkymmenenäkahdeksana
vuonna, ja Phyliskos Thasolaisesta, joka eli autioissa paikoissa
nähdäkseen ainoastaan niitä ja siitä sai nimen "Villi-ihminen". Mutta
kaikkea tätä voisi pikemmin sanoa mehiläistarustoksi, ja kaikki se tieto
jonka niistä voi saada--se on: tuskin mitään--tavataan yhteenkoottuna
Virgiliuksen Georgican neljännessä laulussa.
Vasta XVII:llä vuosisadalla saa mehiläisten historia alkunsa. Silloin
näet julkaisi suuri hollantilainen tutkija Swammerdam tekemänsä
havainnot. Lienee kuitenkin syytä lisätä seuraava vähän tunnettu seikka,
se näet, että ennen Swammerdamia muudan flamilainen luonnontutkija
Clutius oli lausunut eräitä tärkeitä totuuksia, muun muassa että
mehiläisemo eli kuningatar, kuten sitä useissa kielissä nimitetään, on
koko kansansa ainoa äiti, sekä että hänellä on molempien sukupuolien
ominaisuudet; mutta hän ei ollut niitä todistanut. Swammerdam loi
tieteellisen havainnon oikeat menetelmät, keksi mikroskoopin[2] sekä
säilyttäviä ruiskutuksia, oli ensimäinen joka leikkeli mehiläisiä,
määräsi lopullisesti keksimällä munasarjat ja munatiehyet
kuningattaren sukupuolen (siihen asti oli sitä luultu kuninkaaksi) sekä
valaisi yhdellä kertaa koko pesän valtiojärjestyksen perustaen sen
äidinvaltaan. Hän piirsi vielä läpileikkauksia ja laati niin erinomaisia
kuvia, että ne vielä tänäkin päivänä kelpaavat monen
mehiläishoitokäsikirjan kuvittamiseen. Hän eli sen ajan vilisevässä ja
sumuisessa Amsterdamissa kaivaten siellä "suloista maalaiselämää" ja
kuoli neljänkymmenenkolmen vuoden iässä työstä uupuneena.
Hurskaalla täsmällisellä tavalla, yksinkertaisen kauniin uskon
elähyttämänä, joka peläten horjuvansa lukee kaikki Luojan kunniaksi,

hän esitti havaintonsa suuressa teoksessaan "Bybel der Natuure", jonka
tohtori Boerhave vuosisata myöhemmin käännätti hollannin kielestä
latinaksi nimellä "Biblia Naturae" (Leyden 1737).
Seuraa sitten Réaumur, joka samoille menetelmille uskollisena teki
joukon merkillisiä kokeita ja havaintoja puutarhassaan Charentonissa
sekä varasi mehiläisille kokonaisen nidoksen teostaan "Mémoires pour
servir à l'histoire des insectes" (Muistiinpanoja hyönteishistorian
tuntemiseksi). Sen voi lukea sekä hyödykseen että huvikseen. Hän on
selvä, suora, vilpitön, onpa hänessä jonkunmoista hieman juroa ja
kuivaa viehätystä. Hän otti etenkin hävittääkseen lukuisia entisiä
erehdyksiä, teki itse muutamia uusia, selvitti osittain mehiläisparvien
muodostumisen, kuningattarien hallitustavan, sanalla sanoen, keksi
monen salassa olleen totuuden sekä sai vihiä useista muista. Hän teki
etupäässä pesän rakennustaiteen ihmeet tieteellisen tutkimuksensa
esineiksi, eikä kukaan ole voinut esittää sitä paremmin kuin hän. Häntä
on myös kiittäminen lasipesien keksimisestä. Nämä ovat sittemmin
parannettuina meille paljastaneet noiden arkojen työntekijäin koko
yksityiselämän, jotka alkavat työnsä auringon häikäisevässä valossa,
mutta päättävät sen vasta pimeässä. Täydellisyyden vuoksi tulisi minun
mainita vielä Charles Bonnetn ja Schirachin vähän myöhemmin
ilmestyneet teokset ja havainnot (Schirach ratkaisi kuninkaallisen
munan arvoituksen), mutta minä tyydyn yleisiin pääpiirteisiin ja saavun
Francçois Huberiin, nykyaikaisen mehiläistieteen mestariin ja
klassikkoon.
Syntyneenä Genèvessä v. 1750 Huber tuli sokeaksi varhaisessa
nuoruudessaan. Saatuaan ensin herätyksen Réaumurin kokeista, joita
hän tahtoi tarkistaa, hän kiintyi piankin innokkaasti näihin kysymyksiin
sekä uhrasi koko elämänsä mehiläisten tutkimiseen, apulaisenaan viisas
ja uskollinen palvelija François Burnens. Inhimillisten kärsimysten ja
voittojen aikakirjassa ei liene mitään niin liikuttavaa ja kaunista kuin
kertomus tästä kärsivällisestä yhteistyöstä, missä se, joka tajusi
ainoastaan henkisen valon, ohjasi ymmärryksellään sen käsiä ja katseita,
joka nautti todellisesta valosta. Hän, joka kuten kerrotaan ei
milloinkaan omin silmin ollut kennokakkua nähnyt, keksi ikäänkuin
nähden sammuneiden silmiensä verhon läpi, joka hänelle teki

kaksinkertaiseksi sen hunnun, johon luonto kaiken käärii, sen voiman
syvimmät salaisuudet, joka juuri tämän hänelle näkymättömän
kennokakun on muodostanut, ikäänkuin siten opettaaksensa meille,
ettei ole sellaista tilaa, jossa meidän täytyisi luopua totuutta toivomasta
ja etsimästä. En luettele kaikkea sitä, mistä mehiläistieteen on
kiittäminen Huberia. Helpompi olisi minun mainita, mistä sen ei ole
häntä kiittäminen. Hänen "Nouvelles observations sur les abeilles"
(Uusia havaintoja mehiläisistä), joista ensimäinen osa ilmestyi v. 1789
Charles Bonnetlle osotettujen kirjeiden muodossa ja joista toinen osa
ilmestyi vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin, ovat pysyneet
runsaana ja luotettavana aarreaittana, josta kaikki mehiläistutkijat
ammentavat tietoja. Siinä tosin löytää jonkun erehdyksen, muutaman
vaillinaisen totuuden; hänen kirjansa ilmestymisen jälkeen ovat
mikrografia, mehiläisten käytöllinen hoito, kuningattarien piteleminen
y. m. melkoisesti edistyneet, mutta ei kuitenkaan ole voitu kumota eikä
näyttää virheelliseksi ainoatakaan hänen tärkeimmistä havainnoistaan,
vaan nämä pysyvät muuttumattomina nykyisessä kokemuksessamme
muodostaen sen perustuksen.

III
Huberin havaintojen ilmestyttyä ei muutamaan vuoteen kuulu mitään
uutta. Mutta pian Dzierzon, Carlsmarkin kirkkoherra Schlesiassa, keksii
partenogenian eli kuningattarien neitseellisen synnytyksen sekä laatii
ensimäisen liikkuvilla kennokakuilla varustetun pesän, jonka avulla
mehiläishoitaja vastedes saattaa edeltäkäsin ottaa osansa hunajasadosta
surmaamatta parhaimpia asumuskuntiansa ja hävittämättä hetkessä
kokonaisen vuoden työtä. Tätä vielä sangen vaillinaista pesää on
suuresti parantanut Langstroth, joka keksi varsinaisen liikkuvan
kehyksen, joka sitten Amerikassa levisi erinomaisella menestyksellä.
Root, Quinby, Dadant, Cheshire, de Layens, Cowan, Heddon, Howard
y.m. tekivät siihen vielä muutamia arvokkaita parannuksia.
Säästääkseen mehiläisiä vahan valmistamisesta ja varastohuoneiden
rakentamisesta, mikä niiltä vaatii paljon hunajaa sekä parhaimman osan
niiden työajasta, keksi Mehring keinon tarjota niille keinotekoisesti
röyhellettyjä kennokakkuja, joita ne heti käyttävät hyväkseen soveltaen

ne tarpeisiinsa. Von Hruschka keksi "Smelatorin" (hunajalingon), joka
keskipakoisvoimaa käyttämällä erottaa hunajan kennokakkuja
rikkomatta. Muutamassa vuodessa tuli mehiläishoito aivan toiselle
tolalle. Pesän vetoisuus ja tuotantokyky tulivat kolminkertaisiksi.
Suuria ja tuottavia mehiläistarhoja perustetaan joka taholle. Siitä puolin
päättyy näitten uutterien yhteiskuntien hyödytön hävittäminen samoin
kuin se nurja takaperoinen valinta, joka siitä johtui. Ihminen tulee
todella mehiläisten herraksi, salaiseksi, tuntemattomaksi herraksi, joka
ohjaa kaikki käskyä antamatta ja jota tuntemattomana