Marjapojat

A free download from http://www.dertz.in


Marjapojat

The Project Gutenberg EBook of Marjapojat, by Theodolinda
Hahnsson This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Marjapojat
Author: Theodolinda Hahnsson
Release Date: January 26, 2005 [EBook #14807]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
MARJAPOJAT ***

Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe

MARJAPOJAT.
Kirjoittanut Th. Hahnsson.

Ensimmäisen kerran julkaissut Werner Söderström 1894.

I.
Aurinko paistoi helteisesti aholle, jossa eräs kahdentoista-vuotias poika
poimi marjoja tuohiseensa ja lauleli:
Kankaalle karjan, Mättäälle marjan Lamponen toi. Hei heli hoi!
Metsässä toimin, Marjoja poimin; Luoja ne loi, Köyhille soi,
Kypsimmät annan Poijes, ja kannan, Minnekkä vie Suorana tie.
Joku rapsahdus kuului, ja poika huusi:
-- Kuka siellä kuukuelee, kettuko vai jänis?
-- Oohoh, eikö suutarin Sakki miestä metsän elävästä erota?
-- Noh, kun olisikin ollut mies, mutta olipa pieni muona-Matin Joju
vain. Marjassako sinäkin olet?
-- Marjassa niin. Mutta ne ovat niin hemmetin raakoja vielä, eikä niille
herroille pahuuksille raakilat kelpaa.
-- Hyi, Joju, kuinka tuolla tavalla kiroilet!
-- Mitä kiroilen? Enhän minä ole kironnut.
-- Olet hyvinkin, ja vieläpä kaksi kertaa.
-- Enhän minä ole pahan nimeä maininnut. En ole milloinkaan
tuollaisia sanoja kiroukseksi kuullut sanottavan. Kylän miehet ja isäkin
sanovat paljon rumemmin, kun kiroilevat.
-- Mutta kyllä se vain sitä on, ja se on paha tapa sinulla. Kansakoulussa
sanoi opettaja, että kiroileminen on kova synti.

-- Sanoi se niinkin, ettei saa siunata, mutta semmoinen puhe vasta
hullua on.
-- Ymmärsit opettajan aivan väärin. Hän sanoi, ettei saa turhaan siunata
ja mainita Jumalan nimeä.
-- Niin no, helkkarissa, enhän minä sitä "turhaan" sanaa kuullut, kun
Liisan-Kallu neulalla selkääni pisti.
-- Kuules, jos nyt lupaat olla kiroilematta, niin minä annan sinulle
tuokkosellisen marjoja.
-- Sinäkö?
-- Niin minä.
-- Mitä hyötyä sinulla siitä on, etten minä kiroile enkä siunaa?
-- Ei mitään, mutta soisin vain, että oppisit pois pahasta tavasta.
-- Paha minä olen aina ollut. Äiti tuuppii ja sanoo, että olen paha, ja isä
sanoo: "älä ole vallaton" ja kylän väki sanoo, vaikka muut ovat kuria
tehneet: "sen on muona-Matin paha poika-veitikka tehnyt". Mutta minä
siitä viisi välitän. Voi Jestas kun nuot mäkäräisetkin purevat niin
onnettomasti.
-- Tuollaisesta siunaamisesta opettaja kielsi, se on Jumalan nimen
turhaan lausumista.
-- Totta minun täytyy jotakin sanoa, kun mäkäräiset purevat. En minä
vain viitsi joka sanaani punnita. Mutta mihinkä sinä marjasi viet?
Sakki rallatteli:
Minnekä tie Suorana vie.
-- Kyllä se kaupunkiin täältä suoraan menee.
-- Ei maar menekkään.

-- Kuules, sinusta varmaan tulisi opettaja, kun saisit koulua käydä.
-- Ei, pappi minusta tulisi.
-- Olisi se sentään kurjaa, kun täytyisi käydä koulua.
-- Oi, minäpä vasta iloinen olisin, jos saisin oikein suuressa koulussa
käydä ja tulla papiksi.
-- Olet sinä kumma sentään! Sitä minä en vain viitsisi, en, vaikka
sanottaisiinkin hyväksi, kuten kaikki sinua kiittävät. Minä en enään
menekkään kouluun syksyllä; annettakoon vain tukkapörröä, mutta
kouluun en mene.
-- Mennään vain yhdessä ja ollaan hyvät ystävät.
-- En mene. Nyt lähden kotia. Tule sinäkin, mennään yhdessä
kaupunkiin. Ensimmäisistä marjoista maksetaan siellä aina enemmän
kuin maalla.
-- En tule, minä tahdon viedä ensimmäiset marjani pappilaan. Kun
näkevät tuohiseni, niin kaikki ilostuvat, ja ensi kerralla saan kupillisen
kahviakin, ja sitten ottavat minulta marjoja koko kesän, vaikka kuinka
paljon veisin. Monen täytyy tuoda pois marjansa, kun niitä on runsaasti
saatu, mutta minulta ottavat aina.
-- Kai maar he sinulta ottaisivat, vaikka ensimmäiset kaupunkiin veisit.
-- Ei, he ovat pyytäneet minua tuomaan heille varahimmat.
-- Mistä hiidestä sen tietäisivät, että sinä minun kanssani kaupungissa
olet ollut?
-- Tiedänhän itse.
-- Hm. Niin no, ehkä se olisikin paha, ettet sinä veisi, en sitte
kehoitakaan sinua enään kanssani tulemaan mutta minä en ole
milloinkaan pappilaan vienyt. Lähden pois jo, tuohiseni on vallan
täynnä.

Sakki kävi alakuloiseksi. Jojun puhe teki hänen miettiväiseksi. Hän
tunsi, että toverin kodissa elettiin toisin kuin hänen kodissaan, hän tunsi
ettei Joju kokonaan ollut itse syypää pahuuteensa, mutta hän ei tietänyt,
miten asiaa voisi parantaa, ei mistä pahe tuli, hän tunsi vain hämärästi,
että jotakin nurjaa oli olemassa. Hän huokasi ja sanoi ääneensä:
-- Joju parka!
Hän kulki kuitenkin yhä eteenpäin metsässä ja löysi taas hyvän
marjapaikan, jossa mansikoita oli punaisenaan. Sakki riemastui ja
ajatteli ensi hetkessä, että kunpa Jojukin nyt olisi poimimassa. Mutta
pian unhotti hän toverinsa ja kaikki, mitä häneen koski, sekä otti
puukon tupestaan ja rupesi valmistamaan tuokkosia. Yhden pienen
tuokkosen hän laittoi oikein sieväksi ja poimi siihen suurimmat marjat,
ja kun sitten kaikki tuokkoset olivat täynnä, laski hän ne riviin
kahvakoppaan kantaaksensa ne sillä kotia.
Metsä oli vilpoinen, taivas sininen ja Sakin mieli niin onnellinen kuin