Lyhyitä kertomuksia | Page 4

Juutalainen innostui.
--Osta veli, huusi hän, tarttuen Antin käsivarteen--osta, mine anda se
sulle viisikolmatta markka. Katso kuinga se passah'!
Ennenkuin Antti tiesi asiastakaan, oli vanha takki pois hänen päältään
ja verkanen sijassa. Olipa hän sentään mielestään niinkuin vähän
pulskempi tässä asussa ja totta Elsankin silmissä poika toiselta näyttäisi
näin mahtavassa nutussa, kuin tuommoisessa karkeassa ja vanhassa

retkaleessa.
--Mitähän tuo olisi, jos kahdellakymmenellä annatte, niin joutais olla.
--No sama se on, maksa pois raha,--sanoi juutalainen ja kauppa oli
tehty.
Kun Antti oli maksanut suostutun hinnan, aikoi hän ottaa vanhan
nuttunsa pöydältä, mutta--ihme ja kumma--se olikin kadonnut. Turhaan
haki hän pöydältä ja maasta, turhaan katseli hän ihmisiä ympärillään,--
nuttua ei näkynyt eikä kuulunut. Juutalainen häilyi jo kaupassa muitten
kanssa eikä joutunut häntä enää kuulemaankaan. Tässä ei auttanut muu,
kuin pitää vahinko hyvänään. Voi harmia!
Lisäksi alkoi vielä sataa hänen uudelle nutulleen ja outo kun oli, ei
Antti tiennyt, mihin poiketa sateen suojaa etsimään. Kävellessään katua,
näki hän niin sanotun »onnen pyörän», joka ihmisille ilmoittaa
tulevaisuuden salatut asiat. Hinta 25 penniä. Se tieto nyt kumminkin
täytyi ostaa. Antille annettiin »onnen lippu», joka lupasi hänelle paljon
hyvää ja vähän pahaa. Rikkautta, rakkautta, monta ystävää, muutamia
vihamiehiä, kaunis puoliso ja paljon lapsia on suotu hänen osakseen.
Tuo kuitenkin taas teki mielen keveämmäksi. »Vähät siitä», arveli
Antti, »jos kohta nuttu menikin ja korvarenkaat ja simsetti ja kaulahuivi,
jotka olivat taskussa. Koskapas sitä ihminen vahingon veräjälle pääsee.
Ja olihan onni sekin, että kukkaroni sattui olemaan liivin
taskussa.----Hm----rikkautta ja kaunis puoliso--Elsa onkin kauniin tyttö
koko maailmassa--»
Likeisillä portailla soitettiin nyt kelloa. Sisältä kuului posetiivin ääni,
väkeä tulvasi sinne ja Antti meni myös. Se oli panoraama. Ympäri
huonetta oli asetettu kauniita ja kallisarvoisia voittokaluja, jotka muka
arvan kautta olivat saatavina. Arpa maksoi markan ja Antti koetti
onneaan. Sai kun saikin pienen sokuriastian, jommoisen Elsa oli
kotipitäjän kauppiaalta ostanut kolmella kymmenellä pennillä. Taas tuli
vahinko,--mutta jotakin se lystikin maksaa, ja saihan täällä samalla
hintaa katsella huonoja kuvia himmeitten suurennuslasien lävitse. Antti
läheni silmillään yhtä lasia ja koki saada selville, mitä se kuva
oikeastaan merkitsisi, jonka hän siinä näki edessään.
--Täälläkö sinä junkkari oletkin, kuului samassa tuttu ääni hänen
korvissaan ja Matin käsi ravisteli häntä olkapäästä.--Käy mukaan,
minulla on täällä muutamia hyviä tovereita.
Antti seurasi Mattia. Kävellessään kadulla sattui hän vilkaisemaan

uutta nuttuansa, ja--pettivätkö silmänsä, vai oliko kaikki noiduttu-- uusi,
harmaa nuttu oli muuttunut aivan kirjavaksi. Sade oli sen kostuttanut,
juutalaisen maali oli liuvennut ja hänen päällään oli nyt vanha, kulunut,
maalilla tahrailtu takki.
--Matti, sanoi hän seisahtuen, katsos veli kulta vähän tätä uutta
takkiani!
--Hm--»kauniit on paikat, sanoi Lintu-Jussi».
--Mitä sinä tästä arvelet?
--Arvelen, että juutalainen sinut petti.
--Samaapa melkein minäkin epäilen. Mutta kuules, Matti, tämä on
vähän häpeällistä.
--Kyllähän se niin on, on kai.
--Antaisinko hänelle selkään, vai veisinkö hänet oikeuteen?
--Niin, sitä asiaa sietää harkita.
Antti olisi kernaammin heti lähtenyt juutalaiselle kovaa näyttämään,
mutta Matti otti häntä käsivarresta ja vei hänet mukanaan--kapakkaan.
* * * * *
Oli seuraava aamu. Antti heräsi, hieroi silmiään, katseli ympärilleen,
hieroi taaskin silmiään, mutta näky ei muuttunut. Missä oli hän?
Pelkällä lattialla oli hän maannut ja ympärillään, niinikään lattialla,
makasi koko joukko miehiä. Huone oli kolkko ja alaston. Ikkunat olivat
korkealla permannosta ja--rautahäkit edessä.
--Jumalan tähden, olenko vankihuoneessa! Maailma musteni Antin
silmissä, hän kavahti ylös ja hoiperteli ovelle. Se oli lukittu. Mutta kuka
on tuo mies, joka suullaan makaa kynnyksen edessä?
--Matti, sinäkö se olet? Matti, nouse ylös ja katso, mihin olemme
joutuneet----Matti----Matti----etkö jo herää----
Hän tarttui Matin käteen----oi suuri Luoja----se oli kylmä! Antti nosti
hänen päätään, lattialla oli verta,----veri oli myös hyytynyt ruumiin
huulille ja sieramiin.----Matti oli kuollut,--kuollut,--ja missä tilassa!
Tuskan hiki nousi hänen otsalleen, sydäntä kovin ahdisteli, hän puristi
käsillään päätään.--»Oi taivaan Isä, mitä tietä jouduin tähän helvetin
esihuoneesen», huokasi hän. Mieleen juohtui nyt kapakka. Siellä oli
juotu, riidelty, tapeltu. Sitten puhuttiin varkaudesta, huudettiin poliisia,
vihellettiin ja--enempää ei hän muistanut----
--Miehet, miehet, nouskaa ylös! Täällä kuolema on käynyt tänä yönä!
Toinen pää toisensa perästä kohosi lattiasta ja tylsät silmät kääntyivät

kaikki Anttiin, joka istui tuvan ainoalla rahilla. Tämä osoitti Mattia.
Miehet haukottelivat ja ojentelivat kankeita jäseniään. Sitten vähitellen
virkistyivät, nousivat ylös, tarkastelivat likemmin ruumista ja päättivät
hengen jo auttamattomasti lähteneeksi.
Antti oli vaipunut synkkiin ajatuksiin. Jumalan vanhurskas käsi oli
lopettanut jumalattoman menon. Matti oli irstaisesta markkinaelämästä
äkkiarvaamatta kutsuttu taivaallisen tuomarin eteen. Hänellä, Antilla,
vielä oli armon aikaa, hän vielä voi kääntyä kadotuksen tieltä, jolla
ensimmäisen askeleensa jo oli ottanut. Varoittavana, kauhistavana
esimerkkinä lepäsi Matti tuossa hänen edessään. Antin silmät aukenivat
ja hän päätti kääntyä siltä tieltä, joka viheliäisyyteen ja kadotukseen
vie.
--Ja Elsa,--tuo ihana, puhdas tyttö,--hän varmaankin hylkää langenneen
nuorukaisen----
Tuo ajatus kipeästi poltti Antin sydäntä ja kun hän, juoppouden
lakkoon langetettuna, pääsi vapauteen, ei rohjennut hän mennä sinne,
mihin hänen halunsa ja toivonsa paloivat, vaan astui raskailla,
epävakaisilla askeleilla kohden kolkkoa kotoansa.
* * * * *
Kymmenen vuotta oli kulunut. Järven rannalla oli talo, tosin pieni,
mutta hauska ja siisti. Pellolla