Lukemisia lapsille 2 | Page 9

nukkui kuin porsas aamuun asti.
Kello 7 aamulla tuli äiti sängylle. -- "Nouse ylös ja pu'e päällesi, niin
menemme yhdessä kouluun", sanoi hän.
Valtterilta pääsi itku.
"Ei ole itkun syytä", lohdutti äiti. "Kyllä sinä koulussa menestyt
niinkuin muutkin. Saatpa nähdä, kuin vain teemme koetuksen."
Mikä nyt apuna? Valtterin oli mentävä kouluun, ja raskain askelin
seurasi hän äitiä tuon peljättävän Susanna muorin luo. Tämä oli
sellainen äreä mummo, joksika moni ajan pitkään käy, joka laiskoja
poikia reistaa lukemaan. Susanna muorilla oli myssy päässä, ruuni
takki yllä ja viheriäiset, messinkisankaset silmälasit nenällä. Hän istui
pöydän päässä isossa nahkatuolissa, sukankudin, lankakerä ja vitsa
vieressään. Pöydän ympärillä istui neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi
tyttöä. Nurkassa oli iso kaappi, ja seinällä riippui kaksi taulua, jotka
kuvasivat tapahtumia raamatun historiasta, toinen Absalonia, joka jäi
pitkästä tukastansa riippumaan tammen oksaan, toinen Hamania, joka
ripustettiin hirsipuuhun. Sitä paitsi oli siellä tauluja, joihin oli piirretty

sekä kirjaimia että numeroita, ja vähintäin neljä merkkiliinaa,
koulutyttöjen ompelemia. Jakulla, kaapin vieressä, istui rakkikoira,
joka äreästi murisi Valtterille tervehdykseksi.
"Hyvä Susanna muori, tehkää hyvin ja opettakaa poikaani lukemaan",
sanoi Valtterin äiti. "Älkää vitsaa säästäkö, jos hän on laiska; kun hän
tulee isoksi, kiittää hän teitä siitä."
"No, no, ehk' eipä vitsaa tarvitakaan", sanoi Susanna muori. "Näkyypä
pojalla olevan kylliksi pitkä tukka."
Valtteria värisytti, kuin kuuli puhuttavan pitkästä tukastaan, jota hän ei
koskaan antanut leikata. Ja kun hän samalla katseli Susanna muorin
pitkiä, laihoja sormia, toivoi hän hartaasti tukkansa yhtä lyhyeksi
leikatuksi kuin venäläisen sotamiehen. Nyt lähti äiti pois, ja paikalla
alkoi lukeminen. Alussa oli tuo tosin vähän vaikeaa, mutta menihän se
vähitellen, sillä Valtterin mielestä ei mennyt pitkä tukkansa eikä nuo
vielä pitemmät sormet, jotka olivat valmiit käymään siihen kiinni.
Vähän aikaa kävi lukeminen jotensakin hyvin. Mutta Valtteri rohkasi
luontonsa ja ajatteli: minä olen mies ja Susanna muori on vaan akka. Ei
hän uskalla minun tukkaani kajota; hän varmaan pelkää minua.
Samassa kärryjen räminä kuului ulkoa, niin että lasit ikkunoissa
tärisivät. Kohta heitti Valtteri kirjan kädestään ja juoksi ikkunan luo. --
"Mitäs teet, poika?" kiljasi Susanna muori. Mutta Valtteri ei ollut
kuulevinansakaan. Hän vaan kurkisteli niin, että nenä painui litteäksi
lasia vastaan.
"Vai oletko sinä sitä maata?" sanoi Susanna muori. Vähääkään
arvelematta otti hän askeleen, ja Valtterin pitkään tukkaan kävivät nuo
pitkät, laihat sormet kiinni ja tekivät tehtävänsä niin taitavasti, ett'ei
kukaan olisi sitä paremmin tehnyt.
Sitte talutettiin Valtteri tukasta jälleen pöydän luo. Armoa ei annettu
vähintäkään.
Valtteri irvisteli suutuksissaan. -- "Minä tahdon kotia äidin ja isän

tykö!" huusi hän. "Kokeeksihan vain olen täällä."
"No hyvä olikin, että sait kokea", sanoi Susanna muori. "Ole toisten
tarkka ja tottelevainen, poikani, niin pääset tukistuksesta!"
Valtteri aprikoitsi. Jos tukkani keritään, saanen ehkä maistaa tuota
julmaa vitsaa. Mutta mitähän jos lukisin ahkerasti?... En vitsan tähden!
Minäkö vitsaa pelkäisin? En vähääkään. Mutta paha olisi jäädä
tuhmaksi. Ja härkäkö olisi mielestään minua parempi! Ja Mustiko
soimaisi minua! Ja muut pojatko sanoisivat minusta nauraen: tuolla
tuhma Valtteri, joka ei mitään osaa! Kyllä näytän heille, että minäkin
voin oppia. Huomispäivänä luen kuin mies.
Valtteri viidennen kerran pulassa.
Valtteri tahtoo olla Robinpoikana.
Susanna muori oli kelpo muija. Hän sai erittäin hyvin laiskoja poikia
lukemaan. Joka kerta, kuin hän ojensi pitkät laihat sormensa Valtterin
päätä kohden, kävi tämä äkkiä vallan ahkeraksi, ja kukko muni tuon
tuostakin aapiskirjaan. Valtterista maistui nyt karamelli paremmalta
kuin tukanhöyhennys.
Ensiksi oppi hän kirjaimet, sekä suuret että pienet. Tavaaminen veti
usein suun väärään, mutta kuin Valtteri sai sievän lukupuikon, rupesi
sisälukukin luistamaan. Sinä päivänä, jona hän osasi selvästi lukea
kirjasta, oli Susanna muori niin mielissään, että antoi lapsille voileipää
siirapin kanssa. Valtteri ei ollut koskaan ennen niin suurella
mielihyvällä katsellut muorin pitkiä sormia.
Helposti oppi hän nyt aapiskirjan ja vähän katkismuksen. Joskus sai
hän lupapäivinä kotonaan lukea kauniita satujakin. Valtteri huomasi nyt,
ett'ei Susanna muori ollutkaan häntä huviksensa tukistanut.
Kerran löysi hän parvelta vanhan kannettoman kirjan. Siinä kerrottiin
Robinpojasta, joka salaa lähti vanhempainsa luota, ja joutui autioon
saareen, jossa hän monta vuotta eleli oman onnensa nojassa. Sepä
ihmeellistä. Valtteri olisi mielellään ollut Robinpoikana. Hän ei

ensinkään muistanut, että Robinpoika katkerasti katui karkaamistaan
hyvästä kodistansa.
Valtteri luki ehtimiseen. Ja mitä enemmän hän luki, sitä enemmän teki
hänen mielensä seurata Robinpojan esimerkkiä. Kirjassa kerrottiin
muun muassa, että Robinpoika oli nahkavaatteissa kiireestä kantapäihin.
Onneksi löytyi parvelta vanhat lampaan-nahkaiset turkit. Valtteri
käänsi ne nurin ja pisti päällensä. Arvaappas, oliko hän silloin
mahtavan näköinen! Parven nurkassa oli sokeritopun tötteröitä sinisestä
paperista, ja kopassa linnunhöyheniä. Valtteri koetti päähänsä yhtä
tötteröä, koristeli sitä kauniilla teyrin höyhenillä, ja siitäkös tuli komea
kypärä! Sitten teki hän tappuratukosta mainion parran, jonka hän
havaslangalla sitoi korviinsa. Nyt oikasi hän itsensä ja näytti varsin
julmalta.
Tämä tapahtui eräänä iltana alkukesästä. Lotta sisar kutsui portailta
iltaselle ja Valtterin täytyi lähteä alas parvelta. Paikalla turkit nurkkaan
ja tötterö samaten. Mutta Valtteri oli tämän illan mietteissään. Yöllä
hän ei saanut unta silmiinsä ollenkaan. Onnellinen Robinpoika! ajatteli
hän. Semmoinen mies olisin minäkin, asuisin metsässä, rakentaisin itse
huoneeni,