Lukemisia lapsille 2 | Page 8

vuorostaan kiekkoansa ja koettivat ottaa
valloitetut alansa takaisin. Mutta tämä ei menestynyt! heidän kiekkonsa
lyötiin vielä yhä etemmäksi, lähes neljännes-peninkulmaa, likelle toista
hilaa. Jos pakanat olisivat ajaneet heitä sinne saakka, olisivat kristityt
olleet hukassa.
"Pois tieltä, tuolta tulee vaunut!" huusi yksi pakanoista. Mutta Valtteri
ei kuullut eikä nähnyt; hän vain mietti, mitenkä saisi kristityt ajetuksi
hilaan asti. Hän heitti kiekon täydellä voimalla, mutta se sattuikin
kiveen, poukahti korkealle ylös ja putosi vaunuihin, joissa maaherra
ajoi rouvinensa; keskessä istui pieni tyttö, Aino, jolla oli Jeppe niminen
rakkikoira sylissään. Villi sattui parahiksi Jepen päähän; Jeppe
haukotteli kerran, oikasi koipensa ja heitti henkensä.
Vaunut pysähtyivät, maaherra katsoi sieltä ankarasti ja sanoi: "kuka
lurjus heitti kiekkonsa minun vaunuihini?"
Totta puhuakseni säikähti Valtteri ensi kiireessä niin, että pötki metsään.
Mutta kuin hän kuuli maaherran toruvan hänen toverejansa ja uhkaavan
heitä selkäsaunalla ja kopilla, heräsi hänen tuntonsa; hän tuli esille,
meni vaunujen luo ja sanoi: "minä se olinkin, joka kiekon viskasin.
Olkaa hyvä ja antakaa Villi takaisin!"

"Vai niin, olitko se sinä, sen veijari?" sanoi maaherra. "Nouse nyt
vaunuihin, niin saat tehdä Villille seuraa."
Tässä ei pitkät puheet auttaneet; Valtterin täytyi nousta vaunuihin.
Pieni tyttö itki Jeppeä, ja Valtteri itki Villiä, ja metsänvartijan lapset
kumarsivat turhaan hilalla marjoinensa, ja kristityt ja pakanat seisoivat
hämmästyksissä, ja ajomies sätkäytti hevosia ruoskalla, ja kaupunkia
kohden mentiin. Kuin päästiin kaupunkiin, sanoi maaherra: "Viekää
poika Villinensä koppiin!"
"Maaherra kulta," rukoili Valtteri, "älä lähetä minua koppiin! Siellä on
rosvo rautakahleissa; pelkään hänen varastavan Villini."
"Älä lähetä häntä koppiin", pyysi pikku Aino. "Minä annan hänelle
kaikki anteeksi; ei hän pahaa tarkoittanut."
"No, koskas rukoilet hänen puolestansa", sanoi maaherra, "ja koska hän
itse on tunnustanut pahantekonsa, annan sen hänelle anteeksi. Mutta
kiekkoa hän ei saa takaisin; se haudataan Jepen rinnalle puutarhaamme,
ja siten saa kiekko, joka Jepen tappoi, kuoleman tuomionsa."
Niin kävikin. Valtteri laskettiin irti, ja hän itki katkerasti kiekkoansa,
kunnes Joonas lupasi tehdä hänelle uuden. Olihan tämä kuitenkin
parempi kuin istua voron kanssa kopissa. Pikku Aino kaivatti Jepelle
haudan puutarhaan, ja siihen pantiin Villikin. Mutta Valtterista ja
maaherran Ainosta tuli niin hyvät ystävät, että yhdessä tekivät
seuraavan hautakirjoituksen, joka hakattiin kiveen ja asetettiin
puutarhassa haudalle:
_TÄSSÄ LEPÄÄVÄT JEPPE JA VILLI NIIN KILTTIÄ KOIRAA
JA NIIN HYVÄÄ KIEKKOA EI ENÄÄ MAAILMASSA OLE._
Sitten istuttivat Valtteri ja Aino kukkia haudalle. Muurahaiset kävivät
metsästä hautakirjoitusta lukemassa ja hyttyset hyppivät joka ilta
auringon paisteessa Jepen ja Villin haudalla.
Valtteri neljännen kerran pulassa.

Joka on laiska, varokoon tukkaansa.
Nyt oli aika Valtterin alottaa koulunkäyntiä, hän kun jo oli kuuden
vanha. Hän osasi purjehtia kaukalossa, heittää kiekkoa, lyödä koiria
kuoliaaksi, laskea mäkeä sekä toimittaa muitakin tärkeitä toimia. Paitsi
sitä tunsi hän kuvakirjastaan jalopeurat, tiikerit, elefantit ja sarvikuonot,
puhumatta siitä likinäisestä ystävyydestä, joka vallitsi hänen ja Mustin,
Vilkkaan, Jänön ja Kukkukiekoon välillä. Mutta jos hänen piti lukeman
kirjaa, jossa oli oikein alkulehdet, kannet ja pienet sekä isot kirjaimet,
silloin ei Valtteri nähnyt kirjassa muuta kuin eriskummaisia viivoja,
toinen oli väärä, toinen suora, ja kaikki tyyni mustia kuin kärpäset.
Valtterista oli lukemisen oppi turhin kaikista tässä maailmassa. Hän oli
kuullut kerrottavan, ett'eivät rosvopäälliköt eikä muutkaan urholliset
miehet entisinä aikoina osanneet lukea eikä kirjoittaa. Kuin tulen
mieheksi, piirrän pitkällä miekallani puumerkin nimeni asemesta, arveli
Valtteri, ja kuin lukea haluttaa, ha'etan minä munkin, joka sitä tekee;
niin muutkin rosvopäälliköt tekevät.
"Rakas Valtteri," sanoi hänen äitinsä, "ethän sinä toki rosvoksi rupea,
joka lyö ihmisiä kuoliaaksi ja ryöstää heidän omaisuutensa. Se on
häpeällistä, poikani. Paitsi sitä ei meidän maassamme löydy
munkkejakaan."
"Jos ei munkkeja ole, niin löytyneehän koulupoikia", vastasi Valtteri.
"Ne minä määrään edestäni lukemaan."
"Mutta jos et osaa lukea, vetävät viisaammat sinua nenästä", sanoi isä.
"Sinä jäät tyhmäksi kuin pöllö, ja kaikki älykkäämmät pojat nauravat
sinulle. Silloin et saa mitään tietoa kaikesta hyvästä ja hyödyllisestä
opista, jota kirjat sisältävät, et Jumalan sanastakaan, ja kaikki kauniit
sadut jäävät sinulta lukematta. Kävellessään niityllä mölyää härkä
sinulle: minä olen parempi kuin sinä; Musti murisee portilta: minä olen
viisaampi kuin sinä. Kun kävelet metsässä, puhuvat puut keskenänsä:
Tuolla tuhma Valtteri, joka ei osaa lukea! Pieni perhonenkin, joka
lentelee kukkakentällä, sanoo: minä osaan kaikki, mitä tarvitsen osata,
mutta Valtteri ei osaa, mitä hänen tulisi osata, ja jota kyllä äkkiä oppisi,
jos vaan ei olisi niin laiska. Hyödyttömänä olentona vaellat sinä
maailmassa, ja koko luonto sekä kaikki köyhät lapset huutavat sinulle:

jos olisimme olleet tilaisuudessa oppia lukemaan, emme suinkaan olisi
niin ymmärtämättömät olleet kuin tuo Valtteri!"
"Mutta minä en tahdo lukea, minä tahdon juosta ja leikitellä kaiken
päivää!" väitti Valtteri.
"Sinun tahtosi!" sanoi isä. "Tiedätkö, missä tahtosi on? Se on äidin
ompelulaukussa. Huomenna rupeat lukemaan Susanna muorin koulussa;
se olkoon sanottu."
Kun Valtteri illalla pani maata, ajatteli hän: Tänä yönä en nuku
hituakaan; kun kaikki muut ovat nukkuneet, riennän metsään, jossa
varmaan tapaan jonkun rosvon, ja hänen pyydän opettamaan minua
rosvopäälliköksi, joksika aika miehenä rupean. Se on paljon
hauskempaa kuin lukeminen.
Hänen tätä paraikaa ajatellessaan, tuli uni silmiin, Nukku Matti läheni
ja Valtteri