Lea; Margareta | Page 3

k?det, jotka h?nt? tuuvittivat! Tullut on Israelin otollinen aika, nousnut on sen autuuden p?iv?.-- Is?ni armahin!
SAKEUS. Ihmeellist?!
JOAS. (Erikseen.) Saatana on karannut kahleistansa ja villitsee nyt maailmaa.
SAKEUS. Sano, tytt?reni, millainen on miehen muoto?
LEA. Is?ni, kuinka voisin kuvata h?nt?, l?hettil?st? ikuisen aamun? Niinkuin aamun koitto paistaa h?nen kirkas otsansa, ja kuin aamun t?hte? kaksi h?nen silm?ns? s?teilev?t, lausuen maailmasta, jolla ei ??ri? ole. Vertaisinko aamun ruskoon h?nen huuliensa hohtavaa kultaa, joista hengitt?? puhtaus ja pyhyys? En tied?, mutta kiharat h?nen olkap?ill?ns? v?lkkyv?t niinkuin muhevat pilvet, niinkuin varjoisten pilvien somat kierrokset Hermonin hartioilla v?lkkyv?t. H?n halvassa manttelissa k?yskelee, samoin hameessa, Galilean vaimoin kutomassa, ja purpurainen nauha vy?tt?? h?nen hoikan miehustansa. Ah! h?nen kuvansa juhlallinen korkeus meit? taivuttaa alas ja taasen saman kuvan lempe? voima vet?? meit? armaasti h?nen manttelinsa liepeisiin. Ja sille, joka h?nen kasvojansa katselee, h?n lainaa valoa s?deloisteestansa, niinkuin l?hteelle valoa antaa auringon ter?. Niin, jos ??net?nn? h?n seisoo. Mutta kun aukenevat h?nen huulensa, silloin kaikuu ??ni voimallinen niin? kuin Jehovan, ja kuitenkin lempe? kuin tuulen hymin? Salemissa. Niin kaikui h?nen ??nens? saarnatessansa Jumalan valtakunnasta. (Katsahtaen hartaudella yl?s.) Sinne mua kerta saata, armias henki taivahan! Sinne meit? kaikkia kerta saata!
JOAS (erikseen). Tosi! Saatana on p??snyt irti ja villitseepi maailmaa valkeuden enkelin haamussa.
SAKEUS. Lapseni, kerro mulle lyhyesti, mit? h?n saarnasi.
JOAS (erikseen). Kas niin!
LEA. Syd?mmen puhtautta, hengen siveytt? tahtoo h?n meilt? ja ett? hylk??mme kaikki saastaiset ja h?ijyt himot. Vihan, vainon h?n tuomitsee pois ja tahtoo, ett? rakastamme kaikkia, kaikkia, niin vihamiehi?mme kuin yst?vi?mme. Vihamiehi?mme! Is?ni, huomaitkaat t?m?.
SAKEUS. Vihamiest?mme rakastaa!--Se on uutta.
LEA. Mutta jaloa, ihanata, ihanata!
JOAS (erikseen). Lystillist?!
LEA. Kaikki h?n kutsuu liittoonsa, niin pakanat kuin Israelin lapset, niin publikanit kuin temppelin vartijat h?n kutsuu taivaan liittoon.
JOAS (erikseen). Voi taivaallista melskaa!
LEA. Ei ket?k??n katso h?n yl?n, ei syntist? suurimpaa, joka vaan katuu ja parantaa itsens?. Uutta, vilpit?nt? henke? h?n tahtoo, ja jo t??ll? murheen laaksossa h?n lupaa meille palkinnoksi omantunnon rauhan ja puhtaan ilon, mutta viimein kuoltuamme h?n antaa sielullemme ijankaikkisen autuuden Jumalan pyh?ss? Sionissa.
JOAS (erikseen). Lystillist?, lysti?! Heisaa kaikki Sionin pojat ja tytt?ret!
SAKEUS. Sano miss? erosit miehest?.
LEA. Kappaleen matkaa kaupungin portista, jota h?n l?hestyy.
SAKEUS. Min? tahdon h?nen n?hd?!
LEA. Rient?k??t h?nt? vastaan!
JOAS. Mit? mielet?nt??
LEA. Mun hyv? is?ni, rient?k??t h?nt? vastaan!
SAKEUS. Paikalla, ja seuratkoon mua Ruben. H?nt? tarvitsen; sill? olenpa kovissa kiipaleissa vuokramiesteni kanssa toisessa talossani. Eip? helti? sielt? leikiten vuokra, mutta nytp? on l?hteminen kirist?m??n heit?, ja toimitan siis yhdell? tiell? kaksi asiaa, koska taloni on l?hell? kaupunkimme porttia.--Min? tahdon n?hd? t?m?n miehen!
JOAS. Seisattukaat, malttakaat mielt?nne!
SAKEUS. Miksi tahdot niin?
JOAS. Pysyk??t h?nest? kaukana, muutoin kiukkuinen perkele kiert?? p??nne hulluksi.
SAKEUS. Ole pelk??m?tt?, poikani.
LEA. Joas, t?m? puheesi on taivaalle kauhistus. Oi ylk?ni! l?hdepp?s sin?kin h?nt? katsomaan, ja oletpa huomaitseva, toivon min?, ettei ole h?n perkele, vaan Messias itse.
JOAS. Messias! Hahaa! Miss? ovat sitten h?nen legionansa, siivitetty ratsasjoukkonsa, miss? voimat, joilla kukistaisi h?n Roomalaiset, sy?ksisi ne helvettiin alas ja rakentaisi uudestaan Davidin linnan? N?it? kaikkia ei kuulu eik? n?y.
LEA. Sin? et k?sit? h?nen oppiansa. Ei ulkonaisella tavalla, vaan henkens? voimalla on h?n vapahtava maailman.
JOAS. Mik? hulluus!
LEA. Viisaus taivaallinen!
JOAS. Lea, Lea, sin? olet soaistu.
LEA. N?hty?ni maailman valkeuden.
SAKEUS. Min? my?s h?nen tahdon n?hd?.--Vartioitse huonettamme tarkasti, Leaseni, ja liiotenkin lipasta tuolla, sin? tied?t!
JOAS. Kerran viel? teit? rukoilen: olkaat kaukana vaarallisesta miehest?!
SAKEUS. Min? menen, mutta vartioitse viikuna~ ja palsamitarhaani sin?. Ruben astukoon j?ljiss?ni. K?yskele yrttimaassani, kunnes palaan retkelt?ni takasin, ja sit?, joka mielisi tunkea l?pitse aidan, sit? iske p??h?n, iske konnaa sauvallasi p??h?n. Mutta sin?, tytt?reni, muista kallis arkkuni tuolla.--Tule, Joas, ja ole uskollinen vahti. (Menee.)

VIIDES KOHTAUS.
Entiset pait Sakeus.
JOAS (erikseen). Voi, etten taida sinua est??! sill? aavistanpa pahaa. (Menee.)

KUUDES KOHTAUS.
LEA (yksin). Kurja is?ni, sun kulta-arkkusi on sun rakas maailmasi, joka painaa sinua niin p?iv?ll? kuin y?ll?. Tuskallinen ompi rikkautesi onni, vaikka olisitkin koonnut tavarasi oikeuden mitalla. Mutta, is?ni, oletko aina k?ytellyt t?t? mittaa? Toista pelk??n min? ja pelk??n taivaan rangaistusta, joka taitaa kiroukseksi muuttaa huomenlahjan menness?ni miehel??n. Rikkaasta is?st? l?hden rikkaalle miehelle, mutta luulenpa, ett? on heill? molemmilla syyt? katsoa surun piment?m?ll? silm?ll? rehellisyyden kultavaakaa, ja silloin ehk? synkistyy heid?n el?m?ns? p?iv?. Ah! heid?n aarteensa ovat mun sielulleni kauhistus. Mutta ilon ja rauhan tarjoo syd?melleni k?yh? Aram. H?n lempii Leaa Lean t?hden, vaan ei h?nen is?ns? kullan t?hden, ja Lea lempii h?nt? ja tahtoisi menn? h?nen vaimoksensa, mutta toisin on is?ni tahto. Ah, kuinka katkerata erota sinusta, s? p?iv?ni lempe?! Sinua lemmin, vaikka oletkin Sadusealainen etk? usko, ett? kuolemme el?m??n ijankaikkisesti. Mutta ehk? uskot toki, vaikka et usko, ehk? ep?ilet, nuorukainen, kaunis ja ylev?. Ylev? s? olet kuin Jerikon palmupuu, joka taivaan korkeudessa humisee, ja kaunis s? olet; ihanata ompi sua katsella kuin Nebon harjalta luvattua maata. Niin sua sieluni kuvailee. Mutta jalompana, kirkkaampana seisoisit mun edess?ni viel?, jos uskoisit taivaallista oppia Natsaretin profeetan suusta. (Istuu.) Oi! ei poistu mielest?ni ihmeellinen mies, ei h?nen haamunsa, ei h?nen ??nens? helin?; ja pyh?n? tarinana v?ikkyy muistossani mennyt p?iv? ja mennyt valvottu y?. (Unisena.) Sun jalkojesi juurehen, punehtuen kainosti, minun sieluni vaipua tahtoo ... vaipua,