Laupeuden työt | Page 9

p??ss??n, ja viel?p? joukko t?llistelev?? roskav?ke? viimeiseksi! -- Herra pormestari! Jumala ei puhu, h?n tuomitsee!"
T?ss? silm?nr?p?yksess? huomasi pormestari tuon vieraan miehen -- rutto-miehen, -- joka t?h?n saakka oli pysynyt taampana. T?m? n?ky se vaikutti viel? monta verta mahtavammin kuin suntion puhe.
Kauhistuneena hoiperteli pormestari taakse p?in ja sopersi:
-- "Mit? haette t??lt??"
Kylm?ll? tyyneydell?, joka omituisesti erosi suntion vimmasta ja pormestarin kauhusta, vastasi vieras:
-- "Olen vaan saattanut yst?v??ni Paavo Greglinger'i? t?nne, sill? me molemmat tulemme juuri teid?n rouva vainajanne hautajaisista. Min?kin toivon totuuden tulevan ilmi. Ennen nelj?ntoista p?iv?n kuluttua tulee teid?n, herra pormestari, tehd? tili tuomari-virastanne. ?lk?? unohtako minua!"
N?in sanottuaan vei h?n suntion raastuvasta ulos. Mutta pormestari pysyi liikkumattomana kuin kivi-patsas. Kadulle h?n ei uskaltanut katsella -- siell? kulki tytt?, saattojoukkoineen, viel? v?hemmin huoneesen -- siell? oli rutto-mies. Niin seisoi h?n poloisena syntisen? oman pahantekonsa ja kostavan oikeuden v?lill?.
Astuessaan tuon vieraan kanssa portaita my?ten alas, ei suntio, vaikka viel? kovin suuttuneena, malttanut olla sanomatta seuraajalleen:
"?sk?n sanoitte, ettette muka koskaan ennusta, mutta mit?s te nyt sitten teitte?"

VIIDES LUKU.
Pormestari ei ollut niin kokonaan paha kuin h?n n?ytti olevan. Rauhallisena aikana olisi h?n ollut ulkonaisen k?yt?ksen puolesta rehellinen mies, joka ei mit??n pahaa tee, jottei h?nellek??n mit??n pahaa tapahtuisi. Mutta n?in? vallattomina sota-aikoina tuli h?nen v?h?isest? siveys-m??r?st??n pian loppu. H?nen tuntoaan ei vaivannut, teki v??rin tai oikein, ja niin joutui h?n aina konnankoukusta konnankoukkuun. H?n osasi kuitenkin kauan kyll? s?ilytt?? ulkonaisen arvonsa ja n?ytt?id? oikeutta harrastavalta kaupungin valtijalta. Vaikuttaessaan muissa pelkoa, rohkaisi h?n itse??n; rangaistessaan muita, n?ytti h?n ihmisten silmiss? hyvinkin oikeutta ja siveytt? harrastavalta.
Suntion ja h?nen seuralaisensa pois menty?, toipui pormestari pian j?lleen s?ik?hdyksest??n. H?nest? tuntui kokonaan naurettavalta, ett? noitten miesten uhkaukset niin kovasti olivat h?net pel?stytt?neet. Pirullista vaan, ett? tuo ilke? laulu yh? soi h?nen korvissaan, jota suntio oli h?nelle laulanut, tullessaan h?nen vaimonsa kuolin-vuoteelta:
"Ja kun mun kuoli vaimoni, H?n pantihin oljillen. Mun itke? pit?is kyll?, Mut olenkin iloinen".
H?nen illalla maata pannessaan oli tuo laulu kuin noiduttu h?neen. Satoja kertoja t?ytyi h?nen kauheassa lystillisyydess? uudestaan alkaa noita kauheita sanoja, unta saamatta. H?n koetti k??nt?? ajatuksensa totisempiin asioihin, mutta ne olivat yht? kamalat kuin lystillisetkin. Nelj?ntoista p?iv?n kuluttua tulee h?nen vastata tuomari-virastaan... Niin oli rutto-mies ennustanut. Toisin sanoen, rutto-mies oli ennustanut h?nelle kuolemata t?m?n ajan kuluttua, ja n?iss? aioissa oli h?n asiantunteva, jos kukaan. "Vaan jospa minun t?ytyykin t?st? hitoille l?hte?, niin en ainakaan viel? tee sit? nelj??ntoista p?iv??n, en ruttomiehen kiusallakaan!" Niin puhui pormestari itsekseen. Mutta sitten muuttui h?n taas yht'?kki? kovin alakuloiseksi. Mit?h?n jos t?m? polttava kuumuus h?nen ruumiissaan jo olisikin sairauden kuumetta? H?n koetteli usein k?dell??n otsaansa ja valtasuontaan, -- joka tosin kyll? tykytti tavallista tihe?mmin, ei kumminkaan kuumeen, vaan pahan omantunnon jouduttamana -- ja kyseli itselt??n, oliko t?m? todellakin jo rutto-taudin alkua? Ja taas lauloivat tuhannet salaiset ??net jokaisesta nurkasta h?nelle tuota laulua:
"Ja kun mun kuoli vaimoni H?n pantihin oljillen --"
Pormestari ei kuitenkaan ollut mik??n heikkohermoinen mies, joka pelk?st? tuskasta tulee sairaaksi. Rohkeana kesti h?n t?m?n kauhean y?n moninaiset tuskat, ja kun h?n seuraavana aamuna pesi silmist??n v?symyksen -- ei unta, -- pesi h?n samalla my?s pahat unelmat sielustansa.
K??nt??kseen mielens? muihin seikkoihin, meni h?n suureen raastupaan, joka nykyj??n my?s oli k?r?j?-tupana, ja alkoi siell? ty?skennell?. Oven yl?puolelle oli ajan tavan mukaan kirjoitettu raamatun lause vanhasta testamentista. T?m? lause oli pormestarille jo lapsuudesta tuttu, mutta pitk??n aikaan ei h?n ollut sit? lukenut. Nyt pys?htyi h?n sit? lukemaan:
"Katsokaa, mit? te teette! sill? ette te pid? tuomiota ihmisten, mutta Herran edess?, ja h?n on teid?n kanssanne tuomiossa!" 2 Aikak. 19: 6.
Pormestari s?ps?hti, sill? t?m? lause muistutti h?nen mieleens? tuon toisenkin lauseen, jonka ensin Kersti, sitten suntio oli h?nelle lausunut: "Herra Jumala ei puhu, H?n tuomitsee!" Ja nyt her?siv?t viime y?n aaveet taasen, ja uudestaan alkoivat ne kamalan ty?ns? pormestarin aivoissa. Tuo kevytmielinen laulu, joka y?ll? oli h?nt? vaivannut ja ankara raamatunlause, soivat yh? h?nen korvissaan kuin kahden kellon ??net, jotka eiv?t tahdo sointua yhteen. Illalla sanoi poloinen mies raastuvan palvelijalle, ainoalle uskotulleen:
-- "Korvissani soi kuin kahdet kellot; niiden ??ni ei k?y yhteen, ja tuo soitto se saattaa minut helvettiin!"
Ja kun iltakello soi L?hnberg'in kirkon tornista tuohon rauhaisaan laaksoon, tuntui pormestarista kuin tahtoisi h?nen p??ns? haljeta. Vanha suntiohan se kelloja soitti, ja pormestarin mielest? kuului niitten kuminasta yh? vanhuksen ??ni, joka huusi: "Herra Jumala ei puhu, H?n tuomitsee!" Kellojen vaiettuakin t?ytyi pormestarin viel? itsekseen laulella noita sanoja kellojen tahdin mukaan.
Seuraavana aamuna arveli raastuvan palvelija, ett? herra pormestari n?ytti kovin vaalealta ja v?syneelt?. Pormestarin riutuneet kasvot lensiv?t t?st? tumman-punasiksi, ja raastuvan palvelija sai aika korvapuustin, siit?, ettei osannut eroittaa punaista valkoisesta.
Hetkisen kuluttua talutti h?n raastuvan palvelijan akkunaan. Osoittaen pet?j??, jossa kaarne istui, kysyi h?n sitten, milt? t?m?n korvissa tuon mustan linnun alituinen huuto kuului. Palvelija vastasi:
-- "Omaa nime?ns?h?n se huutaa: Kaarne! Kaarne! -- ---
"Eip?s!" vastasi pormestari suuttuneena. "Ellet olisi kuuro aasi, niin kuulisit sen huutavan: paarit, paarit! Niin, paarit, paarit, on tuo lintu jo kaksi tuntia huutanut minun korvaani. Kaksi tuntia olen jo koettanut karkoittaa sit?