Laupeuden työt | Page 8

kertonut, sen kerron teille. Viisitoista vuotta sitten olin kipe?n? kuoleman kieliss?. Silloin oli surkeata talossani. Ajatelkaas vaimoani ja pieni? lapsiani! Min? tiesin hyvin, ettei en?? ollut parantumisen toivoakaan. Kerran, kun hetkeksi houreistani selvisin, kuulin vaimoni sanovan lapsille: Menk?? tuonne yl?s kamariin ja rukoilkaa is?nne parantumista, sill? nyt on kohta jo kaikki toivo mennyt. Vaan miss? ei en?? itkut ja valitukset auta, siell? on pienen lapsen rukous usein viel? auttanut, sill? viattoman pienosen huokausta ei hyv? Jumala henno vastustaa. N?m?t sanat kuulin min?, tiesin nyt, miten laitani oli ja ajattelin: nyt t?ytyy minun siis kuolla. Silloin tuntui minusta kovin kauhistavalta tuo ajatus, ett? minun nyt jo pit?isi t??lt? l?hte? ja j?tt?? vaimoni ja lapseni niin turvattomiksi t?nne. Min? rukoilin Herraa Jumalaa antamaan minulle merkki?, enk? toki viel? jonkun aikaa saisi el??, ja vaivuin taas uudestaan tainnoksiin. Kun j?lleen tulin tuntoihin, kuulin ??nen, -- vaikka en ket??n n?hnyt -- joka selvill? sanoilla mulle lausui: 'Seitsem?nkymment? viisi vuotta pit?? sinun el?m?n; sitten on aika l?ht?? valmistaa!' Niin on ennustettu, ja niin on tapahtuva. Siit? hetkest? kirkastui sis?llinen n?k?ni. Min? luin ahkerammin kuin ennen raamattua; kokoilin vanhoja kalentereja sek? t?htikirjoja huoneeseni, ja minua ruvettiin nimitt?m??n profetaksi".
-- "Uskovatko ihmiset teid?n ennustuksianne?"
-- "He rakentavat taloja niitten nojalle", vastasi Paavo ylpe?ll? varmuudella.
-- "Rakennatteko itsekin taloja niiden nojalle?"
Profeta h?mm?styi.
-- "Min? tosin monasti ep?ilen itse?ni, -- sen sanon teille, ainoastaan teille -- mutta, uskokaa minua, ennustus oman el?m?ni pituudesta, se on minussa niin varma, ett? vaikka taloja sen nojalle rakentaisin. Siit? hetkest? saakka en en?? pelk?? kuolemata. Viidennelle kahdeksatta k??ntyiss?ni kenties taas alan sit? kammota. Sodan sek? ruton raivotessa olen huoleton kuin olisi kaikki vaan lasten leikki?. Ja kun ihmiset n?kev?t jonkun niin luottavan itseens?, niin hekin luottavat h?neen. -- Mutta minusta n?ytt?? kuin olisi teillekin samallainen ennustus tapahtunut, kosk'ette lainkaan pelk?? kuolemaa. Senp? vuoksi ihmiset luulevatkin, katsokaas, teit? v?hint?in kummitukseksi tahi rutto-mieheksi tahi itse ilmeiseksi piruksi. Ja kun te huomaatte, miten paljoa korkeammalla te olette t?t? teit? kansaa ymm?rryksen ja voiman puolesta, eik? teiss? silloin joskus nouse halua ruveta heille ennustamaan?"
-- "Min? en koskaan profetioitse", vastasi vieras arvokkaasti. "Min? julistan vaan, mit? kaikille on ilmoitettu, enk? mit??n salaisia asioita, jotka vaan minulle olisivat tiettyj?. Mutta niin himmentynyt on muisto t?st? ilmoituksesta, ett? saarnaajatakin jo pidet??n nykyaikana profetana".
N?m?t omituiset haudankaivajat l?ksiv?t nyt hautausmaalta takaisin kyl??n. Siell? oli sill? v?lin outo n?ky tarjona. Pormestari oli siell? lain lyhyeen lukenut.
Rummun r?min? kuului pitkin katuja, houkutellen akkunoihin harvain j?ljell? olevain asukkaitten puoleksi pelkoa, puoleksi uteliaisuutta osoittavat kasvot. Mutta ne poistuivat taas heti, n?hty??n t?m?n saattojoukon, jonka tarkoitusta oli helppo arvata. Ensimm?isen? kulki julistaja rumpuineen ja h?nen j?ljess?ns? kahden raastuvan palvelijan vartioitsemana -- Kersti, olki-seppele p??ss?, kuni ainakin ilmi saatu varas. Seppeleest? riippui otsalle nuo hopeiset rannerenkaat, osoitteeksi jokaiselle, mit? syyllinen oli varastanut. Aika ai'oin vaikeni rumpu ja julistaja ilmoitti silloin rangaistun rikoksen ja tuomion. T?m? oli helpoin, mutta h?pe?llisin rangaistus. Varkaalla, joka ei viel? ollut kyllin kyps? tyrm??n pist?? tai hirsipuuhun ripustaa, annettiin t?ll? tavoin, rikoksen julkirummuttamalla, ensim?inen varoitus ja neuvo l?htem??n paikkakuunasta pois.
Kovalla, raa'alla ajalla muuttuu yksityinenkin kovemmaksi ja miehekk??mm?ksi tahi tyls?ksi tuntonsa puolesta. Me emme siet?isi, mit? esi-is?mme ovat siet?neet, he, jotka 30-vuotisen sodan kurjuudessa eliv?t.
Kersti oli kalman kalpea, h?nen polvensa vapisivat ja huulensa usein v?r?hteliv?t kuin olisi h?n itkuun hyr?ht?m?isill??n! Mutta h?nen kasvoillaan asui syv?n surun ja h?pe?n rinnalla my?s puhtaan omantunnon loukattu ylpeys. Olkiseppeleell? koristettu morsian ei ollut pahantekij?n n?k?inen, vaan muistutti paremmin vanhan ajan morsiamia, jotka h??p?iv?n? kirkkoon menness??n panivat ohdake-seppeleen p??h?ns?, muistutukseksi itselleen, ettei h??-ilonkaan riehunassa saa unhoittaa avioel?m?n tulevia suruja ja huolia.
-- "Tytt? ei n?yt? juuri suuresti surevan!" sanoi er?s vaimo pienest? katsoja-joukosta, mutta muuan vanha mies vastasi: "Kenp? sit? ihmisen syd?mmeen osaa katsoa!"
Pormestari kuuli kaukaa rummun ??nen raastupaan, johon h?n nyt oli majoittunut, koska ei viel? uskaltanut palata omaan taloonsa. Saattojoukko l?heni l?henemist??n; kohta sit? kaiketi jo voi raastuvan akkunoista n?hd?.
Silloin aukeni ovi ja vanha suntio astui sis??n ja h?nen muassaan tuo vieras mies. Paavon silmiss? paloi vihan tuli. Kuinka olisikaan h?n nyt en?? voinut itse??n pid?tt??! H?n puisti nyrkkej??n, py?ritteli silmi??n ja ellei vieras -- ik??nkuin lumousvoimalla -- olisi hillinnyt h?nen kauheata vimmaansa, olisi h?n siin? paikassa ruhjonut pormestarin kuolijaksi.
-- "Kuulkaas pormestari serkku!" huusi h?n, "ma kerron teille pienen jutun. Katsokaas: kun te h?pe?llisesti hylk?sitte rouvanne ja j?titte h?net latoonne, kurjuuteensa menehtym??n, silloin hoiti h?nt? uskollisesti tuo tytt?, jota t?n??n rummun r?min?ll? ajetaan kaupungista pois. Te tied?tte sen. Rannerenkaat antoi t?ti vainaja kuollessaan Kerstille viimeiseksi muistoksi. Te ette v?lit? minun todistuksistani. No niin! Totuus on kyll? viel? tuleva ilmi. Palatessamme rouvanne kuolin-vuoteelta tapasimme teid?t. Me ajattelimme kuollutta t?ti?, te vaan rakkauttanne Kerstiin. Muistatteko viel?, miten h?n silloin, osoittaen teid?n taloanne, sanoi: 'Herra pormestari, tuolla makaa kuollut! Herra Jumala ei puhu, H?n tuomitsee!' -- Te muistatte sen kyll?. Tulkaas t?nne akkunaan" -- ja h?n raastoi voimakkain k?sin pormestarin mukanaan, huolimatta h?nen ponnistelemisistaan. -- "Katsokaa tuonne, serkkuseni: rumpu edell?, sen j?ljess? tuo kalpea lapsi olkikiehkura