Kuningasverta | Page 2

ovat meille liian kalliita vihollisen mellastukselle alttiiksi
joutumaan. Niille uhrataan kansan viimeinen veripisara näissä
sissijoukoissa. Herran täytyy siunata se viimeinen veripisara!
3:s kohtaus.
ANNA ja ISÄNTÄ.
ISÄNTÄ
(sisään kamarin ovesta)
Tyttöseni, oletko kuullut mitään? Joko meni Tapani?

ANNA
Meni, isä. Isä, hän sanoi, että vaara on hyvin lähellä. Ja verta varmaan
tänään vuotaa. Siellä ovat pojat ja Tapani, pian ei heitä ehkä enää ole.
Vainolainen ryntää pirttiimme. Isä, minne menemme me?
ISÄNTÄ
Monta on jäänyt liettä kylmäksi vihollisen lähestyessä, kun kokonaisten
kylien asukkaat ovat paenneet korpiin. Mutta, katsos, tyttäreni, näitten
hirsien suojassa näki isäsi kerran päivän valon. Seitsemänkymmentä
talvea olen sen jälkeen näitä seiniä katsellut, ja seitsemänkymmenen
kevään oras on kotipellossa tuolla itänyt. Anna, minä luulen, että jos
tässä ensi yönä rauniot savuavat, täytyy niitten olla minun
hautakumpunani. Mutta (Muistaen.) Anna, lapseni, sinä! Miten suojaan
minä sinua? Oi, minä muistan ne julmuudet, joista kylällä tuonnoin
kerrottiin. Anna, minne voi isäsi kätkeä sinut saastaisilta katseilta?
Henkeni lapseni edestä, mutta mitä se auttaisi.
ANNA
(kalpeana, mutta tyynenä)
Isä, ole huoletta, sota-ajan ja kivekäskodin lapsi osaa kuolla.
ISÄNTÄ
Tiesinhän, lapsi, tiesin, että sinussakin on samaa verta.
ANNA
(nyyhkyttää, isän luo)
Oi, isä rakas, arka minä olen, veri tuntuu kuin hyytyvän pelosta, ja
sydän ja käsi vapisee, mutta katsos, isä, tunnelma on niin tavaton,
ajatukset siitä ikäänkuin kasvavat ja -- voimat kasvavat. Ei eletä enää
tavallisin mitoin.
ISÄNTÄ
Ei eletä tavallisin mitoin. (Kuin itsekseen Annan mennessä ikkunan
luo.) Mutta ihmisvoimat ne sittenkin mitataan tavallisin mitoin, ja
minun voimani ovat puoleen alentuneet näitten raskaitten vuosien
painosta. Oi, jospa Jumala kuitenkin nostaisi taakan hartioiltamme! --
Jospa antaisi hän työrauhan ja pyhärauhan. -- Viikon kuluttuahan on
jälleen pyhä joulujuhla. Tuleeko se tänä vuonnakin pimeänä,
äänettömänä? Ei tee mieli joulukynttilöitä sytyttää, kun Jumalan viha
lepää raskaana isänmaamme yllä. Eikä jouluvirsikään oikein jaksa
väsyneistä, toivottomista rinnoista yletä, kun joulukellot eivät saa
kaikua ja kun ei ole siihen virteen yhtymässä kaikki tutut äänet. Oi,

Anna, tyttöseni, tule isäsi luo ja anna hänen tuntea, että hänellä on vielä
yksi jäljellä, yksi jouluvalo tupaa kirkastamassa.
ANNA
(juoksee isänsä luo, hyväilee häntä)
Isä, rakas isä, Jumala varmaan poikia suojelee!
ISÄNTÄ
Suojelee, suojelee! Tyttäreni, sinä heikkoudessasi annoit minulle
opetuksen sanoillasi tavattomasta tunnelmasta. Minäkin voin uhrata
jotakin. (Uljaasti.) jos on sallittu minun heidät antaa pois, niin kiitos
siitäkin Herralle. Tämän ison tuskan ja vaivan aikanahan heidän
verensä silloin vuotaa hedelmöittämään isien maata.
4:s kohtaus.
MARI
(sisään vasemmalta)
Isäntä! Anna! Ne ampuvat tuimasti tuolla kylän syrjässä!
ISÄNTÄ
Vihollinen on siis täällä.
MARI
(jatkaen)
Minä olin saunassa vaatteita huuhtomassa, mutta jätin ne silleen, kun
näin Anttilan väen tuolla pakkautuvan portaille kuin jotain erikoista
katsomaan. Minä ulos saunasta ja kiireesti yli pihan tänne portaille. Ja
niin vinkui ja paukkui, että oikein... Minä jäin katsomaan ja koetin
erottaa pojat --
ISÄNTÄ
Sinä näit heidät? --
MARI
Näin, ja ensimmäisenä meidän Paavo kiiruhti ja huusi muille, että nyt
asemiin, ja sitten ei lasketa ryssää ohi, ennenkuin kaatuu viimeinen
mies...
ISÄNTÄ
Mutta vihollinen, missä oli vihollinen, ja miltä näytti sen aikeet?
MARI
En nähnyt vihollista, minä tulin pois, sillä ajattelin -- pelkäsin, että jos
näkisin surman luodin sattuvan johonkin... (Istuutuen. Hetkisen
kuluttua.) Että ne menivätkin, ne pojat! Voi, isäntä, kuinka saatoitte te
itse vielä käskeä? Olivathan ne teidän ilonne ja ylpeytenne.

ISÄNTÄ
Suuremmaksi iloksihan ovat nyt!..
MARI
Entäpä jos -- jos menevät viimeistä kertaa.
ISÄNTÄ
Niin, ehkä viimeistä kertaa. Taistelu on epätasainen, ryssät eivät liiku
pienin joukoin, ei ainakaan kostonhankkeissa. Ja meidän miehiä,
(kääntyy Annaan) eikö niitä ole neljäkolmatta?
ANNA
Niin niitä oli kun tämä partiojoukko muodostui, mutta Anttilan Simon
lävisti ryssän miekka silloin, kun he sen kuormaston ryöstivät, sen
kertoi Tapani vastikään.
ISÄNTÄ
Se oli niitten aseitten hinta. Anttilan ainoa poika!
ANNA
Ja sitten niitä oli kolme miestä kerran jotain karttaa hakemassa yöksi
leiriytyneeltä viholliselta. Tapani oli mukana ja sitten se Mäkipellon
Heikki, tiedätkös?
ISÄNTÄ
Tiedän, ikämies, mutta yksinäinen, ja käsi vielä kyllin vahva hanaa
hallitsemaan... Se kai on tullut takaisin mökkiinsä, eihän siitä enää
sellaisille retkille. --
ANNA
Se oli mukana tuolla yöllisellä hiihtoretkellä. Mutta se retki epäonnistui,
ryssät heräsivät kesken kaikkea, ei muu auttanut kuin miehet suksille ja
kiiruusti korven kätköön. Heikki hiihti hädissään toisaalle kuin Tapani
ja se kolmas, ja ryssät lähtivät takaa-ajolle juuri siihen suuntaan.
Aamulla löysivät meidän miehet lähitienoolta Heikin hangelta
kylmenneenä. Ei siihen ollut ase sattunut, se oli hiihtänyt itsensä
hengettömäksi.
ISÄNTÄ
Ei anna kivekäs itseään elävältä otuksen ajajille! -- Se oli siis
Mäkipellon vanhan raatajan loppu.
ANNA
Muut tämän kylän miehet ovat vielä jäljellä ja hyvissä voimissa.
Naapurin isännän jalat vain kuuluvat paleltuneen.
ISÄNTÄ

Kaksikolmatta siis säästyi tähän oikeaan taisteluun. Kotinurkkien
kilpenä ollessa taistellaan elämästä ja kuolemasta.
MARI
Isäntä, saattaako ryssä tulla tänne, ihan tänne? Voi hyvä Jumala, jos ne
tappaa meidätkin? --
ANNA
Hiljaa! Kuuluukohan vielä ampumista? (Kuuntelee.) Ei kuulu tänne
ainakaan. (Tähyää ikkunasta.) Ei tästä näe mitään, alkaakin jo hämärtää.
Mutta, Mari, iltahan on edessä. Unohdatko lypsyn kokonaan? --
Työhän on lohdutuksemme, aika siinä kuluu.