Korpelan seppä | Page 9

ja oli se valmistumaisillaan, mutta toisen saaran kärki
venyi hiukan pitemmäksi toista, joten siitä täytyi leikata liika pois.
Nyt Tapani kuumenti ahjossa sen auran saaran kärjen, minkä tehtyään
nosti sen alasimelle, otti toiseen käteensä varsiniekan leikkoraudan ja
tarkasti katsoen asetti sen sille paikalle mistä sen piti katkaista se
saaran kärki. Pajamies kun näki Tapanilla olevan kiireen, niin ei käskyä
odottanut, vaan sieppasi moukarinsa ja tuimalla tempauksella iski
leikkoraudan päähän. Mutta samassa silmänräpäyksessä Tapanilta pääsi
sydäntäsärkevä kirkaisu; kaikki aseet putosivat käsistä, jotka hän
nostalti silmiään painamaan ja pyörien yksissä jalkainsa sijoissa huusi:
"Voi, voi, voi!"
Pajamiehelle tuli hätä ja hän alkoi huutaa: "Mikä teille tuli? Herra
Jumala! Mikä teille tuli?" Mutta tuokion perästä vasta voivotustensa
seasta sai Tapani sanotuksi: "Se raudan pala lensi silmään... Miten
pääsemme taloon -- en taida nähdä mitään."
Tapanin viimeisissä sanoissa kuului katkera epätoivo ja ne loppuivat
nyyhkyttävään itkuun.
Nyt pajamies otti Tapania kädestä ja lähti taluttamaan taloon ja
voivotteli ja tuskitteli hänkin: "Voi, voi, mikä piti tulla! No jotakin
pitää nähdä! Voi tokiinsa että tuommoinen tapaus -- Herra Jumala --
että silmänräpäyksessä piti tuommoinen tapaus tulla!"

Talossakin syntyi hälinä ja jokainen tahtoi tietää, miten se tapahtui ja
miten se oli mahdollista. Mutta kun Tapani sanoi: "Täytyy päästä
kaupunkiin saamaan lääkärin apua niin pian kuin mahdollista, tuska on
suuri", niin jokainen rupesi valmistamaan lähtöä ja kohta sai Tapani,
lakanaan käärittyine päineen ruveta rekeen pehmeälle vuoteelle
selkäkenoon pitkäkseen.
Silloin Pehkolan reipas isäntä hyppäsi ajajan istuimelle ja nykäsi
oriinsa suitsia niin että humahdus vaan kuului, kun mentiin portista
tielle ja reki rupesi soutelemaan irtonaisena alla.
Illan aurinko paistoi vielä korkealla kun tultiin kaupunkiin. Pehkolan
isäntä ajoi suoraa päätä lääkärin kartanoon, ja sitaistuaan hevosensa
kiinni katon räystästä vasten pystytettyyn tikapuuhun, juoksi sisälle
ilmottamaan asiaa. Mutta lääkäri sanoi: "Huomenaamuna yhdeksän ja
kymmenen välillä on vastaanottotuntini, tuokaa silloin tänne."
Tähän ei isäntä tyytynyt, vaan kertoi että asia on kiireellisempi.
"Minäkin olen hevoseni ajanut puolikuolluksiin. Jos lähdette katsomaan
miten vaahti juoksee sen lanteita alas vieläkin." Mutta isännän puhe
suututti tohtoria, joka alkoi rönkyä että kuului kartanolle saakka:
"Minäkö sinun hevostasi katsomaan! Johan sanoin että huomenaamuna
kello 9 ja 10 välillä on vastaanottoaikani, tuokaa silloin tänne."
Tämän jälkeen isäntä ilmestyi tohtorin korkeille portaille ja kovalla
äänellä porisi: "Luulisi että tohtori on ihminen, joka säälii kärsivää,
vaan perkele näkyy olevan, perkele, vaikka porossa keittäisi. Jos olisit
käden tilassa, niin heiluttaisin koiran piiskaa lanteillesi siksi paljon, että
tulisit ymmärtämään mikä kipeä on, sen tuhannen tulinen tojohka!"
Tapanin, kun kuuli tohtorin kieltäytymisen, rupesi jokahinen jäsen
värisemään kuin ankarassa vilussa ja yhä synkempi epätoivo täytti
mielen. Mutta täytyihän siihen tyytyä.
Majapaikassaan Tapani koetti kylmässä vedessä kastetulla kääreellä
hautoa sitä jo melkein umpeen ajettunutta silmäänsä. Se kylmä kääre
vaikutti toiseen silmään hyvää, että sillä alkoi yön hämärässä saattaa
katsella. Tapanin mielen täytti nyt ihastus, että toinen silmä kuitenkin

on terve, vaikka tuska toisesta vaikutti ensin niin kovin, että ei voinut
nähdä aivan mitään ja luuli tulleensa sokeaksi.
Huomenaamuna oli tohtorin vastaanottotunti tullut ja Tapani meni nyt
tohtorin vastaanotto-huoneeseen. Eikä tarvinnutkaan kauan odottaa,
ennenkun viereisestä ovesta työntyi sisälle oven täyteinen olento, jonka
leveät työkirveellä tehdyt risaiset kasvot olivat tavattoman
turvotuksissa illallisesta humalasta.
Nyt se seisattui Tapanin eteen paremmin sotaherran kuin minkään
tohtorin tapaan ja kysyi: "Mikä on silmässä?"
"Pajassa lensi tulen palava raudanpalanen", kuului Tapanin vapiseva
ääni sen suun eteen asti riippuvan kääreen takaa, mitä hän käsillään
painoi kipeää silmäänsä vasten.
Nyt tohtori tarttui kaksin käsin Tapanin päähän ja viskattuaan kääreen
lattialle väänti pään niskoille että kasvot tulivat melkein ylöspäin.
Sitten se kaksilla näpillään veti ne ajettuneet luomet auki, että näki
silmän sisään. Siinä se sitten pitkän tuokion tähysteli ja kallisteli
tavattoman suurta päätään puoleen ja toiseen, vaan kun silmästä rupesi
pursumaan vettä, niin heitti pois ja vetäytyen selkäkenossa seisomaan
sanoi: "Siinä on tehtävä leikkaus, jota ei täällä voida tehdä, vaan on
mentävä merikaupunkiin."
"Leikkaus!" kuului Tapanin suusta tuskaisen surullinen huudahdus.
"Niin. Raudan polttama palanut osa täytyy leikata", kuului tohtorin
jäykkä sana.
"Mutta miten on silmän laita, onko toivoa saada parannetuksi?"
"Riippuu leikkauksen onnistumisesta. Tervettä siitä ei koskaan tule."
Tohtorin viimeisissä sanoissa kuului sellainen kylmyys, että selvään
huomasi hänen tahtovan lopettaa keskustelun, jonka tähden Tapanikin
lopetti kyselynsä, otti lattialta kääreen, jota painoi käsillään silmäänsä
vasten, ja rupesi lähtemään pois. Mutta samassa kuuli takanaan

vihaisen ärjähdyksen: "Maksettava on kaksi markkaa!" Tämän sanan
jälestä tohtorin hengitys kuului aivan röhisevältä.
Tohtorin repostelemisen takia Tapanin silmää karttoi aivan vihlomalla
ja pani vapisemaan ihan jokahisen jäsenen. Nyt hänen vapisevasta
kädestään tohtorille ojentaessa kahta markkaa putosi toinen lattialle ja
pyöri tohtorin jalan sivulle. Tohtori potkasi sitä rahaa jalallaan Tapaniin
päin ja piti kätensä ojennettuna saadakseen Tapanilta sen pudonneen
sijaan. Tapani antoikin tohtorin käteen toisen markan ja kiirehti kaksin
käsin painamaan silmäänsä, jota vihloi ja poltti kuni tulessa.
Veden vuotamisesta sokeana Tapani ei kyennyt pudonnutta markkaansa
etsimään, vaan lähti haparoimaan ulos päästäkseen matkalle
merikaupunkiin.
Merikaupungissa asui Tapanin serkku, jonka luokse hän ensiksi kiirehti.
Tämä nähdessään ja kuullessaan Tapanin kohtalon, sanoi