Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia | Page 3

Näin
tänne, noin sinne asiaa harkittiin, niin ilmestyy yht'äkkiä opettajiston
eteen ohutvartaloinen hoikka nuorukainen, jolla on ohut ruskea tukka,
ohuet kasvot ja nenä sekä lauhkeat lampaan silmät. Syvästi kumarsi
hän kokousta ja matalasti vapisevalla äänellä änkytti jotain semmoista
kuin: "ar -- -- maht -- -- a -- -- kaa!" Vaan sittenpä heti joku voima
tarttui poika paran käsitynkään ja hän tunsi itsensä sievästi ohjatuksi
ulos illan pimeyteen. Ihmeissään hän siinä kauan seisoi ristissä käsin ja
ensin taivaalta tähtiä tähysti, vaan sammui hänen silmissään tähtien
tuike; sitten vilkaisi maata ja puutarhan lumisia koivuja; vaan sankasti
mustui talvinen maa; käänsi päänsä lamppujen valossa loistavan
kokoussalin ikkunoihin, vaan silloinpa viimasi pojan päätä ja hän
vilvoisalle hangelle kuukahti.
Semmoinen oli Aatamin ensimäisen kumarruksen seuraus -- tosin
laatuansa harvinainen.
Kului yö. Koitti aamu. Kajahti koulun kello. Oppilasvirta vilisi kouluun.
Vaan poissa on Aatami. Unetonna hikoili hän yönsä, toivotonna näki
koittavan päivän. Vuoteelle hän illalla hangelta vapisten hoippui, siinä
nyt vaippaan kapaloituna epätoivon tuskia potee. Potee poloinen
Aatami.
Vaan saapui päivästä ilta. Toivottu ilta ja toivoton ilta. Iloinen ilta ja
suruinen ilta. Valittujen nimet julkaisi koulun johtaja: toivottu
ilonsanoma. Hyljättyjen nimistä hän vaikeni: toivoton surun sanoma.
Sisäoppilas kun Aatami oli, asui hän rukoussalin viereisessä
kammiossa, jossa melkein hengittämättä seinän läpi kuunteli salissa
tapahtuvaa päätöstä. Epätoivosta riutumallansa hän väristen odotti
nimeänsä lausuttavaksi, kunnes viimeisenä kajahti: "Aatami
Aataminpoika Koiramäki", jolloin sairas vuoteeltaan hypähtäen,
riemuääneen remahti.
Vaan huuto kuului saliin. Sieltä juoksi oppilassarja hämmästyneenä
kammioon. Vuorostaan hämmästyi Aatamikin ja tunkeusi hätäisesti

sänkynsä alle, josta hän kuitenkin jaloista huomattiin ja pystytettiin
kaikkein iloksi muiden valittujen parveen.
Pirteänä ja raittiina kuin sateella nauris, jonka naatit tojottavat hajallaan
-- niin seisoi Aatami tovereinsa keskellä terveenä ja hajalla hapsin.
Hämillään hän ensin katsoa toljotti, vaan sitten lauseihin puhkesi.
-- Veljet! huusi hän onnesta läikkyvin silmin. -- Tietäkää, ett'en ole
enää mikään Koiramäki, vaan nimeni on tästälähin oleva Aatami
Aataminpoika Armfelt Kehnosuon kylästä!
Niin Aatami onnensa houreissa huikahti, vaan sitten muisti hän
seisovansa sairaan kirjoissa, jonkatähden valitti päätänsä kovin
huimaavan.
Pian tuli kuuluksi kaikille Aatamin jo ennestään kuuluisa uusi nimi.
Sitten ilmestyi hän eräänä iltana koulun johtajan edessä.
-- Tahdon ilmoittaa nimeni.
-- Aatami Koiramäki?
-- En ole enää mikään Koiramäki, olen sukuni esikoinen ja tahdon olla
Armfelt.
-- Armfelt! Koiramäestä Armfelt? Se on sopimaton.
-- Sen olen kirjasta lukenut ja tahdon olla Armfelt Kehnosuon kylästä.
-- Sopivampi on Kehnonen.
-- Sellaista nimeä ei ole herroilla eikä kirjoissa
-- Taikka Kehnonius tai Kehnolin?
Nämä sointuivat Aatamin korville kauniimmilta, ja vasemmalle
kädelleen kallistaen päänsä hän hetken tuumaili.
-- Tahdonpa sitten olla Kehnolin, lausahti hän lopulta. -- Nöyrimmästi

pyytäisin tulla ylös-otetuksi Aatami Aataminpoika Kehnolin
Kehnosuon kylästä!
Tällä nimellä nyt istutettiin Aatami vakinaiseksi seminaarin kirjoihin.
Vaikka hänen mieltään kaiveli Armfelt'in kadottaminen, astui hän
kuitenkin entistään tyytyväisempänä tulevaisuuttansa kohti.
Tuskin olisikaan Aatami Kehnolin'in kouluajalta tätä enemmän
kertomista, jollei olisi naisseminaari seissyt niin lähellä miesseminaaria,
ett'ei ollut kuin silmänheitto matkaa. Tosin joutui hän usein tovereilleen
leluksi ja heitä useammin huvitti kuin muut, vaan sehän oli hänen
yksinkertaisuutensa luonnollinen osa, josta ei häntä kukaan kadehtinut.
Jotakin viehättävää tapahtuu vasta sitte, kun nuoren miehen elämän
näkymöllä haamoittaa nuori nainen.
Hyvä seura on jo kaunis asia ja hyvissä seuroissa alkaakin usein moni
kaunis asia.
Jokaisen kuun ensi tiistain iltana oli johtajan luona semmoisia hyviä
seuroja, joissa kynttilän valossa loisti naisseminaarin neitosia ja
miesseminaarin poikasia. Heillä oli sama laki kuin esineillä Helsingin
teollisuusnäyttelyssä: he saivat toisiinsa -- noin syrjin karin -- katsella,
vaan ei kajota.
Niinpä eräänäkin iltana oli sali kynttilöillä valmiiksi valaistu: keskellä
kattoa ilman hengessä heilaili kruunu täynnä valkeutta; salin perässä
sekä kruunusta oikealle, tuikutti kynttilöitä ikkunoilla sekä pöydillä,
yksitellen ja parittain. Niinkuin kynttilät, niinpä jakauntuivat
neitosetkin salissa: ensin suuri soikean pyöreä pöytä kuin Viipurin
rinkilä, jonka ympärillä neitseet kukkaseppeleenä istua kekottivat --
aivan kuin nimipäivärinkilän ympärillä -- sitten istuivat toiset neitseet
koreasti seiniä vasten yksitellen ja parittain, aivan kuin kynttilätkin.
Vaan oven puolella teiskaili illan isäntä kohteliaasti vastaan ottaen yhä
uusia neitosia ja yhä uusia poikasia, joista neitseet tosin kääntyivät
oikealle, vaan pojat hiipailivat eräästä ovesta vasemmalle, johon he
sisältyivät kuution tapaiseen kammioon. Sentähden ei mitään ritarillista
seuraa salissa näkynyt paitse välimiten, kun illan istujain iloksi säveliin

puhkesi laulajain yhdistyneet henget taikka milloin ujoutensa kotelosta
joku poikanen esille pujahti ja jonkun runon tahi tarinan luki.
Semmoisessa asennossa kaikki tyynesti istuivat. Vaan niinkuin päivän
tuulten jäljiltä tykki tyynessä ilta-ilmassakin vielä järven kalvo värehtii,
niinpä kuului naisten keskeltä suppeata puheen sipsutusta samalla kuin
hyppöset minkä mitäkin puhetyötä nypläsi.
Tähän seuraan Aatamikin astui. Ensin hän ovella varovasti vaanieli ja
epäili olevansa mahdollinen sisään-astumaan, vaan jäljessä kun toiset
ahdisteli, riipaisi hän äkkiä oven auki ja seisoi eteisessä. Kuten
tavallisesti, astui Aatami nytkin esiin viistosti sydämenpuolinen kylki
edelläpäin. Tervehtiessä vaan tapahtui pieni erehdys. Mutta siihen oli
syypää eräs neitonen, joka juuri hänen edellään astui sisään ja syvästi
niiasi, jonkatähden Aatami eksyi tekemään samoin. -- Miks'ei saisi
tervehtää miehet samoin kuin naiset ja päinvastoin? -- vaikka neitseet
tällä kertaa