Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia | Page 2

irvistelivät, he kun eivät ymmärtäneet asian syvempää merkitystä;

mutta vähittäin niidenkin silmät tottuivat. Ainoastaan kylän vanhat
miehet joskus nurahtivat: "joku nurkkasihteeri tuosta Koiramäen
Aatamista tulee". Eikä poika parka vielä itsekään tiennyt mikä herra
hänestä tulee, kunhan vaan herra tulee, niinkuin vaimoväki oli
ennustanut.
Sitä varten piti päästä jonkunlaiseen kouluun. Piti oppia tekemään
kirjoitusta ja rätinkiä. Isä-Aatami ainoata poikaansa esteli, mutta äiti
häntä puolsi, ja niin Aatami tehtiin verkaiseksi pojaksi kankaasta, jonka
alkujuurena olivat mustat kotilampaat.
Siihen aikaan eli pitejässä [tällaisen muodon tästä sanasta on kirjoittaja
tavannut ainakin eräässä Uusmaan suomalaisessa pitejässä ja käyttää
sitä eroitukseksi sanasta pitäjä (subst. actor tekosanasta "pidän") ja
välttääkseen tuota taivutuksissaan kangistuvaa "pitäjäs" muotoa] vanha
koulumestari Sepeteus Sarkanen, joka oli tehty virattomaksi, kun hän
opetti seurakunnan lapsille maallistakin viisautta, jota sen-aikuinen
kirkkoherra piti totisen kristityn yksinkertaiselle uskolle vaarallisena
loukkauskivenä. Niinkuin kirkkoherra selitti, niin kaikki kirkonmiehet
ja seurakunnan vanhimmat uskoivat ja tämän uskon hedelmänä oli
Sepeteus Sarkasen virkaero. Sen jälkeen ainoastaan harvat epäuskoiset
vanhemmat, kuten kirkkoherra niitä nimitti, rohkenivat antaa lapsiaan
tuon virkaheiton koulittaviksi; niiden antimilla vanha Sepeteus
sittemmin eleli.
Kovin epäili Koiramäen emäntäkin viedessään poikaansa tämän
tuomitun miehen kouluun. Muuta tietä ei kuitenkaan ollut lähistöllä
tiettävissä. Sentähden neuvoi hän Aatamia seuraamaan totisten ja
oikeain herrasmiesten jälkiä. Kun tulivat koulumestarin luo, ilmoitti äiti,
että poika osaa koko almanakan ulkoa, jonka tähden hänestä on hyviä
toiveita.
Koulumestari Sepeteus Sarkanen -- ei kukaan sanonut: hra Sarkanen --
oli pitkäkaulainen, laiha mies, jonka valkoiset hiukset ja harmaa takki
näyttivät yhtä suorilta kuin hänen vakava katsantonsa. Tämän vakavan
miehen jalkain juuressa sai nuori Aatami alkuvalmistukset hämärään
kutsumukseensa. Ankarasti täytti hän muistiansa läksyillä, joita sitte
koskenaan mestarilleen kertoi kuin kirja. Vaan koska häntä Sepeteus

Sarkanen kysymyksillänsä ymmärryksen valtakuntaan johti, seisahti
silloin pojan järki kuin seinäkello ja hetkisen aikaa silmät, kuin kellon
pyörylä, liikkumatta naljattivat, kunnes koulumestari asian sanoilla ja
keppinsä ponnella ratkaisi, jolloin Aatami niin kauheasti punoitti ja
höyrysi, että hän kotoista saunanlöylyä muisteli.
Syvemmin painui hänen mieleensä Israelin historiasta käärmeen
ylentäminen korvessa, jonka selitys ei Aatamin päähän hevillä
mahtunut, kunnes vanha Sepeteus sielunsa pohjasta kiivastui ja hän
pojan vyötäisremelistä hetkeksi seinälle rautakoukkuun ripusti.
Viistosuuna siinä nuori herra oppiveljiensä varoittavaksi huviksi
raskaasti kyyneliä kylvi, kunnes hänet mestarin armahtava käsi pelasti.
-- Siitäpä muistan olleeni koulussa, lohdutti itseänsä Aatami, ja
tiedänpä kerran sanoa mitä herruus maksaa.
Mestari Sepeteus itsekin usein vuodatti lohdutusta kurinsa haavoihin,
koska hän lausui:
Opinsauna autuas aina, Koska vitsoin vihmoillaan.
Niin kului vuosia kolmikunta, jolla ajalla Aatami ehti yhtä ja toista
oppia; mutta kallihinta aarretta puuttui hän vielä. Sen huomasi hän,
koska piti Kehnosuon isännille selittää ruotsalaisia protokollia -- sillä
hra Nurkkelin oli halvautunut ja sen jälkeen päästetty pitejän ruotuun.
-- Kauan katseli hän ääneti salattua kirjoitusta ja viimein häpeästä
kerman vaaleaksi muuttui ja itkusilmin paiskasi protokollat pöytään.
Häpeissään siitä äitikin itki ja vanha isä-Aatami kovin pojalleen nurisi.
Olihan surkeata kuulla kylässä kerrottavan, ettei Koiramäen Aatamista
tullutkaan koulussa herraa.
Ja mitä lausui sitten kylän täysikasvuinen vaimoväki?
-- Sitä nyt on ihme, millaiseen kouluun pantiin poika: ei ruotsin sanaa
siellä oppinut. Pitkällekö tällä suomella mennään lakituvissa ja isoisten
seuroissa? Sopisi nyt pojan astua hra Nurkkelin'in tilalle, ja sitten -- --
-- voi sentään, ja semmoisella päällä! Mutta eihän tämä tuhma
talonpoika tiedä mitä kautta herraksi päästään.

Näitä haasteli vaimoväki, ja surusta ja suuttumuksesta vietti Aatami
monta unetonta yötä.
Nousi sitten kirkas toivon aamu, joka valaisi Aatamin synkkää mieltä.
Sepeteus Sarkanen astui torppaan ja ilmoitti lukeneensa sanomalehdistä
tärkeän ilmestyksen.
-- Nouse, Aatami, lausui vakainen mestari, nouse ja riennä virvoittavan
veden tykö! Auennut on lähde janoavalle kansalle korvessa. Avattu on
Jyväskylässä seminaari, johon nuorukaisia kaikilta Suomen ilmoilta
kutsutaan, että he johtaisivat saloihimme elävän veden virrat, ja niin
herättäisivät erämaan kukoistavaksi niityksi ja karkean maan tähkiväksi
viljavainioksi. Nouse, Aatami, nouse ja riennä virvoittavan veden tykö!
Vakainen ja juhlallinen oli tätä lausuessaan koulumestari Sepeteus, ja
ihmeissään, kuten profeetan ennustavaa ääntä, kuunteli hänen sanojansa
vanha isä-Aatami sekä hänen vaimonsa. Jotakin outoa, käsittämätöntä
juhla-aamun hämärää tunsi silloin torpan väki ilmassa ja ajatus
herruudesta haipui siksi kertaa nuoren Aatamin mielestä, koska hän
kirkassilmäisesti uuteen -- vaikka tosin käsittämättömään -- toivohon
virkosi.
Sepeteus Sarkasen neuvolla ja avulla hankki hän joutuen tarpeelliset
todistukset ja valmisti hakemuspaperit, joiden seurauksena oli
kutsumuskirja Jyväskylän seminaarin pääsytutkinnoihin.
Täynnä outoja toiveita ja aavistuksia ilmestyi Aatami tutkintojen
vaakalaudalle, jossa erittäinkin hänen muistinsa paino pelasti pulasta,
jonka köykäinen ymmärrys oli tuottaa. Pian tuli myöskin kuuluksi, että
Aatami Aataminpoika Koiramäki osasi koko almanakan ulkoa, jonka
tähden hänestä oli hyviä toiveita. Yhdentenä neljättä hyväksyttiin hän
laitoksen koetus-oppilaaksi. Saman päivän iltana kuulivat hänen uudet
toverinsa ensikerran luettavan almanakan ulkoa hamasta Aapelista niin
Sylvesteriin asti, auringon, kuun ja tähdet, kravut, neitseet ja skorpionit.
Sittemmin saivat he usein nauraa tällaiselle makealle huville ja Aatami
näki sitten aina koko seuraavan yön niin makeita unia.
Läheni joulu ja syyslukukaus loppui. Taas killui Aatamin, kuten

jokaisen koetus-oppilaan, edistys opettajiston keskellä puntarin nokassa.
Tämä oli ratkaiseva hetki, jossa ei almanakkakaan tahtonut auttaa, sillä
varsinkin matematiikan lehtori löysi Aatamin kovin keveäksi.