Kevët ja takatalvi | Page 9

vastasi ruustinna heidän alkaessaan
nousta pihaan.--Tyttäreni Naimi, tapasitte kai hänetkin--
--Kyllä minä--kyllä me,--eikä Antero uskaltanut sitä sanoessaan katsoa
ketään silmiin.
--Hän kirjoitti Kuopiosta, jonne lähetimme vaunut vastaan, että he
aikoivat viipyä siellä muutamia päiviä tuttavien luona, ja kun Robertkin
tahtoi tavata rehtori Snellmania ja tohtori Lönnrotia, jota sinne
odotettiin Karjalasta päin ... heillä on ollut hauska matka Helsingistä,
suuri iloinen seurue nuoria ja vanhoja--sisareni ja hänen miehensä
professori Hartman ja Anette ja Thure.
--Meidän serkkujamme, selitti Kaarina.
--Niin, ja he ovat vierailleet tuttavien luona matkan varrella ja pitäneet

hyvin hauskaa, kirjoitti Naimi.
--Herrat tulevat Karjalan kautta, sanoi rovasti.
--Naimi kirjoitti siitäkin, ja me olemme odottaneet teitä jo viikon
päivät.
--Vai kirjoitti hän!--Antero melkein huudahti.
--Eihän, Roberthan siitä kirjoitti, oikaisi Kaarina.
--Komea kala, sanoi Antero rovastille, enkö minä saa kantaa?
--Ei, ei, kyllä minä itse saaliini kannan. Nämä ovat niitä kuuluja
Kontokosken lohia. Tämä suvanto on ikivanha kalapaikka, josta
karjalaiset ja savolaiset ovat aikoinaan kovia taisteluita taistelleet ja
käräjiä käyneet. Kontojärven kirkonkylä oli ennen muinoin suuri
markkinapaikka. Vielä siihenkin aikaan, pari sataa vuotta sitten, kun
yksi esi-isistäni, Martinus Olai--
Mutta Antero kuunteli vain toisella korvalla rovastin puhetta, ajatellen,
miksei Naimi Martin ollut kirjoittanut heidän tulostaan, vaan Robert ...
että heitä oli ollut suuri iloinen seurue ... ja hauska matka. Oliko hänkin
ollut mukana, se nuori mies--kuka hän oli?-- tulleeko hän tännekin.
--Näittekö sen suuren suoviljelyksen siellä jokivarrella? kuuli hän
rovastin puhuvan Ristolle.--Ette? Mitäs nuoret Apollon pojat olisivat
semmoisesta huvitetut! Tähtäävät katseensa tähtitarhojen taa, kohti
aatteiden avaruuksia, mutta minä sanon herroille: yksi on tarpeellinen
tässä maassa, yksi ennen kaikkea muuta; kansan aineellisen tilan
parantaminen.
Puutarhan portilla jäivät Antero ja Kaarina muista vähän jälelle.
--Mitä pitää herra Hagman luonnosta täällä pohjolassa?
--Maisemat ovat suurenmoiset, varsinkin Rajavaaralta oli näköala aivan
ihmeellinen, kerrassaan mahtava,
--Oletteko ennen koskia laskenut?
--En koskaan ennen.
Kaarina ei ollut Naimin näköinen. Ainoastaan vartalo ja suu hänessä
muistuttivat sisaresta. Äänessäkin oli sama sointu, niinkuin veljilläkin,
äidiltä peritty, omituisen miellyttävä ja tuntehikas.
Puutarhassa esitti ruustinna Hannan, joka oli siellä taimilavasta jotain
kasviksia ottamassa. Hän oli jo keski-ikäinen ihminen, hiukan
alakuloinen ilme säännöllisissä tyynissä kasvoissaan.
--Tämä on talon hyvä haltia, laski rovasti leikkiään, äidin tyttö, joka
häntä kaikessa auttaa. Tämä Kaarina on minun tyttöni, toinen

apulaiseni, auttaa minua, kirjoittaa ja lukee minulle. Jos hän olisi poika,
olisi hänestä tullut maisteri, ja nyt olisi hänet ehkä seppelöity yhdessä
herrain kanssa.
--Voin sanoa terveisiä sisareltanne, sanoi Hanna Anterolle.--Karoliina
oli täällä helluntaipyhinä.
--Hän ei tiedä vielä tulostani, en ole tullut hänelle kirjoittaneeksi.
--Minä kirjoitin hänelle siitä, kun sain kuulla; hän tulee tänne ehkä
ylihuomenna, jos vain pääsee.
Koko ajan tarkasti Hanna Anteroa. Tämä oli siis Karoliinan veli, hänen
parhaan ystävänsä. Näytti totiseita ja vakavalta nuorelta mieheltä.
Varmaan ilostuu Karoliina-parka hänet vihdoin tavatessaan, ainoan
veljensä.
--Aiotte asettua kesäksi hänen luokseen?
--Niin, kyllä kai--tietysti, vastasi Antero epävarmasti.
Hän oli aluksi ihastunut kuultuaan sisarensa tulosta; mutta jos Karoliina
tulisi, täytyisikö hänen ehkä lähteä sinne jo hänen kanssaan, heti,
saamatta jäädä tänne?
* * * * *
Rovasti saattoi vieraansa pihan yli pieneen rakennukseen, joka oli
melkein kätkeytynyt puiden ja pensaiden taa, painautunut osaksi maan
sisään, niin että lattia oli alempana kuin maa. Sen katto oli pikimusta,
mutta seinät olivat valkeiksi piilutut ja permanto matoilla peitetty.
Pitkin seiniä kulki penkkejä, ja ovensuussa, vastapäätä vanhaa
kiuas-uunia, oli kaksikerroksinen ryijyillä peitetty puusänky.
--Tätä sanotaan meillä katiskaksi. Olen saanut tästä monta kaunista
kalaa. Arvatkaapas, kenenkä kerrankin sain? Näen aamulla ulos
mennessäni sukset seinää vasten pystyssä. Menen katsomaan, ja mies
makaa tuossa pankolla pieksut jalassa ja halko pään alla. Kun ovi
paukahtaa kiinni, hyppää hän ketterästi alas, ja edessäni seisoo itse--
Elias Lönnrot!
--Elias Lönnrot?
--_Ipsissimus!_ Olemme aikoinamme olleet yhdessä perustamassa
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa. Muistan sen päivän kuin eilisen.
Istuttiin Keckmanin vinttikamarissa, kun kuului kiireisiä askeleita ja
kompastuksia pimeissä rapuissa ja Martti Lindfors, Kuopion nykyinen
tohtori, mies vilkas ja elävä, syöksyy sisään ja huutaa: »Nyt tiedän
sen!» ja samana iltana se perustettiin.--Lönnrot oli silloin

runonkeruumatkallaan. Tuonkin pöydän päässä laulatti hän muuatta
laukkulaista.--Eikö ole miestä kuvaavaa, ettei ainoastaan ole
herättämättä vanhaa toveriaan, vaan ei edes asetu sänkyyn!--»Mikset
mennyt sänkyyn, onhan siinä sänkyä?»--»Ka, mitäs minä sänkyyn, oli
niin lämmin lieden kyljessä.»--Olisi se tarjennut sängyssäkin, kaksien
nahkasten välissä, mutta semmoinen se on, Suomen suurin mies.
--Ja saammeko me asua tässä huoneessa, missä Lönnrot? kysyi Antero
iki-ihastuneena.
--Vaikka koko kesän!
--Vaikka koko kesän?
--Tämä on muutenkin muistorikas paikka, tämä tupanen. Minun lasna
ollessani--olen syntynyt täällä, isäni oli aikoinaan täällä rovastina-- oli
tässä vain pieni lasi-ikkuna, tuossa tuon pöydän päässä. Yksi
esi-isistäni, Martinus Olai, piti täällä vangittuna velhoa, jonka hän oli
vanginnut taikoja tekemästä itse kirkon lattian alta ja jonka sitten lähetti
Turkuun tuomittavaksi ja poltettavaksi. Se kirkko ei ole enää olemassa,
se poltettiin Isonvihan aikana, ja Martinus Olai vietiin vankina
Venäjälle. Karjalaiset, jotka Martinus oli väkisin kastanut ja heidän
uhrilehtonsa polttanut, olivat venäläisten oppaina ja apumiehinä, ja
niiden sanotaan pistäneen tuleen kirkon.--Mutta mitä minä tässä nyt
tarinoin. Vieraat saattavat tulla millä