Jutelmia läheltä ja kaukaa II: Salojärwen kukkanen | Page 8

kuwautuneet hänen
kaswoillensa. Mies näytti sen hawainneen. Hän katseli pelolla
ympärilleen ja sywä huokaus tuntui nousewan hänen sydämmensä
pohjasta.
--"Te ette wastaa mitään, neitsyt? Tämä siis saa olla wiimeinen yö
minulle ja Yrjölle.--Te ette tunne, että Fleming on suuren, neljän
tuhannen miehisen sotajoukon kanssa matkalla Sawoon. Hänen
kerallaan on julma Puolalainen, Kola Ludowski, joka ei anna armoa
kellekään, ei miehille eikä naisille, ei lapsille eikä woimattomille
wanhoille. Arwelkaa, että heidän joukkonsa tapaa Yrjö Eeronpojan ja
Sawolaiset warustamattomina, heidän päänsä owat huomenna listityt
kuin nauriit, ja minulla ei ole turwaa koko Suomessa. Koko maa on
silloin wallattoman sotawäen wallassa. Tämä teidän rauhallinen kotinne
ei enää suojele teitä eikä wanhempianne, kun teidän isänne jo on
epäluulon=alainen."
Anna ei woinut kokonaan tukahduttaa epäluuloansa ja pelkoansa, jotka
hänessä oli synnyttänyt miehen muukalainen muoto ja hänen murrettu
puheensa. Äsken tullut sanoma Ilkan surkeasta kuolemasta oli hänellä
wielä tuoreessa muistissa, ja asia tuntui hänestä mahdottomalta. Mutta
toiselta puolen katsoen, hän ei woinut selittää, mistä mies woi tietää
hänen ja Yrjön keskuudesta ja muutenkaan niinkin paljon Yrjöstä kuin
hän tiesi. Ja kaikki Flemingin panetteleminen, ja se, että mies näytti
niin innokkaasti ottawan osaa maan tilaan, ja wiimeksi se peloittawa

waara, jonka hän luuli uhkaawan Yrjöä, ja joka ei sallinut mitään
wiiwytystä, kaikki se wihdoin woitti. Yht'äkkiä näytti hänen muotonsa
walistuwan. Hänen silmänsä loistiwat kirkkaasti. Suuri ajatus näytti
työskentelewän hänen aiwoissansa. Hänen rintansa rupesi nousemaan
woimallisesti. Koko hänen muotonsa sai uuden eloisuuden.
--"Kuulkaa", sanoi hän hiljaan, "jos saatte tietää Yrjö Eeronpojan
olopaikan, niin mitä aiotte tehdä?"
--"Minulla ei ole kuin yksi työ, jota woin, joka minun täytyy tehdä, se
on: tawata hänet pian, saada hänen kerallansa kokoon suuri aseilla
warustettu joukko ja wiedä se huomen aamuna wiiwyttelemättä
Flemingiä wastaan ja lyödä hänen matkalla olewa joukkonsa,
ennenkuin se ehtii keräytyä tappeluun. Se on nyt ainoa keino pelastaa
isänmaa joutumasta sotawäen orjuuteen."
--"Yrjö on tänä yönä----."
Anna keskeytti puheensa, näytti kuin hän olisi tuntenut tällä
ilmoituksellaan pettäwänsä sen, joka hänelle oli rakkain maailmassa,
näytti kuin koko hänen elämänsä onni olisi pyörinyt hänen kielellänsä.
Hän tahtoi wielä pidättää sanansa, mutta tunsi itsensä siihen
woimattomaksi.
--"Yrjö on tänä iltana", kertoi hän jälleen, "Salojärwen kylässä lähellä
Mikkeliä, noin wiisi peninkulmaa tästä. Hänellä on kerallaan
tuhatmiehinen joukko, joka huomenna kohtaa sotawäen Mikkelissä."
--"Sitte minä woin pelastaa hänet ja koko Suomenmaan. Te, neitsyt,
olette suurimpana syynä tähän pelastukseen; isänmaanne on kohta
kiittäwä teitä siitä. Fleming joukkoineen tulee ansaan, minä otan hänet
wangiksi ja wien hänet Kaarle herttualle Ruotsiin. Tuuli on kohta
heiluttawa hänen luitansa Tukholman portilla, ja taiwaan linnut saawat
nokkia silmät hänen päästänsä ja raadella hänen ruumiinsa, niinkuin
hän on raadellut tätä Suomenmaata."
--"Waan luuletteko sen kohtauksen, joka nyt on tapahtuwa teidän ja
sotajoukon wälillä, tulewan waaralliseksi teille ja Yrjölle?"
--"Ihan warmaan se niin tulee. Me ehkä jokainen huomenna riipumme
kaulastamme hongan oksissa Mikkelin kankaalla."
--"Mitä kummaa puhutte? He olisiwat muka niin jumalattomia?"
--"Se on sotajoukolle paljasta leikkiä. Ja muutenkin, toisen tai
toisenhan on wuoro kadottaa. Mutta minua he eiwät kumminkaan wielä
ripusta."

--"Entä Yrjöä?"
--"Minä lupaan pelastaa hänet. Mutta minä tahdon samassa antaa hänet
teidän säilyttää. Te olette sen jo ennenkin tehneet."
--"Kuinka sitten arwelette?"
--"Minä arwelen, että te käytte pimeän tultua minun rekeeni. Me
olemme wiidessä tunnissa Yrjön luona ja woimme sopia, miten
menettelemme huomenna."
Anna näytti peljästywän tästä puheesta. Hän peitti silmänsä
kämmeniinsä, ollen wähän ajan äänettä, wihdoin hän paljasti jälleen
näkönsä ja katsoi kyynelistä loistawilla silmillään miehen silmiin; sitten
lausui hän innokkaasti:
--"Mutta woinko minä luottaa rehellisyyteenne? Ettekö wäärin käyttäisi
minun kewyt=uskoisuuttani?"
--"Minä uskon kuulleenne minusta sen werran, että tunnette minulla
olewan kodin, missä nuori rakastettu waimoni minua odottaa, sill'aikaa
kuin isänmaani tarwitsee minun woimiani kaukana hänestä."
--"Minä tulen. Minä uskallan antaa hywän nimeni teidän haltuunne.
Minä olen walmis teitä seuraamaan Mikkeliin, waan lupaattehan saattaa
minut Yrjö Eeronpojan luo?"
--"Minä sen wannon ja olen iloinen saada teille osoittaa palwelustani.
Koko maailmaa wastaan minä suojelen teitä kuin omaa lastani."

V.
Sunnuntai aamuna 23 päiwänä Tammikuuta oli suuri joukko
talonpoikia useasta Sawon pitäjästä kokoontunut Suursawon eli
Mikkelin pappilaan. Pelko ja wapistus oli kuwautunut jokaisen
kaswoille, sillä heitä oli kowasti säikäyttänyt Remojärwen tapaus, jossa
joukko yöksi kokoontuneita talonpoikia oli yht'äkkiä tullut piiritetyksi
suurella sotajoukolla, kenenkään tietämättä mistä se oli ilmestynyt ja
miten se oli saanut tietää talonpoikajoukon yösijan yksinäisessä kylässä.
Heidän johtajansa ja neuwonantajansa, Yrjö Eeronpoika, oli otettu
kiinni, eikä kukaan tietänyt, mihin hän sitten oli joutunut. Muut tupaan
kokoontuneet oliwat palaneet siihen ulkoa päin sytytettyyn tuleen.
Piirittäwän sotawäen joukossa oli nähty eräs mustawerinen ruma mies,
sotaherran puwussa. Sama herra oli myös tänä aamuna nähty pienen
joukon keskellä ratsastawan kirkolta pohjoiseen päin. Talonpojat
pelkäsiwät Remojärwen tapauksen uudistumista pappilassa, johon he

oliwat kokoontuneet, ja sentähden ei kukaan tohtinut pysyä huoneissa.
Tässä säikäyksessä ei tiedetty muuta neuwoa kuin lähettää eräitä miehiä
sotapäällikköjen luo Sairilaan, ilmoittamaan, että joukko oli walmis
heittämään aseensa ja toiwoi puhutella sotawäen esimiehiä. Nyt
odotettiin paraillaan näiden lähettiläiden palaamista.
Noin puolen päiwän aikaan tuliwat