Inger, Östråtin rouva | Page 9

mukaan.
NILS LYKKE
(hiljaa).
Katumus on liian myöhäistä, hyvä veli!
JENS BJELKE.
Sillä katsokaas, minua ei ole koskaan huvittanut kaivella mäyränkoloja!
Minä odotin aivan toista. Nyt olen samonnut ratsumiesteni kanssa tänne
Jemtlannista asti; saanut Trondhjemin käskynhaltian kirjelmän, että
minun on lupa etsiä kapinanyllyttäjää kaikkialta, mistä haluan. Kaikki
merkit viittaavat siihen, että hän luikahti Östråtiin --
NILS LYKKE.
Hän *on* täällä! *On*, sen sanon!
JENS BJELKE.
Niin, mutta mikä olisi siinä tapauksessa ollut luonnollisempaa kuin että
olisimme nähneet portit täällä kiinni, hyvin vartioituina? Jospa niin

olisi ollut! Silloin olisin saanut käyttää huovejani --
NILS LYKKE.
Mutta sensijaan avataan portit meille kohteliaasti seljälleen. Saattehan
nähdä, -- jos rouva Inger Gyldenlöve vastaa mainettaan, ei hän salli
vierailtansa puuttua ei ruokaa eikä juomaa.
JENS BJELKE.
Haihduttaakseen minut muilla jutuilla syrjään asiasta. -- Mistä saittekin
päähänpiston, että minun piti jättää ratsumiehet kokonaisen
neljännestunnin matkan päähän linnasta. Jos olisimme tulleet tänne
asevoimin, niin --
NILS LYKKE.
Hän olisi ottanut meidät kuitenkin vastaan yhtä tervetulleina vieraina.
Mutta muistakaa, että silloin olisi vierailu herättänyt huomiota.
Ympäristön talonpojat olisivat pitäneet sitä väkivaltana Inger-rouvaa
kohtaan; hän olisi jälleen noussut kansan suosiossa, ja katsokaas, *se*
ei ole meille edullista.
JENS BJELKE.
Ehkäpä totta. Mutta mitä tehdä nyt? Kreivi Sture on Östråtissa, sanotte.
Mutta, mitä hyötyä siitä minulle on? Rouva Inger Gyldenlövellä on
varmaan, niinkuin ketuilla, monet piilo-sopukkansa ja useampia kuin
yksi käytävä ulos. Täällä me saamme, kaksi yksinäistä miestä, kierrellä
ja haistella miten kauan haluamme! Piru vieköön koko jutun!
NILS LYKKE.
No hyvä, rakas herra, -- ellei nyt se käänne, johon lähettilästehtävänne
joutui, miellytä teitä, niin jättäkää työ minun huostaani.
JENS BJELKE.
Teidän? Mitä te sitten aiotte tehdä?

NILS LYKKE.
Älyllä ja oveluudella saadaan täällä ehkä aikaan sellaista, jota ei voida
asevoimin toteuttaa. -- Niin, rehellisesti puhuen, herra Jens Bjelke,
minulla oli moinen mielessä jo eilen, heti kun kohtasimme toisemme
Trondhjemissa.
JENS BJELKE.
Senkö vuoksi te taivutitte minut luopumaan huoveistani?
NILS LYKKE.
Voitiinhan sekä teidän että minun asiani ajaa Östråtissa parhaiten ilman
sotilaita, ja sitäpaitsi --
JENS BJELKE.
Piru teidät periköön, -- olin vähällä sanoa! Ja minut samoin! Sillä
olisihan minun pitänyt tietää, että teillä on aina ketunhäntä kainalossa.
NILS LYKKE.
Niin, mutta katsokaas, täällä on se häntä tarpeen, muutoin eivät aseet
ole samat. Ja minun täytyy tunnustaa, että minun on ylen tärkeää
suoriutua kunnialla ja kaikessa hiljaisuudessa tästä tehtävästäni. Tietkää,
että herrani ja kuninkaani oli minulle sangen vähän armollinen, kun
tänne matkustin. Hän arveli, että hänellä oli syynsä siihen, vaikka
luulen palvelleeni häntä niin hyödyllisesti kuin kuka muu tahansa,
monessa tehtävässä.
JENS BJELKE.
Sen mainetodistuksen voitte huoletta itsellenne antaa. Jumala ja koko
maailma tietää, että olette viekkain piru näissä kolmessa valtakunnassa.
NILS LYKKE.
Oh, kiitos kunniasta! Se nyt ei vielä suuria merkitse. Mutta tätä työtä,

joka on edessäni, tätä pidän oikeana mestarinäytteenä; sillä tässä on
pistettävä ansaan nainen --
JENS BJELKE.
Hahaha! Sillä alalla olette jo kauan sitten suorittanut mestarikokeet,
rakas veli! Ettekö luule meidän Ruotsissakin tuntevan laulua:
»Joka impi huokaa puoleen Herran: Jos omanani ois Nils Lykke
kerran!»
NILS LYKKE.
Ah, se laulu koskee ainoastaan noin kaksikymmenvuotiaita naisia.
Mutta rouva Inger Gyldenlöve on viidenkymmenen paikkeilla, ja
lisäksi ovelampi parhaitakin. Koville ottaa nujertaa hänet. Mutta sen
täytyy onnistua, -- millä hinnalla tahansa! Jos minun onnistuu hankkia
kuninkaalle tuon rouvan kustannuksella eräitä etuuksia, joita hän kauan
on tavoitellut, voin olla varma, että minulle uskotaan lähettilään tehtävä
Ranskaan ensi vuonna. Tiedätte kai, että olen viettänyt täydet kolme
vuotta Pariisin korkeakoulussa? Haluni vetää kiivaasti minua sinne
jälleen, varsinkin, jos saisin esiintyä niin arvokkaassa asemassa kuin
kuninkaan lähettiläänä. -- No, niin, -- on siis sovittu -- että te jätätte
Inger-rouvan minun haltuuni? Muistakaa toki, -- silloin, kun viimeksi
vierailitte Kööpenhaminan hovissa, annoin minä teille tietä monenkin
kauniin neitosen edessä --
JENS BJELKE.
Oh, kuulkaas, -- se jalomielisyys ei tainnut olla hyvinkään suurta.
Teillähän oli käsittely- ja kaulailuoikeus heihin kaikkiin. Mutta olkoon;
koska nyt kerran olen joutunut väärälle tolalle, olen hyvilläni, että
pidätte huolen koko asiasta. Mutta, sanallanne: -- jos nuori Sturen
kreivi on Östråtissa, niin te hankitte hänet käsille elävänä tai kuolleena.
NILS LYKKE.
Ilmi-elävänä saatte hänet. Minä ainakaan en aio tappaa häntä. Mutta nyt

teidän täytyy lähteä takaisin ratsumiestenne luo. Pitäkää tie
miehitettynä. Jos huomaisin jotakin epäilyttävää, saatte siitä viipymättä
sanan.
JENS BJELKE.
Hyvä on. Mutta kuinka nyt pääsen ulos --?
NILS LYKKE.
Mies, joka toi meidät tänne, auttaa teitä siitä pulasta. Mutta -- kaikessa
hiljaisuudessa --
JENS BJELKE.
Se on selvä. No, -- onnea sitten!
NILS LYKKE.
Onni ei ole minua pettänyt ottelussa naisväen kanssa. Kiiruhtakaa nyt!
(Jens Bjelke menee ulos oikealle.)
NILS LYKKE
(seisoo hetken hiljaa, kuljeksii ja katselee huoneessa hiukan
ympärilleen; sitten sanoo hän matalalla äänellä)
Viimein olen siis Östråtissa. Tällä vanhalla ylimystilalla, josta muuan
lapsukainen kaksi vuotta sitten minulle niin paljon kertoi. -- Lucia!
Niin, kaksi vuotta sitten oli hän vielä lapsi. Ja nyt -- nyt on hän kuollut.
(Hyräilee suu puolittain hymyssä.) »Kukka taitetaan ja kuihtuu -- -- ».
(Katselee jälleen ympärilleen.)