Ensitaistelujen ajoilta | Page 8

ja
silakoita.
Toinen pesä, yli kaupungin kuuluisa rivosta elämästään, oli Sundbergin
työpaja. Siellä maksettiin tavallisesti palkat tuskinpa kolmea markkaa
korkeimmissa erissä, joka tietenkin heti lyötiin viinaan, etenkin kun
työpaikassa sai juopotella päivät ja yöt miten paljon vaan halutti.
Mestari Sundberg olikin tavallisimmin aina joukossa. Juomingien
lopussa syntyi aina tappelu ja elämä semmoinen, että miehet saivat
kävellä pää nyytissä viikkoja jälkeen. Työtä tehtiin määrättä, miten
milloinkin halutti, kuitenkin nousten jo oppilasten verstassa
työskentelyaika kolmeentoistakin tuntiin.
Useimmissa työpajoissa oli kyllä taaskin järjestys parempi mutta
kehittyneenä kuitenkin huippuunsa kurin ja ylenpalttisen kuuliaisuuden
vaatimuksissa. Neljännestunnin myöhästymisestä jätettiin esim. koko
ruokaväliltä palkka maksamatta. -- Siinä oli myöskin aina pidettävä
silmällä josko kappaletyössä ennemmin tuli hinnasta sopineeksi.
Muuten maksoi mestari useinkin mielensä mukaan, jos ei siihen
tyytynyt sai marssia maantielle. Leivän ja pysyväisen työpaikan turvasi
myöskin tekohurskaus, jossa jotkut mestareista hyvin näyttivät,

kuitenkin itseelämässään ja toiminnassaan valittelematta vähääkään
kristillisyyden vaatimuksista.
Asioista näin seikkaperäisesti keskusteltua, innostui joukko lopulta
kuumimmilleen, sekä yleensä mielipiteenä ilmeni olojen korjaus mitä
pikemmin ja keinoilla millä hyvänsä.
Edvard Bergin nyt tehtyä huomautuksen että olisi ryhdyttävä lakkoon
ensitilassa, pyysi puheenvuoron heti Kovanen. Hän yskäsi vanhaan
tunnettuun tapaan ensiksi muutamia kertoja, kuin huomiota
kiinnittääkseen. Alkoi sitten: -- Niin oikeutettuja ja tarpeenvaatimia
kuin parannukset meille ovatkin, tulee meidän sittenkin osata
kaikiltapuolin harkita menettelytapamme asiamme perille viemiseksi.
Lakko-sana on niin pian sanottu mutta se ei ole niin pian kunnollisesti
täytetty, että siitä olisi vastaavaa hyötyä. Se siitä! Ja jospa tuo vielä
menestyisikin olen minä jo itse periaatteessa lakkoa vastaan, sillä se on
väkivaltaisia keinoja....
-- Mutta ainoa ase työmiehillä, kuului joukosta.
Kovanen yskäsi kerran pari, vielä entistä lujemmin, jatkaen. -- Minä
toivoisin että ensiksi käännyttäisi mestarien puoleen kohteliaalla
pyynnöllä...
-- Ei siitä apua, sitä on jo kahdesti vuosi sitten koetettu! kuului taaskin
väkijoukosta.
-- Ei mitään konttirukouksia! huusi toinen. Vaatimuksia mutta ei
pyyntöjä!
Kovasta alkoi hiottaa tämmöinen ennen kuulumaton mielipiteittensä
vastustus. Lopulta takertui hän sanoissaan, hengästyen kokonaan, ja
lopettaen puheensa painavalla nyrkiniskulla pöytään.
Nyt sukeutui kiivas keskustelu, josko lakkoon ryhdytään eli ei.
Vanhempia miehiä oli useita, jotka asettuivat Kovasen esittämälle
kannalle. Mutta suuri enemmistö vaati yhä lakkoon ryhdyttäväksi.
Kovanen pani parastaan mielipiteensä puolesta, mutta huomatessaan

joutuvansa vähemmistöön ehdotti hän väliehdotuksena: että ensiksi
koetettaisi, jos sitten lakkoon ryhdytäänkin, saada pikkumestarit
taivutetuiksi, sillä saatiinhan tehtaissa korkeimmat palkat ja työaikakin
nousi vaan kymmeneen ja puoleen tuntiin. Lopulta tulikin Aarnion
kannatettua ja yksimielisyyden saavuttamiseksi päätökseksi, kun lakko,
tehtaatkin siihen luettuna, tulisi liian laajaksi, eikä ammattikunta ollut
kehittynyt sitä kerralla nielemään, että asetettaisi jos ei muu auta,
ainoastaan pikkutyöpajat lakkotilaan. Mutta sitä ennen koetettaisi jos
mahdollista rauhallisilla keinoilla saada asiat selville. Siksipä
päätettiinkin lähettää mestareille kirjallinen vaatimus että saapuisivat
yhteiseen kokoukseen asioista neuvottelemaan.
Sinä iltana meni Kovanen mitä kiihoittuneemmalla tuulella kotiinsa.
Seuraavana päivänä oli kaupungin vanhoillisemmassa jokapäiväisessä
aamulehdessä »Aamuruskossa» uutinen otsakkeella: Rautasepätkin
intoilemassa. Mitä räikeimmillä väreillä siinä nyt kuvailtiin, miten tänä
villityksen aikana rautasepät ylimielisyydessään puuhaavat lakkoa.
Lopuksi mainittiin miten Aarnio oli pääpukarina kansaa yllyttämässä,
ulkomailta lainattujen mielipiteittensä perustalla.
Kulovalkean tavoin levisi tuo uutinen nyt mestarien keskuudessa.
Pahaa verta se heti synnytti, etenkin kun jo siinä lakosta puhuttiin; eikä
työläisten selvitykset heille voineet paljoakaan rauhoittaa, sillä sokeasti
olivat mestarit tottuneet uskomaan äänenkannattajansa tiedonantoihin.
-- Mestarit juoksemaan nyt toistensa asunnosta asuntoon, saadakseen
ennen pitkää aikaan yhteisen neuvottelukokouksen. Toiset heistä jo
ryhmittyivät muutamissa miehissä, pistäytyen johonkin kapakan
nurkkaan asioista ja menettelytavasta neuvottelemaan.
Aarnio joutui heti ensi iskulla mestarinsa hellään epäsuosioon, uhalla
jos samaan suuntaan edelleenkin jatkaisi, saisi ottaa jalat allensa ja
mennä niin pitkälle kuin maantietä piisaa.
Maisteri Stenberg oli juuri palannut lyseotunniltaan, istuen nojatuolissa
päivällistä odottelemaan, ja samalla silmäillen »Aamuruskoa»
mielilehteänsä. Tuo rasvainen uutinen rautasepistä pisti heti hänen
silmiinsä. Ennestään jo tietäen Aarnion seurustelevan palvelustyttönsä

kanssa, jätti hän lehden kyökkiin Julian luettavaksi.
Illalla Aarnion tullessa Juliata tapaamaan oli tämä hyvinkin
alakuloisena ja harmistuneena. Se herätti heti Aarnion huomiota. Siihen
syytä tiedusteltuaan, oli aina vaan vastauksena: -- Niinkuin et sinä jo
itse sitä tietäisi! Enkö sinua jo siitä ajoissa varotellut! Mutta siksi
toiseksi, mitäpä tuo sitten minulle kuuluu, jokainen saa lyödä vaikkapa
päänsä seinään!
-- No mutta mitä nyt on sitten niin erinomaista tapahtunut, lopulta jo
Aarnio vakavana tiedusteli.
-- Sinä Kaarlo viitsitkin minulle uskotella esiintyväsi ihmisiksi ja nyt
sinä kuitenkin olet eturivissä pääpukarina tovereitasi kiihoittamassa
kaikenmoisiin päättömiin hullutuksiin!
Aarnio nauroi vaan yhä täydestä sydämestään. -- Vallanpa
turhanpäiväisistä sinä nyt nokitteletkin! -- Enhän minä ole kiihoittanut
ketään, jos olenkin puhunut kokouksessa on se tapahtunut
vakaumustani seuraten!
-- Mutta oletteko te sitten oikeassa ja kuka sen on sanonut? vastusteli
harmista värähtelevällä äänellä Julia.
-- Aina ne ihmiset ovat oikeassa, jotka puutteellisia olojaan tahtovat
korjata, vastasi Aarnio vakuuttavalla ja varmalla painolla.
Julia huokasi. -- Eiköhän se olisi parempi että kaikki tyytyisivät
onneensa, tekisivät vaan työtään rukoillen Jumalalta siunausta.
Uhkamielisyys sitävastoin on aina turmioksi, usko se! Sinäkin saat
vaan kaikesta palkaksesi väsyneen ruumiin sekä sielun, menetät
työpaikkasi joutumalla vaan huonoon huutoon koko maailman silmissä!
Seuraa siis minun neuvoani, luopumalla kokonaan moisista puuhista.
Rupea elämään hiljaista rauhallista elämää niskoittelematta osaasi
vastaan