Ensitaistelujen ajoilta | Page 7

tuntui, kuin olisi häneltä puuttunut
voimia sitä sanomaan. Lopulta hän kuitenkin jo uskalsi: -- Mikä voima
se oli, joka sai sinut jo ensi iltana vastaansanomatta antaumaan
suudeltavakseni! Hän nauroi. -- Sanoppa se minulle?
Julia punastui korviaan myöten, voimatta vastata.
-- Sinä hämmästyit. Mutta ota sinä kaikki vaan luonnolliselta kannalta,
eikä vastaus ole sinulle vaikea!
Julia oli yhä vieläkin hämillään, mutta lopulta kuin hän uskalsi kääntää
katseensa Aarnion suoriin ja rehellisiin silmiin, katosi pelonalaisuus
kuin yhdellä iskulla ja hän voi melkeinpä iloisesti vastata: -- Se että
silmiesi loisto oli niin syvä!
-- Eikö muuta?
-- Ja niin ihmeellinen hehku niistä loisti, että kuin huumaamana
unhoitin kaiken!
-- Etkö ennen ollut sitten semmoista nähnyt?
-- En muista! Mutta sinun kanssasi uskaltaisin tulla mihin hyvänsä ja
olla missä hyvänsä vähääkään pelkäämättä!
-- Se jo riittääkin, vakuutteli Aarnio tyytyväisenä mutta samalla itsekin
ihmeissään. -- Oletko tuntenut kaipausta aina uudestaan tapaamiseen!
-- Sitäpä en sano, vastasi Julia naurahtaen, mutta sitten taas uudelleen
Aarnioon vilaistuaan hän jo virkkoi: -- Kyllä joskus!
-- Mutta sepä ei olekaan enään rakkautta, vastasi nyt Aarnio nauraen.

Julia heitti häneen ihmettelevän silmäyksen. -- Sekö ei olisi rakkautta?
-- Niin! jatkoi Kaarlo nyt vallattomana. -- Se ei ole enään sitä, vaan se
on jo kiintymistä. Muistan lukeneeni kerran, ettei mitään saisi kaivata
semmoisissa asioissa. Se olisi vasta sitä oikeata. Se ei estäisi eri
henkilöitä kylläkin viihtymästä toistensa seurassa vaikkapa aina, mutta
sittenkin kaipaus voi muuttua mieliteoksi, ja silloin kun se siksi
kehittyy, tuo se mukanaan suuria suruja, eikä sitä saisi olla.
Sielunelämä ei saisi olla muuta kuin iloa ja onnea!
Julia jo hiukan ikäänkuin tuskaantui. Sitten katsoi hän nuhtelevasti
Aarnioon sanoen: -- Mitä sinä puhut! Minä en ymmärrä!
Aarnio häntä rauhoitti. -- Ota huomioon että niin muutamat opettavat,
onko se totta siitähän voi olla eri mieliä!
Enhän minäkään ole sitä kokenut, en voi siis taata myöskään sen
väitteen pätevyyttä.
Poistuessaan vuorelta ja erotessaan Julia vielä useasti varoitteli Kaarloa
tekemästä lakkojutussa mitään tyhmyyksiä, johon tämä, huomatessaan
Julian aivan tosissaan pelkäävän, antoi nauraen puolittaisen
myöntymyksensä.
Tämän jälkeen useasti illoin yhtyessään eivät he antautuneet erityisesti
keskusteluun enään näistä asioista. Aarnio, pitäen itseään paljoa
korkeammalla kehitysasteella, ei johtanut puhettansa siihen. Julia taas
nautti vaan enempi Aarnion kirkkaista silmistä, reippaudesta ja
iloisuudesta. Sanalla sanoen he seurustelivat nauttiakseen suudelmista
ja rakkauden riemuista.

V.
Pitkin viikkoa olivat yhdistyksen miehet innolla käyneet työpajasta
toiseen kehoittelemassa rautatyöntekijöitä saapumaan yleiseen
kokoukseen, jossa niin tärkeistä elinkysymyksistä tultiin
keskustelemaan ja päättämään.

Ahdinkoon asti, iso sali täydeltä, saapuikin työläisiä. Kaikkiaan
nousivat osanottajat neljään sataan. Siinäpä oli väkeä, nuoria ja vanhoja,
kurjistuneempia ja hyvinvoivimman näköisiä, kuin edustajia näytteenä
siitä sekamelskasta, johon nykyisen huippuunsa kehittyneen
teollisuuden hyllyvä hyrsky voi eri yksilöissä vaikuttaa ja erilaatuiseksi
muodostella.
Suuren eroavaisuuden voi jo ensiksi huomata järjestyneitten ja
järjestymättömien välillä. Järjestyneet esiintyivät kaikin puolin
puhtaissa, siistissä pukimissa, olivat puhetavassaan järkevämpiä, sekä
kaikissa asioissa monipuolisemmin ajattelevia. Järjestymättömissä voi
taas tehdä jaon tehtaissa ja pienemmissä pajoissa työskentelevien
välillä. Tehtaissa työskentelevät näyttivät hyvinvoivimmilta samalla
kuin omasivat enempi ryhdikkyyttä, joskaan eivät voineet kohota
ajatustensa julkilausumisessa järjestyneitten rinnalle. Se mikä heissä oli
pahinta, että pitivät itseänsä tavallaan parempina pienemmissä
paikoissa työskenteleviä. Pienempien työpajojen väki olikin kaikkein
kurjinta. Oli paljon semmoisia, jotka näyttivät kuin ensikerran
päivänvaloon jostain pimeästä loukosta haalituilta, jota itsekin
ihmettelivät. He olivat oudoksuen ja julkisuutta kaihtaen nyt monikin
huonoihin risoihin puettuja sekä jotkut humalassa. Eläimellinen elämä,
huono ruoka, väkijuomain kohtuuton nauttiminen, sekä kurjat
asunto-olot olivat painaneet kasvoillensa jo tuntuvasti leimansa.
Puhellessaan harppasivat he joka toisella sanalla asiasta toiseen,
lausuivat raakuuksia tuhkatiheään sekä hermostuivat suuttumukseen
pienimmässäkin sanakäänteessä, turvautumalla vaikkapa uhkauksiin.
Semmoista, suuresti erilaista oli nyt tämä kokoukseen saapunut joukko.
Aarnio puolestaan laajahkossa puheessa pohjusti kysymyksen, toivoen
kaikkien tuovan epäkohdista niin todenmukaisia selvityksiä kuin
suinkin voivat. Näin se alkoi tämä rautatyöntekijöillä ensimäinen ja
mitä merkillisin kokous. Ananiassonin miehistä esiintyi ensiksi
Järvinen, tuo kaikkien kesken tunnettu leikkisä ja kompasanainen mies.
Sanoi kolmasti jo maanpallonkin ympäri merimiehenä purjehtineensa,
sekä olleensa jos jossain sopessa, mutta semmoista ketunluolaa kuin
Oskari Ananiassonin työpaja oli, ei hän ollut koskaan tavannut. Itse
mestari jo oli poikkeus kaikista muista kuolevaisista. Tähän joku

sivulta muistutti että kaksi hyvääpä heitä olikin nyt sattunut yhteen!
Puheenjohtaja nyt korpraalin äänellä huusi järjestykseen! Järvinen
vastasi muistuttajalle olevansa enempi vakavaluontoinen mies, paitsi
Oskarin parissa, siis tarkoin myöskin asioita punnitseva, eikä tuo
huomautus siis voinut saada häntä asiasta oikeata selvyyttä esille
tuomasta, jota toivoi myöskin kaikkien uskovan. Kirkko oli sittenkin
asetettava keskelle kylää! Ja hän jatkoi: Kappaletyössä saivat enimmät
työläisistä työskennellä, voimatta ansaita edes harvat kolmeakaan
markkaa päivässä. Eikä se Oskari herra koskaan arvostele työtä
ennenkuin mies on saanut sen valmiiksi. Silloin useammassa
tapauksessa on tehtävänään heittää esine nurkkaan tai se rikkoa
kelvottomana, jos siinä vaan huomaa pienimmänkin virheen. Työn
keskeneräisenä ollessa ei taas huomauta vaikkapa huomaisikin.
Semmoinen hermostunut hullu se on, että aina vaan kirota mässäilee
eikä sen mieliksi ole vielä yksikään osannut puhua koskaan. Palkkoja ei
siltä saanut koskaan säännöllisesti. Oppilaat olivat mestarin ruuissa,
eikä ne saaneet syödäkseen kuin pilaantuneita rääppeitä, potaattia