Elämän hawainnoita I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin Maiju; Noidan rangaistus | Page 2

Pietari Päivärinta
wilua paloon kiiwennyt.
Emäntä näkyi olewan jotenkin nuorehko ihminen, mutta selwästi
huomasi huonokin tuntija, että surut ja kärsimiset oliwat ennen aikojaan
kyntäneet wakonsa hänen muutoin niin säännöllisiin kaswoihinsa.
Likellä takkaa makasi kätkyessä pieni lapsi, joka näkyi olewan kowin
kipeä; luultawasti oli kätkyt saanut sijansa niin liki takkaa sen tähden,
että walkea ulettuisi lämmittämään sairasta lasta ja niin suojelemaan
häntä wilulta. Asujamina huoneessa näkyi wielä olewan: ijäkäs,
harmaapäinen ukko ja wanha mummo, jotka näyttiwät olewan
pariskunta ja samassa perheen wanhimpina jäseninä. Wiime=mainitut
eiwät näkyneet pitäwän mitään lukua elämän kohtaloista; heille näytti
olewan sama, oli asiat miten hywänsä. Hywästi tahi huonosti, sama se,
sillä he käsittiwät asian siltä kannalta, että se pitää wälttämättömästi
niin olla, eikä sitä kukaan ihminen saata parhaalla tahdollaankaan
muuttaa toiseksi. Tämän heidän mielipiteensä huomasin selwemmin
heitä jäljestäpäin puhuteltuani;--ja kukaties se onkin ainoa kelwollinen
luonne uudistaloa perustaissa, sillä semmoinen ei woi surra niitä
waiwoja ja wastuksia, jotka wälttämättömästi uudistalon alkajia
kohtaawat. Mutta emäntä ei näkynyt enään olewan sitä luonnetta, sillä
selwästi näki hänen osaawan surra ja kärsiä.

Kun talonwäki oli saanut tietää kotopaikkani ja matkani tarkoituksen ja
määrän, rupesin tekemään heidän kanssaan keskustelua.
--"Eikö tässä talossa olekkaan nuorempaa mieswäkeä?" kysyin minä.
--"On minulla mies" wastasi waimo.
--"Missä se on kulkemassa, koska ei häntä kotona näy?" kysäisin taas.
--"Kyllä hän kotoisalla on, waan se on wielä terwa=haudalla terwaksia
särkemässä," wastasi waimo.
--"Herra Jumala!" huudahdin minä, "tämmöisellä ilmalla ja näin
myöhään! Ettekö pelkää, että hänelle on joku wahinko tapahtunut?"
--"Minun Heikilläni ei ole tapana laskea lukua pahoista ilmoista eikä
myöhäisistä ajoista: hän tekee työtä säihin ja aikoihin katsomatta,
tawallisesti niin kauan kuin woimansa riittäwät, ja kun ne rupeawat
uupumaan, silloin hän kyllä tulee kotiin," sanoi waimo innokkaasti, jota
tehdessään hän nähtäwästi oli hetkeksi unhottanut käsillä olewat surut
ja huolet.
--"Mutta kun tuolla ulkona on niin ankara ilma ja semmoinen lumen
tulo, jos se sinne uumertuisi?" arwelin minä taas.
--"Hauta ei ole kaukana kodista, ja se on tiheän metsän sisällä, josta on
myrskyllä hywä suoja: kyllä hän tulee, kun joutuu, soattepa nähdä,"
lausui waimo luottawasti.
--"Joko kauan on asuttu tätä taloa?" kysyin taas, ikäänkuin
kääntääkseni puhettamme toiselle uralle.
--"Minähän tään aloitin," sanoi wanha waari huolettomasti.
--"Tulitteko heti nuorena miesnä jo tähän taloa tekemään?" kysyin
minä.
--"Eikö mitä; olin jo kohta wiidenkymmenen, kun se asia päähäni
pöllähti, että pitäisi ruweta taloa tekemään. Kunpa nuorena ollessa

olisikin se mieli ollut päässä," arweli ukko huolimattomasti, ja samassa
lähti hän muorinsa kanssa ulos.
Silloin huomasin minä, ettei ukolla ollut toista korwa=lehteä.
Heidän mentyä jatkoin minä taas puhettani emännän kanssa.
--"Kumpika teistä on noiden wanhusten lapsi; tekö wai miehenne?"
tiedustelin häneltä.
--"Minähän tuota olen heidän lapsensa, Heikki on tähän muualta tullut,"
wastasi waimo.
--"Onko isällänne ja äidillänne ollut muita lapsia?"
--"On meitä ollut kymmenen kaikestansa, waan yhdeksän on kuollut,"
sanoi waimo.
--"Joko te olette Heikkinne kanssa kauan olleet naimisissa?" kysyin
taaskin.
--"Kuusi wuotta," oli wastaus.
--"Onko ollut muita lapsia kuin nuot kaksi, jotka ma näen?"
--"On niitä ollut neljäkin kaikkiansa, waan kaksi on kuollut," sanoi
waimo surullisesti.
--"Teidän nuorin lapsenne on kowin sairas," huomautin waimolle.
--"Niin, pikku Heikki=raukkani on kowin kipeä; pelkään hänenkin
kuolewan," lausui waimo surullisesti ja huokasi raskaasti.
Minusta tuntui että tuo nuorehko parikunta oli laiminlyönyt jotakin
welwollisuuksistaan, joka oli ollut syynä heidän lastensa
ennen=aikuiseen kuolemaan; sillä en wieläkään tuntenut tarkoin
ajatusten todellista sisällistä tilaa. Nähtyäni, ett'ei tällä kerralla suinkaan
sopinut lisätä "kiwiä kuorman päälle," sanoin waimolle hywin
warowasti: "ettekö olisi woineet noita akkunoita laittaa tiheämmiksi?"

Hän näkyi hywin käsittäneen mitä sillä kysymykselläni tarkoitin; hän
näytti oikein säpsähtäwän ja loi läpitunkewan silmäyksen minuun ja
sanoi: "woi hywä wieras! Te ette tunne wielä meidän sisällisiä
olojamme. Heikkini ei ole suinkaan laiska eikä huoletonkaan. Hän
tekee työtä yöt ja päiwät, kun waan woimat wähänkin riittäwät; muita
työhön kykenewä ei ole kuin hän, sillä wanhempani owat jo wanhat ja
woimattomat; ainoastaan minä kesä=aikana woin häntä työssä auttaa.
Heikin tähän tultua ei tässä ollut paljon mitään wiljeltyä maata, sillä
wanhempani oliwat jo wanhalla puolen ikäänsä, kun tuliwat tähän ja
alkoiwat kylmään metsään mökkiä rakentaa. Näiden kuuden wuoden
kuluessa on Heikki ahkeralla työnteollansa raiwannut korpeen paljon
uudismaata, ja toissa kesänä saimme jo niin paljon wuoden=tulosta,
että Heikki rohkeni ruweta näitä huoneita uudesta rakentamaan, jona
wuonna saimmekin tämän tähän määrään.
Aikomuksemme oli wiime syksynä saada kamaritkin walmiiksi ja
tuwan parempaan woimaan, mutta "ihminen päättää, Jumala säätää",
sanoo sananlasku, ja niinpä käwi meidänkin.--Wiime=kesänä tuli kowa
katowuosi, joka wei kaiken toiwomme ja--elon elämämme; tilamme
puoliin ulostekoihin olemme saaneet myödä kaikki mitä hengeltä irti
oli. [Uudistalo eli wielä puolella werolla.]
Nyt kokee Heikki, yöt päiwät, wetää terwaksia haudalle ja särkeä niitä,
että saataisiin surwon ja petäjäisen sekaan selwää wiljaa koko wuoden
ajaksi; mutta huoneitten laittamisesta ei woi olla puhettakaan."
Tämä waimon surullisesti sointuwa, wiaton ja mielestäni totuuteen
perustettu puhe kumosi kerrassaan kaikki ennakkoluuloni.
Koko keskustelun ajan waimo usein hoiteli ja hellästi waali kipeää
lastansa.
Waikka mitä wielä olisimmekin puhelleet ja keskustelleet, ei
kumminkaan pelkoni haihtunut isännän poissa=olon
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 27
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.