Canzio; Selman juonet

鎚Canzio; Selman juonet

The Project Gutenberg EBook of Canzio; Selman juonet, by Aleksis Kivi This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Canzio; Selman juonet
Author: Aleksis Kivi
Release Date: July 14, 2004 [EBook #12906]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK CANZIO; SELMAN JUONET ***

Produced by Tapio Riikonen

CANZIO; SELMAN JUONET
Kirj.
Aleksis Kivi
1916.

HENKIL?T:
Canzio, nuori meri-upseeri. Rachel, h?nen sis?rens?. Varro, heid?n set?ns?. Mariamne, Canzion kihlattu. Marcia, er??n ry?v?rp??llik?n nuori leski, jona h?n kantaa nimen Flaminia. Claudio, aatelimies, Canzion yst?v?. Angelo, nuori luonnontutkija. Gregorio, palvelluspoika. Giotti. Palvellusv?ke?.
Tapaus: Italiassa Canzion perint?linnassa ja sen ymp?rist?ss? l?hell? Arnon virtaa.

Ensim?inen N?yt?s
(Lehtimets?nen seutu; perill? n?kyy virta ja taampana kallioinen tienoo. Rachel tulee oikealta.)
RACHEL. Mariamne!
MARIAMNE. (Mets?st? vasemmalta) T?ss? seison kalliolla, Rachelini.
RACHEL. Etk? n?e toki mit??n?
MARIAMNE. En matkustajaa tomuvalla tiell?, enk? yht? ainoata purjetta pinnalla Tyrhenin meren.
RACHEL. Ja kaiketi on jo aurinko l?hell? laskuansa?
MARIAMNE. Niin, aivan l?hell?.
RACHEL. (Erikseen) Oi Canzio, mun kallis veljeni! luulenpa t?n?p?n sua vartovamme turhaan. Ah! elles s? tule, niin l?hestyy mua uneton, tuskallinen y?, y? ijankaikkisen pitk?. Tule toki, Canzio, ja suo mun n?hd? sun ihanaiset kasvos, joita silm?ni ei ole katsellut kolmen kes?n ja talven vaihdellessa. Tule ja lankee sille povelle, jonka nojalla monet kerrat olet lev?nnyt vienona poikaisena! (Mariamne tulee) No, kuinka arvelet?
MARIAMNE. H?n taitaa tulla viel?.
RACHEL. Ellei niellyt h?nt? kavala meri.
MARIAMNE. H?n luultakseni tulee maitse.
RACHEL. Elleiv?t surmanneet h?nt? ry?v?rit janoissaan kullan ja veren.
MARIAMNE. No, taitaapa tapahtua paljonkin, paljon my?s luoda tapauksia kammoova kuvailus, esimerkiksi: h?n taitaa palata mets?st? takasin, ellei kaatunut h?nen p??llens? puu.
RACHEL. Mutta sin? tied?t, ett? on minulla ennustava sielu. Ah! miksi tuntee syd?mmeni t?ll? hetkell? niinkuin y?mustan, verip??rmeisen ukkospilven l?sn?-olon, joka hirmuisen jyrkk?n? ja py?rrytt?v?n korkeana kohisten l?henee meit?? Mariamne, mua aavistaa, ett? jotain hirmuista on kirjoitettu h?nen kohtalonsa kirjaan.
MARIAMNE. Korkeuden voimat kohtalomme johtaa.
RACHEL. Niin niin; mutta levoton on ?itin syd?n. Ja enk? ole min? h?nen ?itins?, h?nen ?sis?r-?itins??, ja ??iti-sis?rens??, niinkuin lausui h?n kerran itse, punehtuen kainosti ja hymyten kuin taivaan cherubi? Jaa, niin hymyili h?n; sill? h?n on kaunis, Mariamneni, kaunis!
MARIAMNE. Kaunis on Canzio.
RACHEL. H?nen syd?mmens? on puhdas ja hyv?, ja sent?hden on lempeni h?nt? kohtaan ??ret?n, se on helleys, jonka suloisuus taivaat voittaa. Ah! jos h?nen pit?? kuoleman, surman kuolemalla kuoleman, niin kaivettakoon my?s Rachelin hauta.
MARIAMNE. Vaikene jo hulluine ennustuksinesi, kummallinen tytt?!
RACHEL. Olkoot he hulluja. Mutta suo minun sanoa: jos h?n kuolis, saavuttaispa mieleni aamuton y?, ja kaiketi kiirehtisin kohden surmaani. Niin sanon min?, h?nen kurja sis?rens?; mutta mit? sanot sin?, h?nen morsiamensa, h?nen syd?mmens? yst?v??
MARIAMNE. M? lemmin h?nt?, h?n on mun iloni ja riemuni, muisto h?nen kuvastansa voi povessani sytytt?? taivaallisen tulen; ja jos h?nen kadottaisin: mik? murheen hetki! Mutta huomaa: meill? on ijankaikkinen perint?-osa, jota emme mahda menett?? kohtalon iskujen t?hden t??ll?. Oi Rachel! se n?ytelm? on jumalten n?ytelm? koska, kovan onnen myrskyjen riehuessa meid?n ymp?rill?, otsamme korkealla etheriss? s?teilee.--Toki; miksi kuvailemme tuhoa ja murhetta, koska on meill? hyv?n toivon p?iv?? Kohta on Canziomme t?ss?.
RACHEL. Ja nouseman pit?? ilon, jonka vertaista en koskaan ole tuntenut.--Mutta tuossa tulee set?ni, palaa Claudion huoneesta, ja onpa h?nell? seurassa Claudio itse ja er?s nuori vieras herra. Muistanpa nyt, kuinka ihanata aina oli katsella Canzioa tuon Claudion rinnalla; ah! h?n sillon oli kaksinkerroin kaunis.
MARIAMNE. Tosin ei ole Claudio saanut ulkonaista kauneuden lahjaa, mutta h?nen silm?ns? akkunasta katsahtaa ulos kaunis, sointuva sielu. (Varro, Claudio ja Angelo tulevat)
VARRO. Tuossahan minun molemmat lintuiseni, sairaat paljaasta vartoomisesta. H?n tulee kohta, kohta; k?rsimyst? v?h?n viel?.--T?ss?, herra ylioppilas Angelo, ovat minun tytt?seni Rachel ja Mariamne. (Angelo ja naiset kumartavat toinentoisellensa) Claudion arvoisa vieras Calabriasta, on tullut tutkistelemaan kasvistoa meid?n ihanaan Arnolaaksoon.
RACHEL. Terve tuloa, ilonen nuorukainen!
AANGELO. Teit? kiit?n ilosen tervehyksen edest?, mun fr??kin?ni.
VARRO. Niin, oletpa ilonen taas, mutta miksi aamulla niin murheinen, mun kyn?sein?
RACHEL. Eih?n vahingoita v?lill? murheissaankin olla.
VARRO. Miksi itkit?
RACHEL. Ei yht??n vahingoita, ett? v?lill? itkeekin n?in vallaton tytt? kuin min?.
VARRO. Enkelin vallattomuus, enkelin!--Canzio tulee kohta, ellei t?n?p?n niin huomenna.
RACHEL. Vasta huomenna! No sitten h?n tiet?k??n ett? lenn?n heti h?nen tukkaansa ja sieppoilen kuin pieni vihainen haukka.
CLAUDIO. Sieppoilla niit? kauniita kiharia: aattelkaas, mun Rachelini.
RACHEL. Olkaat huoletonna, Claudio. Kohtapa ne kiharat silittelsin j?rjestykseen taas; sill? h?n on mun lapseni.
VARRO. Ja sin? olet mun kyn?sein. (Syleilee h?nt?) Mit? sanoo Mariamne, Canzion morsian?
MARIAMNE. Ellei h?n olis mun sulhaseni ?iti, niin tulisinpa kaiketi h?nen p??llens? mustakipeeksi.
RACHEL. (Nauraa ilosesti) Sua kiit?n, Mariamne, ett?s rakastat h?nt?, jonka onni on t?rkein toivoni. Ja onnipa ihana on se perint?, jonka saatat h?nelle, tullessasi h?nen vaimoksensa. Sen tiesin min?, valitessani h?nelle kultaseksi sinua. Jaa, min? olen h?nen ?itins?.
VARRO. Jaa peijakas! se hellin, se paras ?iti kuin kell??n on ollut, sen takaan min?. Hyv?t herrat, jos teit? miellytt??, niin kuulkaat pieni kertomus. Noin viisitoista vuotta sitten, koska sis?llisten sotain myrskyt taasen riehuivat is?imme maassa, n?in min? kuvan t?ynn? liikuttavaa helleytt?.