Anna Liisa; Kotoa pois

Anna Liisa; Kotoa pois

The Project Gutenberg EBook of Anna Liisa; Kotoa pois, by Minna Canth This eBook is
for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg
License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Anna Liisa; Kotoa pois
Author: Minna Canth
Release Date: August 13, 2004 [EBook #13173]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ANNA LIISA; KOTOA POIS
***

Produced by Tapio Riikonen

ANNA LIISA; KOTOA POIS
Kirj.
Minna Canth
1920 (1895).

ANNA LIISA
Näytelmä kolmessa näytöksessä

HENKILÖT:
KORTESUO, tilallinen. RIIKKA, hänen vaimonsa. ANNA LIISA, | heidän tyttäriään.
PIRKKO, | JOHANNES KIVIMAA, Anna Liisan sulhanen. MIKKO, tukkimies,
Kortesuon entinen renki. HUSSO, hänen äitinsä. ROVASTI, | LÄÄKÄRI, | kirkonkylän
herroja. NIMISMIES, | KAUPPIAS. | RISTOLAN EMÄNTÄ. HEIMOSEN EMÄNTÄ.
KATAJAMÄEN ISÄNTÄ y.m. kyläläisiä.

(Tupa Kortesuon talossa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Etulavalla vasempaan
ristikkojalkainen pöytä, oikeaan korkeat luomapuut. Penkkiä seinämillä ynnä pöydän
ympäri. Vasemmalla seinällä kaksi ikkunaa, oikealla yksi.
Anna Liisa luo kangasta. Hän on valkoverinen, solakka nainen, surumieliset, suuret,
siniset silmät, kaunis, mutta hiukan kalpea; hänen vaaleat hiuksensa riippuvat paksulla

palmikolla takana. Hetken päästä tulee Johannes sisään.)
JOHANNES. Päivää, Anna Liisa.
ANNA LIISA. Johannes! Sepä hauskaa.
JOHANNES. Sattuipa hyvin, kun tapaan sinut täällä yksinäsi. Vieläkö sinä nyt alotat
kangasta?
ANNA LIISA. Vielä.
JOHANNES. Ja aijot saada sen valmiiksi myös?
ANNA LIISA. Täytyy. Tästä, näetkös, tulee vihkimäleninki.
JOHANNES. Elä? Vai vihkimäleninki! Mutta kylläpä sitten saat pitää kiirettä. Sillä
tiedätkös mitä minulla nyt on mielessä?
ANNA LIISA. Noo? Annahan kuulla.
JOHANNES. Ehei!--Ei sitä noin työtä tehdessä, se kun on niin ylen tärkeätä. Käy
istumaan tuonne pöydän luokse, niin kerron.
ANNA LIISA (säpsähtää) Ylen tärkeätä? Mitä se sitten onkaan?
JOHANNES. Ei mitään ikävää. Elä pelkää. Kovin sinä olet paha säikkymään.
ANNA LIISA (pyyhkäisee otsaansa, rauhoittuu). Niin, eikö se ole hupsua?
Turhanpäiväisestä kun aina veret sävähtävät.--Istu sinä penkille tuohon, minä otan
jakkaran.
JOHANNES (silittelee hänen hiuksiaan). Siihenkö sinä taas asetut alas? Tulisit
ennemmin tänne polvelleni.
ANNA LIISA. Ei, anna minun istua näin ikään. Tässä sinun jalkojesi juuressa on niin
hyvä olla.
JOHANNES. Mutta sylissäni olisi vielä parempi. Tulepas koettamaan.
ANNA LIISA. Ei, ei. En minä tule.
JOHANNES. Et tule? Miksi et tule?
ANNA LIISA. En nyt. Sitten toisen kerran.
JOHANNES. Sittenkö, kun olen kertonut asiani? Tuletko sitten?
ANNA LIISA. No, ehkäpä.
JOHANNES. Hyvä on. Minä pidän kiinni sanastasi.
ANNA LIISA. Mutta mitä sinulla nyt on sitten mielessäsi?
JOHANNES. Sitä vaan, että panemma kuulutuksiin ensi pyhänä. Ja kolmen viikon päästä
pidämme häät.
ANNA LIISA. Niinkö pian?
JOHANNES. Niin, mitäs niistä enää viivyttelee. Kuta likempänä se aika on, sitä parempi.
Vai kuinka sinusta?
ANNA LIISA. Minusta samoin. Mutta mitähän siitä arvelee isä ja äiti?
JOHANNES. Minä heiltä kysyn. Ovatko he kotosalla?
ANNA LIISA. Kyllä luulen. Eivätkö liene siellä jossain kartanolla.
JOHANNES. Sitten saamme heti kuulla. Mutta nyt syliini ensin.
ANNA LIISA. Elähän vielä. Meillä olisi niin paljon puhuttavaa, Johannes.
JOHANNES. Voimme sen tehdä, vaikka istut tässä polvellanikin.
ANNA LIISA. Ei siitä tule mitään. Tiedäthän sen ennestäänkin.
JOHANNES. No, puhutaan sitten pian.--hyvin pian.
ANNA LIISA. Minä vaan en tiedä, kuinka alkaisin.
JOHANNES. Ala lopusta.
ANNA LIISA. Ei, eläpäs laske leikkiä. Puhutaan ihan vakavasti.

JOHANNES. Puhu sinä, minä kuuntelen, enkä naura ensinkään.
ANNA LIISA. Ennenkuin mennään pappilaan, minä vielä kysyisin sinulta, Johannes:
oletko varma siitä ettet tätä koskaan kadu?
JOHANNES. Minkätähden katuisin, kun minä sinua rakastan?
ANNA LIISA. Niin, mutta rakastatko sillä rakkaudella, joka kaikki kestää, kaikki kärsii,
kaikki anteeksi antaa?
JOHANNES. Eikä koskaan sammu. Juuri sillä, tyttöseni. Ja nyt on minun vuoroni puhua.
ANNA LIISA. Puhu.
JOHANNES. Minä sanon nyt ensinnäkin, että--?
ANNA LIISA. Että--?
JOHANNES. Että sinä olet niin--niin ihmeen kaunis, Anna Liisa.
ANNA LIISA. Sitäkö vaan?
JOHANNES. Ei, vielä minä sanon muutakin. Sanon senkin, ettei koko maailmassa ole
toista sinun vertaistasi tyttöä, ei missään suhteessa.
ANNA LIISA. Voi, Johannes, tuohan se minua juuri--
JOHANNES. Elä keskeytä, anna minun puhua loppuun.--Ei missään suhteessa, niinkuin
jo sanoin. Näes, nyt puhun minäkin vakavasti. Tiedätkös, Anna Liisa, mikä se oli, joka
sinussa miellytti minua vielä enemmän--paljon, paljon enemmän kuin kauneutesi ja
solakka vartalosi? Se oli juuri tuo hiljainen, tasainen olentosi. Sinä olit minusta ihan
toisenlainen kuin muut nuoret. Paljon syvempi, paljon kehittyneempi. Niinkuin sinulla
olisi ollut enemmän tunteita ja enemmän ajatuksia kuin muilla kellään. Ja niinkuin sinä
olisit ollut paljon ylempänä meitä muita--
ANNA LIISA. Ei--ei! Johannes, lopeta jo.
JOHANNES. Niin, henkisesti ylempänä, tarkoitan, henkisesti ja siveellisesti--
ANNA LIISA. Elä puhu noin. Sinä masennat minut.
JOHANNES. Mikä on totta, se on totta.
ANNA LIISA. Ei, se ei ole totta. Minä en ole muita parempi--huonompi, päinvastoin. Se
minua juuri kauhistuttaa, kun sinä luulet minusta niin liian paljon hyvää.
JOHANNES. Kas nyt! Luuletkos, että olisin sinuun rakastunut, ellen olisi uskonut sinusta
hyvää?
ANNA LIISA.