Amalia ystävämme | Page 2

silloin punastunut aivan kuin koulutytt?, jolta l?ydet??n rakkauskirje.
BERTHA. Mink?t?hden tuletkin niin v?h?st? h?millesi! Mielest?ni Amalia oli hyvin yst?v?llinen, kun tarjosi minulle apuansa.
AKSEL. No niin, saattaa se ollakin hy?dyksi siin? tapauksessa, ett? paitojen luettelo joutuu sinulta hukkaan. Amalia ja h?nen rakkaat t?tins? Miina, Stiina ja Fiina ja kaupungin kaikki muut juorusiskot silloin voivat sen muististaan sinulle lukea.
BERTHA. Aina sin? vain puhut pahaa Amaliasta, ja kuitenkin h?n on v?hint?in yht? suuresta arvosta kuin --
AKSEL. -- kuin kaikki minun yst?v?ni yhteens? -- no niin, seh?n on tunnettu asia. Mutta, h?nen arvostaan huolimatta, ei minua juuri surettaisi, vaikka h?n jonakin kauniina p?iv?n? taittaisi niskansa portaissamme. (Amalian ??ni kuuluu ulkoa) Kuulehan! Tunnetko sin? ??nt??
BERTHA (nousee): Amalian -- h?n puhuu Maijulle. -- Muista nyt olla kohtelias ja huomaavainen h?nt? kohtaan! (Menee per?lle).
AKSEL (nousee): Kohtelias ja huomaavainen! Hm -- ?skeisen hurskaan toivoni j?lkeen. No niin -- suotta minulle ei liene kasvatusta annettu,

TOINEN KOHTAUS
Edelliset. Amalia (per?lt?).
AMALIA (noin 35 vuoden ik?inen, komeassa ja nuorekkaassa puvussa. H?nell? on varjostin ja kukkakimppu toisessa k?dess??n): Hyv?? p?iv??, hyv?? p?iv??, armaat, rakkaat yst?v?ni! (J?tt?? parasolin tuolille l?helle ovea) Ja nyt (lent?? Berthan kaulaan) tuhannen tuhatta onnentoivotusta, rakas, kulta Berthaseni! El? aina terveen?, iloisena ja onnellisena, ?l?k? koskaan, koskaan unhota yst?v??si Amaliaa, joka sinua niin hell?sti lempii ja rakastaa! (Suutelee Berthaa ja antaa h?nelle kukkakimpun).
BERTHA. Kiitoksia, paljon kiitoksia! Kuinka kauniita kukkia! Istu, Amalia hyv?!
AMALIA. Kiitos, kiitos! (Istuu kahvip?yd?n ??reen) Ohhoo -- astuin niin kiivaasti, ett? oikein v?syin! Olette kenties jo kauankin minua odottaneet?
AKSEL (kohteliaasti): Niin, me juuri teist? puhuimme, kun kuulimme ??nenne tuolta ulkoa.
AMALIA. Pelk?sitte luultavasti etten tulisikaan? Vai arvelitteko k??ntyneeni sairaaksi? Ooh, siit? ei ole pelkoa, min? en koskaan ole kipe?. Mammalla onkin tapana sanoa: ?niin virke?t? ja liikkuvaa tytt?? ei ole koko kaupungissa kuin minun Amaliani on.? Ei, mutta asianlaita oli semmoinen, n?ettek?s, ett? kun juuri olin t?nne tulossa ja kuljin Miina-t?din ikkunan ohitse, koputti h?n minua sis??n, sill? h?n oli ostanut uutta kahvia ja odotti par'aikaa luoksensa Fiina- ja Stiina-t?tej?, eik? mill??n muotoa p??st?nyt minua, ennen kuin olin juonut kaksi kuppia h?nen kanssaan. Siell? kuulin, ett? Marin, kamreerskan, pieni poika oli kipe? ja -- -- Mutta, kuuleppas, kuinka pikku Ilmari jaksaa?
BERTHA. Hyvin, Jumalan kiitos!
AMALIA. Sep? hauskaa; minulla on taskussani h?nelle karamellia. (Hakee taskustaan) No, miss? tuo tuutti nyt onkaan? Ahaa, jopa sen l?yd?n! Kas t?ss?! (Panee sen p?yd?lle) No niin, niinkuin jo sanoin, kuulin ett? poika oli kipe? ja p??tin sent?hden sivumenness?ni pikimm?lt??n pist?yty? h?nt? katsomassa. Mutta voi suuri Jumala, siell? vasta surkeata oli!
BERTHA. Noo?
AKSEL. Oliko poika kuollut?
AMALIA. Ei aivan, mutta hirmuisen kovassa kuumeessa se pikkuinen el?v?inen makasi, eik? h?nell? monta p?iv?? j?lell? ole, saadaanpa n?hd?. Vanhin poika oli viel? lis?ksi leikannut sormeensa ja nuorin tytt? saanut suuren kuhmun otsaansa pudotessaan tuolilta. Marilla oli itsell??n p??nkivistyst?, ja miesriivi? -- en voi paremmin sanoa -- oli kestikievarissa biljardia pelaamassa!
AKSEL. Ooh -- mik? julma ihminen!
AMALIA. No, sanokaapas muuta! Kun julkeaa j?tt?? vaimon ja lapset semmoiseen kurjuuteen! Mutta sellaisia ne miehet ovat -- Jumala paratkoon -- ei ne muusta huoli kuin omista huveistaan ja --
BERTHA. Saanko tarjota sinulle kupin kahvia, Amalia? (Antaa h?nelle kupin).
AMALIA. Paljon kiitoksia! (Panee sokeria kuppiin ja ottaa leip?? puhuessaan) Ja kun muistan, kuinka miellytt?v? ja kaunis Mari oli tytt?n?, kuinka siev?sti ja komeasti h?nell? kaikki oli kotonaan ja kuinka iloisesti ja syd?mellisesti h?n aina otti vieraitaan vastaan, ja kun kaikkea t?t? vertailen h?nen nykyiseen kohtaloonsa, niin oikeinpa syd?nt?ni vihlaisee, ett? -- --
BERTHA. Suo anteeksi, minulla on vaan kahta lajia leip?? tarjottavana, mutta niinkuin jo eilen sanoin, en ole mit??n varustanut syntym?p?iv??ni varten --
AMALIA. Ooh, kultaseni, ett? sin? viitsit! Mit? tyhj?st? kursailee niin vanhan yst?v?n kanssa kuin min? olen t?ss? talossa. Mutta varustuksista johtuu mieleeni er?s asia, josta minun t?ytyy teille kertoa, yst?v?ni. Niin -- voitteko ajatella! -- t?n? aamuna tulee tullikirjoittajan piika meid?n ky?kkiimme ja pyyt?? lainaksi lihaliemikattilaa. ?Mit? herrasv?ki sill? tekee?? kysyin min? v?h?n kummastellen. ?Juu, sihteeri rouvineen viett?v?t huomenna h??p?iv??ns? ja antavat suuret p?iv?lliset kaikille tuttavilleen?, kuului r?yhke? vastaus. Suuret p?iv?lliset! Sihteerin herrasv?ki. Ei, nyt ei en?? ole h?py? ollenkaan!
AKSEL. Toden totta! Eih?n semmoista ole ennen kuultukaan! Ne muuten n?ytt?v?t olevan siivoja ihmisi?, joiden tulisi tiet??, mik? heille sopii, mik? ei.
AMALIA. Kyll? kaiketi! Mit? k?yhempi?, sit? r?yhke?mpi?! Eiv?tk? ne h?lm?t saattaisi ottaa esimerkki? viisaista ja ymm?rt?v?isist? ihmisist?? Mamma sanoo minulle usein: ?Malla-kultaseni, eik? meid?nkin joskus pit?isi kutsua p?iv?lliselle muutamia likeisimpi? tuttavia, joiden luona sin? usein niin paljon hyv?? nautit?; mutta silloin min? aina vastaan: rakas mammaseni, se tosin minusta olisi sanomattoman hauskaa, ja varaahan siihen meill? kyll? olisi, mutta meid?n tulee olla varuillamme -- ihmisill? saattaisi olla siit? sanomista, sill? sit? ei koskaan voi edelt?p?in tiet??, kuinka parhaatkin tarkoituksemme k??nnet??n ja v??nnet??n.
AKSEL. Siin? olette aivan oikeassa. Ihmisi? todellakin on olemassa, jotka voivat kaikki pahimpaan k??nt??.
AMALIA (p??t??n pudistaen): Ooh, kyll? niit? on, kyll? niit? on sellaisia!
AKSEL. Jotka tunkeutuvat perheisiin, sekaantuvat em?nn?n toimiin ja urkkivat puolisoiden keskin?isi? asioita.
AMALIA. Aivan niin, sellaisia tunnen monta.
AKSEL. Ja pahinta kaikista on, ett'eiv?t sellaiset henkil?t