Alla kasvon kaikkivallan | Page 5

huvin vuoksi vai tahdotko sieluni mustimmalla kaikista
epäluuloista myrkyttää?
--Olkoon se kaukana minusta. Toivoisin vain, että tarkoin harkitsisit ja
punnitsisit kaikki asianhaarat, ennen kuin sidot itsesi elinkautiseksi.
--Sinä! Sinä puhut kuin puntari! Sinä et ole koskaan itse rakastunut.
--Voimme jättää sen kysymyksen tällä kertaa. Mutta kuinka kauan
luulette te kestävän tuon rakkautenne?
--Niin totta kuin elän, se on kestävä iankaikkisesta iankaikkiseen!
--Haudan tällä ja tuolla puolen?
--Niin tässä kuin tulevaisessa elämässä! Mutta en nyt halua enempää
kanssasi laverrella. Tahdon nyt juuri kohdata hänen katsettaan.
--Viivy hetki vielä! Te aiotte siis todellakin avioliittoon?
--Luonnollisesti! Niin pian kuin olen onnistunut hänelle ja itselleni
siedettävän toimeentulon valmistamaan.
--Ja siihen mennessä te varastatte rakkautta? Eikö niin?
--Emme suinkaan. Me otamme. Me vain otamme omaamme, mikä
kuuluu meille.
--Kuitenkin te petätte isiänne ja äitejänne?
--Teemme sen vain niin kauan kuin meidän on pakko tehdä niin.

Mikään ei olisi meille itsellemme mieluisempaa kuin tehdä
rakkautemme heti kaikelle maailmalle tiettäväksi.
--Ja sillä välin te suostutte vilpistelyyn? Onko teidän siis aivan
mahdotonta odottaa?
--Aivan mahdotonta! Jokainen hetki, jolloin emme ole toistemme
seurassa, on jo kadotettu kallis kivi, eikä meillä ole varaa enempi
kadottaa. Nytkin hukkuu niitä jo liian paljon.
--Mutta voiko valheelle mitään pysyväistä onnea rakentaa?
--Meidän lempemme on totinen totuus. Kuinka saatat sinä niin kysyä?
--Sanoit äsken, ettet pelkää mitään. Etkö sitäkään, että voit tahtomattasi
tuottaa hänelle ikävyyksiä?
--Jumala varjelkoon minua sitä tekemästä! Mutta jos ikävyydet
kuitenkin tulisivat, tahdomme kohdata niitä käsi kädessä.
--Kuinka uskallat mainita Jumalan nimeä niin pienen ja matalan seikan
kuin kurjan lempesi yhteydessä? Etkö luule Häntä siten herjaavasi?
--Varo itseäsi! Minun lempeni ei ole pieni eikä matala. Tunnenhan itse
sen kautta juuri nousevani jumaliin.
--Suuret sanat eivät suuta halkaise. Mutta millä todistat sanasi?
--Tuntoni todistuksella, joka sanoo, että tulen päivä päivältä
paremmaksi ihmiseksi.

TIETOVIRSI.
--Sallinet, että häiritsen sinua? Näin tulen tuikkivan lampustasi yöhön
sankeaan.
--Olet tervetullut, kun et kauan viivy. Myöskin minulle voi olla hyvä

hetkinen huoahtaa.
--Näytät vanhalta ja rasittuneelta. Milloin lienet viimeksi levähtänyt?
--Lepään silloin, kun puhun muiden ihmisten kanssa. Mutta yksin ollen
minun ajatukseni ei lepää milloinkaan.
--Sinä olet paljon yksin?
--Minä olen aina yksin. Mutta muiden seura estää ajatusteni paljouden
aivojani pakahduttamasta.
--Näen paljon kirjoja edessäni. Mitä etsit niistä?
--Koetan oppia ikäni kaiken.
--Mutta lyhyt on ikä ihmislapsen. Luuletko koskaan kaikkea
käsittäväsi?
--Tiedän oppivani vain pienen murto-osan. Mutta minun jälkeeni tulee
toisia, jotka jälleen vievät elämäntyötäni eteenpäin.
--Ja mitä kutsut sinä elämäntyöksesi sitten?
--Samaa, minkä pitäisi olla jokaisen ihmisen elämäntyö. Mutta kaikki
ihmiset eivät sitä käsitä vielä ja siksi on se jäänyt vielä vain muutamien
yksilöiden hartioille.
--Siis mikä sitten?
--Tiedon valkeus. Tulla tuntemaan kaikki, mitä maassa, maan alla ja
vesissä on. Ja jos mahdollista, tulla tuntemaan myös kerran, mitä piilee
maailmankaikkeudessa.
--Ja jos tuo olisi mahdollista? Luuletko, että ihmiset tulisivat siitä sen
paremmiksi?
--Sitä en tiedä. Mutta ainakin uskon, että he tulisivat suuremmiksi. Ja
Jumalan kaltaisemmiksi.

--Uskotko itse Jumalaan?
--Tiedon summa on Jumala. Mutta meillä on siihen vielä pitkä matka.
--Ja ennen kuin pääsemme siihen? Millä siihen saakka henkemme
polttoa viihdyttää?
--Häntä etsimällä. En tiedä mitään muuta keinoa.
--Etsitkö Häntä myös kirjoistasi?
--Etsin aina Häntä.
--Ilman että sinulla on toivoa edes koskaan löytää Häntä eläessäsi?
--Niin. Siksi teenkin työtä tulevien sukupolvien edestä.
--Ja voiko tuo sydäntäsi tyydyttää?
--Ei aina. Ei vaikeina hetkinäni.
--Milloin ne tulevat?
--Silloin kun epäusko tulee. Silloin kun työni tuntuu niin turhalta ja
edessäni oleva taival niin toivottomalta.
--Ymmärrän. Tuo tapahtuu joskus kaikille ihmisille.
--Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta totuutta,
joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta ihmisten lapset
eivät tahdo ottaa vastaan niitä.
--Uskotko aina tietojesi totuuteen?
--En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni.
--Mitä silloin teet?
--Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella

tiedä mitään. Mutta tunnen, että työni kasvaa juuri tuosta nöyryydestä.
--Ja tyytymättömyydestä?
--Niin. Sillä se pakottaa minut ijäti pyrkimään.
--Mutta myös jäämään ijäti epätäydelliseksi niinkuin elosi työkin?
--Ei ole täydellistä mikään inhimillinen. Kuitenkin osaan olla
kiitollinen siitä, että olen saanut aivot, joilla tutkia ja ajatella.
--Kiitollinen? Kenelle?
--Kohtalolle, Jumalalle, maailmankehitykselle, miten vain tahdot Häntä
nimittää.
--Ja kun kiität Häntä? Mitä silloin tunnet?
--Tunnen jotakin itseäni varmempaa ja tietoisempaa liikkuvan lähelläni.

TAITOVIRSI.
--Tervehdin sinua, suuri taideniekka! Miksi niin tiukasti silmiäsi siristät
ja tuijottelet?
--Etkö näe? Katson naista, joka seisoo tuolla kauempana.
--Missä?
--Tuolla, tuolla jalustalla. Mikä onni, että löysin hänet! Vahinko vain,
että hän ei jaksa säilyttää asentoaan niin kauan kuin vaatisi siveltimeni.
--Näen naisen, joka on alaston. Eikö hän siis häpeä ollenkaan?
--Ei, sillä hän tietää, että hänen ei ole tarvis hävetä. Hän tietää, että
kauneuden jumala itse on hänen muotonsa muovaellut.
--Kenties hän on vielä ylpeä kauneudestaan?

--Epäilemättä hän on ylpeä, niinkuin on rikas rikkaudestaan ja nero
neroudestaan. Ja eikö hänellä ole siihen mielestäsi oikeutta sitten, sillä
onhan kauneus taivaan ylin armolahja?
--Jos on kuin sanot, eikö hänen pitäisi kantaa sitä nöyryydessä ja
häveliäisyydessä?
--Ei mielestäni. Vain rumuus peittäköön itsensä ja käyköön allapäin.