Prosper Mérimée | Page 4

ominsilmin n?kij?n (kreivi d'Haussonvillen) mielest? ollut "une femme plus intelligente que raffinée".[10] Silloisen taantumisajan vanhoilliset mielipiteet uskonnon ja kirkon alalla eiv?t t?h?n vapaamieliseen ja ?lykk??seen naiseen olleet tehneet mink??nlaista vaikutusta. P?invastoin pysyi h?n vastenmielisen? kaikille uskontunnustuksille, kuten Prosperin uusin biograafi kreivi d'Haussonville selv?sti lausuu: "Madame Mérimée témoignait, en effet, contre toute croyance réligieuse une aversion décidée" lis?ten viel?, ett? kun h?nen poikansa hyv?ksyi periaatteekseen seuraavat, nimileimasimeensakin kaiverretut kreikkalaiset tunnussanat: Memnaebo apibtein (muista ep?ill?!), niin seurasi h?n ainoastaan ?itins? opetusta. Kuinka kauas vapaamielisyys ja kirkollisen uskonnon vastustushalu t?ss? muutoin kyll? tunteellisessa naisessa oli kehittynyt, sit? osottaa parhaiten se seikka, ettei h?n antanut ensink??n kastaa poikaansa, jonka "pakanallisuus" my?hemmin usein oli keskustelujen aineena niin hyvin yksityisiss? seuroissa kuin julkisuudessakin.
Saatuaan kotona hyv?t alkutiedot etup??ss? ?idilt??n, siirtyi nuori Prosper Henri IV:n lyseoon ulko-oppilaana.[11] Kivulloisuus, taiteilijataipumukset vaiko kaunokirjalliset opinnot lienev?t olleet syyn? siihen, etteiv?t koulutodistukset eritt?in loistavia olleet. Ainakin tiet?? Loménie kertoa meille, ett? "Mérimée fit des études classiques assez médiocres" ja Mirecourt puolestaan lausuu, ett? vaikka oppilas vuoden lopussa palasikin siksi hyvill? todistuksilla, ett? ?iti niist? voi ylpeill?, niin eiv?t ne kuitenkaan olleet kyllin hyvi? "pour mériter le titre de héros du thème grec". Koulussa ei Prosper Mérimée n?yt?k??n viel? saavuttaneen niit? perinpohjaisia tietoja klassillisissa kieliss?, joilla h?n vanhempana niin usein tuttaviansakin h?mm?stytti. Ne hankki h?n vasta ylioppilaaksi ja itsen?iseksi tultuaan. "Vasta koulusta p??sty??n -- sanoo Loménie -- antausi nuori Mérimée ominp?in hankkimaan niit? hyvi? ja perinpohjaisia tietoja, jotka h?nen kyvylleen antavat sellaisen voiman kaikilla aloilla liikkuessa. Olen kuullut puhuttavan, ett? h?n jo nuorena oli innolla tutkinut Kreikan kaunista kielt?, jonka h?n tosin oli laiminly?nyt koulussa, mutta jota h?n sittemmin uudelleen innostui lukemaan er??n kreikkalaisen johdolla".
N?ytt?? melkein silt? kuin olisivat maalauspuuhat jo silloin Prosperia suuremmassa m??r?ss? huvittaneet. V. 1821, jolloin h?n oli 18 vuotias, n?emme nimitt?in vanhan Mériméen er??ss? kirjeess? puhuvan pojastansa seuraavalla ylpeilev?ll? tavalla:
"Minulla on 18 vuotias pitk? poika, josta min? mielell?ni tahtoisin lakimiehen. H?nell? on muuten sellaiset taipumukset maalaustaiteeseen, ett? h?n, vaikka ei olekaan koskaan j?ljenn?ksi? maalaillut, jo tekee luonnoksia kuin mik?h?n nuori maalaajan oppilas; mutta tarkalleen ei h?n osaa piirt?? silm??k??n. K?yt?s ja sivistys pit?isi h?nell? olla hyv?, kotona n?et kun aina on kasvatettu".[12]
T?llainen oli h?n siis, kun h?n 17 vuotiaana Henri IV:n lyseosta yliopistoon laskettiin tullakseen is?ns? tahdon mukaan sis??nkirjoitetuksi "école de Droit" nimiseen lakitieteelliseen osastoon, johon useimmat varakkaampien pariisilaisten pojat siihen aikaan kuuluivat. Lahjakas, monipuolinen ja hyvin kasvatettu h?n oli ja paljo h?nest? vanhemmat toivoivat. Kooltaan oli h?n pitk? ja hoikka nuorukainen, jonka ?lykk??t, vilkkaat silm?t, rohkea katsanto ja ulkoneva nen? osotti lujaluontoisen miehen alkua. Ja jo silloin huomattiin h?nell? tuo aristokraattinen ilme kasvoissa ja pilkallinen hymy huulilla, jonka h?n siit? saakka luonteenomaisimpana piirteen??n s?ilytti kuolinp?iv??ns? saakka. Niin kertoo kuitenkin muudan Mériméen l?heinen sukulainen, joka on ollut tilaisuudessa n?kem??n rva Mériméen tekem?n muotokuvan, mik? esitti Prosperia 15 vuotiaana nuorukaisena.[13]
Ennen kuin h?nt? seuraamme siihen laajempaan seurapiiriin ja vilkkaaseen kirjalliseen el?m??n, johon h?n ylioppilaaksi tultuaan joutui, tahdomme muutamin lyhyvin piirtein luonnostella Ranskan valtiollista ja yhteiskunnallista tilaa t?h?n aikaan antaaksemme kuvauksillemme tarpeellisen historiallisen taustan.

II.
Ensin pari sanaa ajan valtiollisesta taka-alasta. Kovin ?kki? oli vapautta rakastava ja pikaluontoinen Ranskan kansa vallankumouksen kautta kahleensa katkaissut, katkaissut ne ennen kuin se ehti henkisesti kypsy? voitettua valtaansa j?rkiper?isesti k?ytt?m??n. Ep?varmana se tiet?ns? eteenp?in haparoi ja tarmokasta johtoa kaipasi. Jotenkin vapaaehtoisesti se sen vuoksi alistuikin sen raskauttavan, joskin kunniakkaan ikeen alle, jonka Napoleon I ennen pitk?? Gallian kansan kannettavaksi laski. Olihan toki valtakunnan ruorissa taas mies, joka tiesi mit? tahtoi, niin ett? ehk?p? h?nen kanssaan turvallisempi aika oli koittava, mietittiin.
N?iss? toivomuksissa petyttiin kyll? t?ydellisesti, mutta seisoipa sen sijaan kunnian ja maineen seppel?im?n? vanhan Ranskan sota-lippu, ja siin?h?n oli tarpeeksi korvausta kaikille. Is?nmaansa kunniaksi on n?et Ranskan kansa aina ollut valmis uhraamaan kaikki. Ja niin kauan kuin se laakereita leikkasi, seurasi se nurkumatta ajan suurinta sankaria, seurasi h?nt? halki koko Euroopan, kunnes luonnonvoimat ja vihollisten paljous sen vihdoin lannisti. Ven?j?n lakeudet ne muodostuivat Ranskan laskeutuvan kunnian haudaksi. Pian astuivat liittolaisten voittoisat joukot itse Pariisin muurien sis?puolelle ja kohtalonsa kovuutta sai Elban saarella mietti? ?skeinen valtaistuinten j?risytt?j?.
Viel? kerran yritti h?n sitten aikansa ruoriin tarttua, mutta me tied?mme h?nen onnettoman kohtalonsa. Waterloon musertava tappio teki lopun kaikesta ja "saaressa merellisess?" istui taas rauhan panttina kukistunut sankari.
Ja niin palasi Belgiaan paennut Louis XVIII taas Pariisiin ja h?nen kanssansa ahdashenkinen taantumisvalta. Eduskunta hajoitettiin, tasavaltalaiset ja bonapartelaiset karkoitettiin maanpakoon ja monarkkisen kirkollisvaltion perustuksia ruvettiin entisyyden raunioille rakentamaan "pyh?n liiton" turvallisessa suojassa. Jokainen vapaa aate oli tukahdutettava, jokainen tasavaltaiselta hajahtava laitos kukistettava ja Louis XIV:n aikuinen itsevaltius kokonaisuudessaan palautettava. Paremmaksi vakuudeksi otettiin taas jesuiitatkin armoihin ja pian n?emme n?iden veljellisess? sovussa hallituksen kanssa ty?skentelev?n keskiaikaisen hallitusmuodon yll?pit?miseksi.
N?in tumma on se valtiollinen tausta, johonka vuosisatamme mahtavin kirjallinen liike niin loistavan ja valoisan vastakohdan muodostaa. Ja t?m? nouseva kirjailijapolvi se vihdoin tiranniudenkin kukistaa samoin kuin tekiv?t aikoinaan negatiivisemmalla tavalla 18:n vuosisadan filosoofit ja kaunokirjailijat Louis XIV:n absolutismille. T?m? vuosisatojen vaihtumassa syntynyt sukupolvi se oli perinyt Rousseaun uskon