Ylösnousemus I

Leo Tolstoi
Ylösnousemus I

The Project Gutenberg EBook of Ylösnousemus I, by Leo Tolstoi This
eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Ylösnousemus I
Author: Leo Tolstoi
Release Date: May 18, 2004 [EBook #12379]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
YLÖSNOUSEMUS I ***

Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio
Riikonen and PG Distributed Proofreaders

YLÖSNOUSEMUS I
Kirj.
LEO TOLSTOI
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1899.

_"Silloin Pietari tuli hänen tykönsä, ja sanoi: Herra, kuinka usein minun
pitää veljelleni, jolta rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi? Onko
seitsemässä kerrassa kyllä?
"Sanoi Jeesus hänelle: en minä sano sinulle ainoastaan seitsemän kertaa,

mutta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän."_
(Mat. 18: 21, 22.)
_"Miksi siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, ja et näe malkaa
omassa silmässäs."_
(Mat. 7: 3.)
_"Joka teistä on synnitön, se heittäköön ensin häntä kivellä."_
(Joh. 8: 7.)
_"Ei ole opetuslapsi ylitse mestarinsa: mutta jokainen on täydellinen
koska hän on niinkuin hänen mestarinsa."_
(Luuk. 6: 40.)

I.
Vaikka ihmiset, keräännyttyänsä sadoin tuhansin pienoiselle
pinta-alalle, tekivätkin parastaan tärvelläkseen sitä maata, jonka päällä
tunkeilivat; vaikka he laskivatkin tämän maan kivillä, ettei siinä mitään
kasvaisi, vaikka nyhtivät juurineen ylös jokaisen ruohon, joka pyrki
esille, vaikka savuuttivat ilman kivihiilen ja naftan käryllä, vaikka
typistelivät puunsa luonnottoman muotoisiksi ja karkoittivat näkyvistä
kaikki eläimet ja linnut;--kevät oli sentään kevättä kaupungissakin.
Aurinko paistoi, ruoho, saatuaan kasvun vauhtia, vihersi kaikkialla,
missä sitä ei oltu irtinyhdetty, ei ainoastaan bulevardien penkereillä,
vaan katukivienkin välissä, ja koivut, poppelit, tuomet puhkesivat
liimaisiin, tuoksuviin lehtiinsä, lehmukset paisuttivat halkeilevia
nuppujansa. Naakat, varpuset ja kyyhkyset keväiseen tapaansa jo
rakentelivat iloiten pesiänsä ja kärpäset surisivat auringon
lämmittämillä seinillä. Iloissaan olivat niin kasvit kuin linnut,
hyönteiset ja lapset. Ainoastaan suuret, ainoastaan täysikäiset
ihmiset--ne yhä herkeämättä pettivät ja kiusasivat sekä itseään että
toisiaan. Ihmiset eivät ajatelleet pyhäksi ja tärkeäksi sitä, että nyt oli
tämmöinen kevätaamu, ei tätä jumalan maailman kauneutta, joka on
annettu kaikkien olentojen onneksi,--kauneutta, joka herättää rauhan,
sovinnon ja rakkauden tunteita, vaan pitivät pyhänä ja tärkeänä sitä,
minkä olivat vaan itse keksineet hallitakseen ja vallitakseen toisiansa.
Niinpä lääninvankilan konttorissa ei pidetty pyhänä ja tärkeänä
suinkaan sitä, että kaikille eläimille ja ihmisille on annettu kevään
sulous ja ilo, vaan pidettiin pyhänä ja tärkeänä, että eilisiltana oli
saapunut numeroitu, sineteillä ja virallisilla alkukoristuksilla varustettu

paperi, jossa käskettiin kello 9:ksi aamua, tänä 28 p:nä huhtikuuta,
tuomaan oikeuteen kolme vankilassa säilytettyä tutkintovankia--kaksi
naista ja yksi mies. Toinen näistä naisista, ollen kaikkein tärkein
rikoksellinen, oli tuotava erikseen. Ja niinpä nyt tämän virkakirjeen
perustuksella, 28 p. huhtikuuta, kello 8 aamulla, astui naisosaston
haisevaan käytävään päävartija. Hänen mukanaan tuli käytävään
kärsineen näkönen nainen, jolla oli harmaat kiharahiukset ja
virkanauhat röijyn hihoissa sekä siniset reunat vyössä. Se oli
naisosaston päävartija.
--Haetteko Maslovaa?--kysyi hän, lähestyessään päävartijan seurassa
erästä käytävään päin avautuvien koppien ovea.
Päävartija, kolistellen lukossa rautaisia avaimiansa avasi kopin oven,
jolloin sieltä tulvahti vielä haisevampi löyhkä kuin käytävässä olikaan,
ja huusi:
--Maslova oikeuteen!--ja jääden odottamaan sulki jälleen oven.
Yksin vankilankin pihalla oli tuore, elähyttävä henki, minkä tuuli oli
ahoilta kaupunkiin tuonut. Käytävässä sitävastoin oli painostava,
lavantautinen, ulostuksista, tervasta ja homeesta sekoittunut ilma, joka
heti masensi alakuloiseksi vastatulijan mielen. Samaa tunsi pihalta
tullut vartijanainen, vaikka oli tottunutkin huonoon ilmaan. Käytävään
päästyänsä häntä äkisti rupesi väsyttämään ja nukuttamaan.
Kopissa nousi kiire: kuului naisääniä ja paljain jaloin astumista.
--Alappa joutua sieltä, Maslova,--pian!--huusi päävartija oveen.
Parin minuutin kuluttua tuli kopista nopein askelin, äkkiä kääntyen ja
asettuen päävartijan viereen, lyhyenläntä ja hyvin kohorintanen nuori
nainen, harmaassa, valkoisen röijyn ja valkoisen alushameen päälle
puetussa mekossa. Jaloissa oli naisella liinaiset sukat ja niiden päällä
vankikengät, päässä oli valkoinen huivi, jonka alta, nähtävästi tahallaan,
oli työnnetty esille muutamia pyörylöitä mustista kiharaisista hiuksista.
Naisen kasvoissa oli ylt'yleensä se erikoinen kalpeus, joka tavataan
kauan sisällä olleiden ihmisten kasvoissa ja joka väriltään muistuttaa
perunan ituja kellarissa. Samallaiset olivat pienet, leveät kädet ja
valkonen, täyteläs kaula, joka näkyi mekon suuren kauluksen välistä.
Näissä kasvoissa, erittäinkin niiden väsähtäneen kalpeuden vuoksi,
herätti huomiota hyvin mustat, säkenöivät, vähän turvonneet, mutta
hyvin eloisat silmät, joista toinen katsoi vähän kieroon. Hän pysyttelihe
hyvin suorana, pitäen esillä täyteläistä rintaansa. Käytävään tultuansa

hän, keikahuttaen hiukan päätänsä, katsahti suoraan päävartijan silmiin
valmiina täyttämään kaikki, mitä häneltä vaadittaisiin. Päävartija oli jo
sulkemassa ovea, kun sieltä pistihe esiin harmaahapsisen akan kalpeat,
ankaran ryppyiset kasvot. Akka alkoi jotakin haastaa Maslovalle, mutta
päävartija painamalla ovea, litisti hänen päätään ja pää katosi. Kopissa
remahti joku naisääni nauramaan. Maslova myöskin naurahti ja kääntyi
sitten ovessa olevalle pienelle ristikkoluukulle. Akka sisäpuolelta
laittautui myöskin heti luukulle ja käheällä äänellä sanoi:
--Muista, älä puhu mitään liikaa, aina vaan yhtä.
--Yhtä on mitä puhun, pahemmaksi ei tule,--sanoi Maslova päätänsä
keikahuttaen.
--Eipä tietenkään kahta,--sanoi päävartija esimiehen luottamuksella
omaan sukkeluuteensa.--Eteenpäin, mars!
Luukussa
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 73
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.