Ylösnousemus III 
 
The Project Gutenberg EBook of Ylösnousemus III, by Leo Tolstoi 
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with 
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or 
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included 
with this eBook or online at www.gutenberg.net 
Title: Ylösnousemus III 
Author: Leo Tolstoi 
Release Date: August 23, 2004 [EBook #13259] 
Language: Finnish 
Character set encoding: ISO-8859-1 
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK 
YLÖSNOUSEMUS III *** 
 
Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio 
Riikonen and PG Distributed Proofreaders 
 
YLÖSNOUSEMUS III 
Kirj. 
Leo Tolstoi 
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt 
1900. 
 
I. 
Joukkokunta, jonka mukana Maslova matkusti, oli jo kulkenut noin 
viisi tuhatta virstaa. Permiin asti Maslova matkusti rautatietä ja 
höyrylaivalla rikoksentekijäin seurassa, ja vasta tässä kaupungissa
Nehljudofin onnistui saada hänet siirretyksi valtiollisten joukkoon, 
kuten Bogoduhofskaja, joka matkusti samassa joukkokunnassa, oli 
hänelle neuvonut. 
Matka Permiin asti oli ollut sangen raskas sekä ruumiillisessa että 
henkisessä suhteessa. Oli ahdasta, likaista ja paljon syöpäläisiä, jotka 
eivät antaneet mitään rauhaa, ja henkisesti taas oli yhtä paljon haittaa 
miehistä, jotka syöpäläisten tavoin vaihtuivat jokaisessa 
majoituspaikassa, mutta olivat yhtä tungettelevaiset ja tarttuvaiset joka 
paikassa, eivätkä antaneet mitään rauhaa. Mies- ja naisvankien, 
vartijain, sotamiesten keskuudessa olivat irstaiset tavat niin juurtuneet, 
että jokaisen ja erittäinkin nuoren naisen täytyi olla alituisesti 
varuillaan, ellei hän tahtonut käyttää nais-asemaansa edukseen. Ja tämä 
alituisen pelon- ja taistelunalaisuus oli hyvin raskas kantaa. Maslova oli 
erittäinkin hyökkäysten uhrina sekä ulkonaisen viehättävyytensä että 
kaikille tunnetun entisyytensä vuoksi. Kun hän nyt ehdottomasti torjui 
jokaisen miehen ahdistelemisia, pitivät nämät sitä loukkauksena ja 
olivat hänelle suutuksissaan. Hänellä oli kuitenkin vähän apua siitä, että 
Fedosja ja Taras olivat läheisyydessä. Taras oli saanut tietää, että hänen 
vaimoansa ahdisteltiin; hän oli sentähden pyytänyt päästä vangituksi 
voidakseen puolustaa tätä, ja matkusti nyt Nishninovgorodista saakka 
vankina rikoksentekijäin joukossa. 
Siirtyminen valtiollisten joukkoon paransi Maslovan aseman kaikissa 
suhteissa. Puhumattakaan siitä, että valtiolliset olivat paremmin 
sijoitetut, saivat parempaa ruokaa ja vähemmän raakuutta osakseen, 
parani hänen asemansa vielä siinäkin, että noista miesten 
ahdistelemisista tuli loppu, ja hän saattoi nyt elää ilman että hänelle 
joka hetki muistutettiin sitä entisyyttä, jota hän nyt niin halusi unohtaa. 
Mutta tämän siirtymisen pääetu oli siinä, että hän tutustui muutamiin 
henkilöihin, joilla oli häneen suuri ja mitä jalostuttavin vaikutus. 
Majoituspaikoissa oli Maslovan lupa sijoittua valtiollisten kanssa, 
mutta matkustaa hänen piti rikoksentekijäin seurassa, koska hän ei ollut 
mitenkään sairas. Näin hän oli kulkenutkin aina Tomskista asti. 
Yhdessä hänen kanssaan kulki, niinikään jalkasin, kaksi valtiollista: 
Maria Pavlovna Stshetinina, tuo sama kaunis lempeä- ja 
pulleasilmäinen neiti, joka oli ihastuttanut Nehljudofia, kun tämä oli 
ollut Bogodubofskajaa tapaamassa, ja vielä eräs Jakutin piiriin lähetetty 
Simonson, se sama musta, pitkätukkainen mies, jolla oli silmät niin
syvällä otsan alla ja jonka Nehljudof niinikään oli samassa 
tilaisuudessa huomannut. Maria Pavlovna teki matkaa jalkasin sen 
johdosta, että oli luovuttanut oman vankkuripaikkansa eräälle 
raskaudentilassa olevalle naisvangille; Simonson taas sen johdosta, että 
hän piti vääränä käyttää hyväkseen säätyoikeuksia. Erillään muista 
valtiollisista, jotka tulivat myöhemmin vankkureilla, läksivät nämä 
kolme liikkeelle rikollisten kanssa varhain aamulla. Näin tapahtui 
myöskin viimeisestä majoituspaikasta lähdettäessä ennen suurta 
kaupunkia. Joukkokunnan oli vastaanottanut uusi vartioupseeri. 
Oli varhainen, sateinen syyskuun aamu. Milloin tuli lunta, milloin 
tihkui räntää kylmän tuulen mukana. Kaikki joukkokunnan vangit--400 
mies- ja noin 50 naisvankia--olivat jo majoituspaikan pihalla. Toiset 
häärivät vartioaliupseerin ympärillä, joka jakeli kopin vanhimmille 
muonarahoja kahdeksi vuorokaudeksi; toiset ostelivat syötävää pihalle 
lasketuilta kauppiailta. Rahojen laskeminen, osteleminen ja myyminen 
synnytti keskeymättömän sorinan vankien joukossa. 
Katjusha ja Maria Pavlovna, molemmat saappaissa ja puoliturkeissa, 
huivit päässä, tulivat majoitustalosta ulos pihalle ja menivät 
ruokakauppiaiden luo, jotka toinen toisensa vieressä istuivat tuulen 
suojassa ja tarjoilivat tavaraansa: tuoretta leipäpiirakkaa, kalaa, 
makaroonia, puuroa, paistikasta, lihaa, munia, maitoa; olipa eräällä 
paistettu porsaskin. 
Simonson guttaperkkanutussaan ja gummikalossissaan, jotka hän oli 
nauhoilla kiinnittänyt villasukkiensa päälle (hän oli vegetariaani eikä 
käyttänyt tapettujen eläinten nahkoja), oli myöskin pihalla odottamassa 
lähtöä. Hän seisoi ovella, kirjoitellen muistikirjaansa ajatusta, joka oli 
hänessä syntynyt: »Jos bakterio», kirjoitti hän, »tarkastelisi ja tutkisi 
ihmisen kynttä, pitäisi se ihmistä elimettömänä olentona. Samoin 
pidämme mekin maapalloa, tarkastellessamme sen kuorta, 
elimettömänä olentona. Se on väärin». 
Ostettuaan munia, naulan rinkilöitä, kalaa ja tuoretta vehnäleipää, 
asetteli Maslova näitä säkkiin, sillaikaa kuin Maria Pavlovna maksoi 
kauppiaille. Samassa syntyi vankien keskellä liikettä. Kaikki hiljeni, ja 
ihmiset alkoivat asettua riviin. Upseeri ilmestyi ja antoi viimeisiä 
määräyksiänsä ennen lähtöä. 
Kaikki kävi vanhaan tapaansa: miehet lueteltiin, kahleitten eheys 
tutkittiin ja parit yhdistettiin käsiraudoilla. Mutta äkkiä kuului äkänen
päällikön ääni, kuului läimäyksiä vasten ihmisruumista ja lapsen 
huutoa. Hetkeksi oli kaikki hiljaa, mutta sitten syntyi väkijoukossa 
tukahdettu nurina. Maslova ja Maria Pavlovna läksivät melupaikalle. 
 
II. 
Päästyään sinne Maria Pavlovna ja Katjusha näkivät seuraavaa: upseeri, 
pönäkkä ihminen, jolla oli suuret vaaleat viikset, hieroskeli vihasena 
vasemmalla kädellään oikeata kämmentään, johonka koski siksi, että 
oli sillä lyönyt niin kovasti vangin kasvoihin, ja huusi herkeämättä 
hävyttömiä, raakoja haukkumasanoja. Hänen edessään seisoi lyhyessä 
vankitakissa ja vielä lyhyemmissä housuissa pitkä, laiha vanki, puoli    
    
		
	
	
	Continue reading on your phone by scaning this QR Code
 
	 	
	
	
	    Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the 
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.
	    
	    
