Ylösnousemus III

Ylösnousemus III

The Project Gutenberg EBook of Ylösnousemus III, by Leo Tolstoi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Ylösnousemus III
Author: Leo Tolstoi
Release Date: August 23, 2004 [EBook #13259]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
YLÖSNOUSEMUS III ***

Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio
Riikonen and PG Distributed Proofreaders

YLÖSNOUSEMUS III
Kirj.
Leo Tolstoi
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1900.

I.
Joukkokunta, jonka mukana Maslova matkusti, oli jo kulkenut noin
viisi tuhatta virstaa. Permiin asti Maslova matkusti rautatietä ja
höyrylaivalla rikoksentekijäin seurassa, ja vasta tässä kaupungissa

Nehljudofin onnistui saada hänet siirretyksi valtiollisten joukkoon,
kuten Bogoduhofskaja, joka matkusti samassa joukkokunnassa, oli
hänelle neuvonut.
Matka Permiin asti oli ollut sangen raskas sekä ruumiillisessa että
henkisessä suhteessa. Oli ahdasta, likaista ja paljon syöpäläisiä, jotka
eivät antaneet mitään rauhaa, ja henkisesti taas oli yhtä paljon haittaa
miehistä, jotka syöpäläisten tavoin vaihtuivat jokaisessa
majoituspaikassa, mutta olivat yhtä tungettelevaiset ja tarttuvaiset joka
paikassa, eivätkä antaneet mitään rauhaa. Mies- ja naisvankien,
vartijain, sotamiesten keskuudessa olivat irstaiset tavat niin juurtuneet,
että jokaisen ja erittäinkin nuoren naisen täytyi olla alituisesti
varuillaan, ellei hän tahtonut käyttää nais-asemaansa edukseen. Ja tämä
alituisen pelon- ja taistelunalaisuus oli hyvin raskas kantaa. Maslova oli
erittäinkin hyökkäysten uhrina sekä ulkonaisen viehättävyytensä että
kaikille tunnetun entisyytensä vuoksi. Kun hän nyt ehdottomasti torjui
jokaisen miehen ahdistelemisia, pitivät nämät sitä loukkauksena ja
olivat hänelle suutuksissaan. Hänellä oli kuitenkin vähän apua siitä, että
Fedosja ja Taras olivat läheisyydessä. Taras oli saanut tietää, että hänen
vaimoansa ahdisteltiin; hän oli sentähden pyytänyt päästä vangituksi
voidakseen puolustaa tätä, ja matkusti nyt Nishninovgorodista saakka
vankina rikoksentekijäin joukossa.
Siirtyminen valtiollisten joukkoon paransi Maslovan aseman kaikissa
suhteissa. Puhumattakaan siitä, että valtiolliset olivat paremmin
sijoitetut, saivat parempaa ruokaa ja vähemmän raakuutta osakseen,
parani hänen asemansa vielä siinäkin, että noista miesten
ahdistelemisista tuli loppu, ja hän saattoi nyt elää ilman että hänelle
joka hetki muistutettiin sitä entisyyttä, jota hän nyt niin halusi unohtaa.
Mutta tämän siirtymisen pääetu oli siinä, että hän tutustui muutamiin
henkilöihin, joilla oli häneen suuri ja mitä jalostuttavin vaikutus.
Majoituspaikoissa oli Maslovan lupa sijoittua valtiollisten kanssa,
mutta matkustaa hänen piti rikoksentekijäin seurassa, koska hän ei ollut
mitenkään sairas. Näin hän oli kulkenutkin aina Tomskista asti.
Yhdessä hänen kanssaan kulki, niinikään jalkasin, kaksi valtiollista:
Maria Pavlovna Stshetinina, tuo sama kaunis lempeä- ja
pulleasilmäinen neiti, joka oli ihastuttanut Nehljudofia, kun tämä oli
ollut Bogodubofskajaa tapaamassa, ja vielä eräs Jakutin piiriin lähetetty
Simonson, se sama musta, pitkätukkainen mies, jolla oli silmät niin

syvällä otsan alla ja jonka Nehljudof niinikään oli samassa
tilaisuudessa huomannut. Maria Pavlovna teki matkaa jalkasin sen
johdosta, että oli luovuttanut oman vankkuripaikkansa eräälle
raskaudentilassa olevalle naisvangille; Simonson taas sen johdosta, että
hän piti vääränä käyttää hyväkseen säätyoikeuksia. Erillään muista
valtiollisista, jotka tulivat myöhemmin vankkureilla, läksivät nämä
kolme liikkeelle rikollisten kanssa varhain aamulla. Näin tapahtui
myöskin viimeisestä majoituspaikasta lähdettäessä ennen suurta
kaupunkia. Joukkokunnan oli vastaanottanut uusi vartioupseeri.
Oli varhainen, sateinen syyskuun aamu. Milloin tuli lunta, milloin
tihkui räntää kylmän tuulen mukana. Kaikki joukkokunnan vangit--400
mies- ja noin 50 naisvankia--olivat jo majoituspaikan pihalla. Toiset
häärivät vartioaliupseerin ympärillä, joka jakeli kopin vanhimmille
muonarahoja kahdeksi vuorokaudeksi; toiset ostelivat syötävää pihalle
lasketuilta kauppiailta. Rahojen laskeminen, osteleminen ja myyminen
synnytti keskeymättömän sorinan vankien joukossa.
Katjusha ja Maria Pavlovna, molemmat saappaissa ja puoliturkeissa,
huivit päässä, tulivat majoitustalosta ulos pihalle ja menivät
ruokakauppiaiden luo, jotka toinen toisensa vieressä istuivat tuulen
suojassa ja tarjoilivat tavaraansa: tuoretta leipäpiirakkaa, kalaa,
makaroonia, puuroa, paistikasta, lihaa, munia, maitoa; olipa eräällä
paistettu porsaskin.
Simonson guttaperkkanutussaan ja gummikalossissaan, jotka hän oli
nauhoilla kiinnittänyt villasukkiensa päälle (hän oli vegetariaani eikä
käyttänyt tapettujen eläinten nahkoja), oli myöskin pihalla odottamassa
lähtöä. Hän seisoi ovella, kirjoitellen muistikirjaansa ajatusta, joka oli
hänessä syntynyt: »Jos bakterio», kirjoitti hän, »tarkastelisi ja tutkisi
ihmisen kynttä, pitäisi se ihmistä elimettömänä olentona. Samoin
pidämme mekin maapalloa, tarkastellessamme sen kuorta,
elimettömänä olentona. Se on väärin».
Ostettuaan munia, naulan rinkilöitä, kalaa ja tuoretta vehnäleipää,
asetteli Maslova näitä säkkiin, sillaikaa kuin Maria Pavlovna maksoi
kauppiaille. Samassa syntyi vankien keskellä liikettä. Kaikki hiljeni, ja
ihmiset alkoivat asettua riviin. Upseeri ilmestyi ja antoi viimeisiä
määräyksiänsä ennen lähtöä.
Kaikki kävi vanhaan tapaansa: miehet lueteltiin, kahleitten eheys
tutkittiin ja parit yhdistettiin käsiraudoilla. Mutta äkkiä kuului äkänen

päällikön ääni, kuului läimäyksiä vasten ihmisruumista ja lapsen
huutoa. Hetkeksi oli kaikki hiljaa, mutta sitten syntyi väkijoukossa
tukahdettu nurina. Maslova ja Maria Pavlovna läksivät melupaikalle.

II.
Päästyään sinne Maria Pavlovna ja Katjusha näkivät seuraavaa: upseeri,
pönäkkä ihminen, jolla oli suuret vaaleat viikset, hieroskeli vihasena
vasemmalla kädellään oikeata kämmentään, johonka koski siksi, että
oli sillä lyönyt niin kovasti vangin kasvoihin, ja huusi herkeämättä
hävyttömiä, raakoja haukkumasanoja. Hänen edessään seisoi lyhyessä
vankitakissa ja vielä lyhyemmissä housuissa pitkä, laiha vanki, puoli