Ylösnousemus II | Page 3

olisi nyt pitänyt estää, mutta hän laskeutui
kuitenkin, vieläpä muuttui Maslovaksi ja alkoi moittia Nehljudofia:
»minä olen pakkotyöläinen, mutta te olette ruhtinas».--»Ei, en anna
perää,--ajatteli Nehljudof, heräsi ja kysyi itseltään:--Teenkö siis oikein
vai väärin? En tiedä, ja minulle on yhdentekevä. Nyt pitää nukkua.» Ja
hän itse alkoi laskeutua sinne minne olivat kiivenneet isännöitsijä ja
Maslova,--ja siellä päättyi kaikki.

II.
Seuraavana päivänä Nehljudof heräsi kello 9 aamulla. Nuori
konttoripoika, joka palveli herraa, kuultuaan että tämä liikkui, toi
hänelle kengät niin kiilloitettuina, etteivät ne olleet koskaan ennen niin
paistaneet, ja lasillisen kylmää, puhtainta lähdevettä, sekä ilmoitti
talonpoikien jo kokoontuvan. Nehljudof hyppäsi vuoteeltaan, ja hänen
mieleensä juohtui eiliset. Ei ollut jälkeäkään eilisistä säälintunteista sen
johdosta että hän luopuu maasta ja hävittää talouden. Hän muisti
kummastellen epäilyksiänsä. Nyt hän iloitsi siitä mikä hänellä oli
tekeillä ja ehdottomasti ylpeili siitä. Hänen huoneensa ikkunasta näkyi
lawn-tennis kenttä, jonne talonpojat nyt isännän määräyksestä
kerääntyivät. Sammakot eivät turhanpäiten illalla kurisseet. Sää oli
pilvinen, aamusta alkaen oli tihkunut hiljaista, lämmintä sadetta ilman
tuulta, ja pisaroita riippui lehdillä, oksilla ja ruohojen päissä. Ikkunasta
tuli paitsi lehtien tuoksua vielä vettä janoavan maan hajua, Pukiessaan
katsahti Nehljudof useampaan kertaan akkunasta. Toinen toisensa
perään he lähestyivät, tervehtivät toisiansa lakkiansa nostamalla ja
asettuivat piiriin sauvoihinsa nojaten. Isännöitsijä, verevä, jäntehikäs
ihminen lyhyessä nutussa viheliäisellä pystykauluksella ja tavattoman
suurilla napeilla, tuli Nehljudofille sanomaan, että kaikki olivat nyt
koossa, vaan että he kyllä voivat odottaa kunnes Nehljudof ensin juo
kahvia tahi teetä, molemmat olivat valmiina.
--Ei, kyllä minä ensi menen heidän puheilleen,--sanoi Nehljudof, ja
aivan odottamattansa tunsi pelkoa ja häpeää ajatellessaan, että hänen
nyt piti keskustella talonpoikien kanssa.
Hän oli menossa toteuttamaan semmoista talonpoikien toivomusta, jota
he eivät olisi uskaltaneet ajatellakaan,--antamaan heille maata halvasta
hinnasta s.o. hän aikoi tehdä heille hyvän työn, ja kuitenkin jokin asia
hävetti häntä. Tultuaan kokoontuneiden talonpoikain luo, kun heidän
vaaleatukkaiset, kiharaiset, kaljut, harmaat päänsä paljastuivat, hän
hämmentyi siihen määrään, ettei pitkään aikaan voinut sanoa mitään.
Hienoa sadevitiä tuli yhä, sitä tarttui talonpoikien hiuksiin, partoihin ja
heidän nukkaisiin mekkoihinsa. Talonpojat katsoivat herraan, odottaen
mitä tämä heille sanoisi, mutta hän ei vaan saanut sanaakaan suustansa.
Vaikean äänettömyyden katkasi tuo levollinen, itseensä luottava
saksalainen, joka piti itseänsä venäläisen talonpojan tuntijana ja puhui

erinomaista, säännöllistä venäjän kieltä. Tämä väkevä, ylenmäärin
syötetty herra, samoinkuin itse Nehljudofkin, oli hämmästyttävänä
vastakohtana noille laihoille, ryppyisille talonpojille heikkoine
lapaluineen, jotka heillä tuntuivat mekon alta.
--Ruhtinas tässä tahtoo teille tehdä hyvän työn--antaa maata, mutta te
vaan ette sitä ansaitsisi,--sanoi isännöitsijä.
--Vai emme ansaitsisi? Vasilij Karlovitsh, emmekös ole sinulle työtä
tehneet? Hyvin olimme tyytyväiset rouva vainajaan, siunattu olkoon
hänen muistonsa, eikä nuori ruhtinaskaan jumalankiitos hylkää
meitä,--alkoi punaverinen, kaunopuhelias talonpoika.
--Olen kutsunut teidät tänne, koska aijon, jos te vaan itse haluatte, antaa
teidän haltuunne koko maan,--sai Nehljudof sanotuksi.
Talonpojat olivat vaiti, ikäänkuin eivät olisi ymmärtäneet tai uskoneet.
--Se tahtoo sanoa, missä meiningissä antaa maan? sanoi keski-ikäinen
talonpoika liivimekossa.
--Antaa teille arennille, teidän nautintoonne huokeasta hinnasta.
--Onhan se sangen hyvä asia,--sanoi eräs vanhus.
--Kunhan maksu vaan olisi kohtuullinen,--sanoi toinen.
--Miksi emme maata ottaisi?
--Kyllähän siihen toimeen pystymme,--maastahan leipämme lähtee!
--Parempihan se teillekin on, saisitte puhtaat rahat käteenne, ja
pääsisitte paljosta vahingosta!--kuului ääniä.
--Teistä se vahinko tulee,--sanoi saksalainen,--jos tekisitte työtä ja
noudattaisitte järjestystä...
--Emme sille mitään voi, Vasilij Karlovits,--puuttui puheeseen
terävänokkainen, laiha äijä.--Sinä sanot, miksi laskit hevosen
viljapeltoon, mutta kuka sen laski: minä olen koko päivän työssä, mutta
päivä on pitkä kuin vuosi, kun on sen päivää viikatetta heiluttanut, tulee
yöllä uni, mutta hevonen on sinun kauramaassasi ja sinä nyt minulta
nahan nylkisit.
--Pitäisitte järjestystä.
--Hyvä on sinun järjestyksestä puhua, entä kun ei voimaa riitä,--väitti
pitkä, mustahiuksinen, kokonaan karvoittunut ijäkäs talonpoika.
--Sanoinhan että teidän olisi pitänyt aidata.
--Olisit antanut metsää,--pisti takaa pieni, rumannäköinen
talonpoika.--Minä rupesin viime suvena aitaamaan, mutta sinä telkesit
minut kolmeksi kuukaudeksi linnaan täitä ruokkimaan. Meneppäs sitten

aitaamaan.
--Mitä hän puhuu?--kysyi Nehljudof isännöitsijältä.
--_Der erste Dieb im Dorfe_,--sanoi saksaksi isännöitsijä.--Joka vuosi
on tavattu metsänvarkaudesta.--Opippas sinä ensin vierasta omaisuutta
kunniassa pitämään,--sanoi isännöitsijä.
--Emmekös me sitten pidä kunniassa sinua,--sanoi vanhus.--Emme voi
olla pitämättä sinua kunniassa, olemme kaikki sinun vallassasi, sinä
voit punoa meistä vaikka nuoria.
--No, ei teitä pääse vahingoittamaan,--kunhan te ette vahingoittaisi.
--Eikö vahingoittamaan! Löithän viime kesänäkin turpani mäsäksi, ja
siihen jäi juttu. Ei näy olevan menemistä rikkaan kanssa käräjille.
--Mikset noudattanut lakia.
Nähtävästi tapahtui tässä sanasota ilman että osanottajat täysin
ymmärsivät mitä ja miksi puhuivat. Huomattavissa oli vaan toiselta
puolelta pelon hillitsemää vihaa ja toiselta oman ylevämmyyden ja
vallan tunto. Nehljudofin oli vaikea kuunnella tätä kinaa ja hän koetti
palata asiaan: määrätä hinnat ja maksuajat.
--Niin, miten nyt siis päätätte maan suhteen? Haluatteko te? Ja minkä
hinnan määräätte, jos koko maa tulisi annetuksi?
--Jonka on tavara, se määrää hinnankin. Nehljudof määräsi hinnan.
Kuten aina, vaikka Nehljudofin määräämä hinta oli paljon vähempi
kuin ympäristössä tavallinen maavuokra, alkoivat talonpojat heti tinkiä
ja pitivät hintaa liian korkeana. Nehljudof oli odottanut että hänen
tarjoomuksensa olisi otettu ilolla vastaan, mutta huomattavissa ei ollut
tyytyväisyyden merkkiäkään. Ainoastaan siitä saattoi Nehljudof päättää
heidän pitävän