Yksinkertainen sydän

Yksinkertainen sydän

The Project Gutenberg EBook of Yksinkertainen sydän, by Gustave
Flaubert This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Yksinkertainen sydän
Author: Gustave Flaubert
Translator: Jalmari Hahl
Release Date: May 31, 2006 [EBook #18476]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
YKSINKERTAINEN SYDÄN ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe

YKSINKERTAINEN SYDÄN
Gustave Flaubert

Ranskasta suomentanut Jalmari Hahl.
Ensimmäisen kerran julkaissut Arvi A. Karisto 1917

I.
Puolen vuosisadan ajan Pont-l'Évêquen porvarisnaiset olivat
kadehtineet rouva Aubainilta hänen palvelijatartaan Félicitétä.
Sadan frangin vuosipalkasta hän keitti ruoan, hoiti taloutta, neuloi, pesi,
kiilloitti, valjasti hevosen, lihoitti siipikarjaa, kirnusi voita, ja hän pysyi
uskollisena emännälleen, -- joka ei suinkaan ollut miellyttävä henkilö.
Rouva Aubain oli mennyt vaimoksi varattomalle kauniille nuorelle
miehelle, joka kuoli vuoden 1809:n alussa, jättäen hänelle kaksi aivan
pientä lasta ja joukon velkoja. Silloin leski myi kiinteimistönsä, paitsi
Toucquesin ja Geffossesin tiloja, joiden tuottamat korot nousivat
korkeintaan viiteentuhanteen frangiin, ja hän muutti pois
Saint-Melainessa olevasta talostaan toiseen, joka oli halvempi, joka oli
kuulunut hänen esi-isilleen ja sijaitsi kauppahallien takana.
Tämä paasikattoinen talo oli tien ja kujan välillä, joka päättyi joen
rantaan. Sen huoneiden permannot olivat eri korkealla, niin että siellä
helposti kompastui. Kapea eteinen eroitti keittiön ruokasalista, jossa
rouva oleskeli pitkin päivää, istuen olkituolilla ikkunan ääressä. Lähelle
valkeaksi maalattua seinälaudoitusta oli asetettu riviin kahdeksan
mahonkituolia. Vanhalla pianolla, jonka yläpuolella riippui ilmapuntari,
oli suunnaton kasa laatikoita ja pahvilippaita. Kaksi korukuteisilla
päällyksillä varustettua nojatuolia oli molemmin puolin
keltamarmorista, Ludvig XV:n tyylistä kamiinia. Keskellä sen
reunustaa oleva pöytäkello oli Vestan temppelin muotoinen; -- ja koko
huoneusto haiskahti homeelle, sillä lattia oli matalammalla puutarhaa.
Toisessa kerroksessa oli ensin "rouvan" huone, hyvin tilava, siinä
vaaleakukkaiset seinäpaperit, seinällä keikaripuvussa komeilevan
"herran" muotokuva. Siitä vei ovi pienempään huoneeseen, missä näki
kaksi lasten vuodetta ilman patjoja. Sitten tultiin saliin, jonka ovet aina

olivat suljetut, ja joka oli täynnä päällisillä peitettyjä huonekaluja.
Sitten johti käytävä lukuhuoneeseen; kirjat ja romupaperit täyttivät
kirjahyllyt, jotka kolmelta sivulta ympäröivät leveää mustaa
kirjoituspöytää. Sen molemmat kaapinovet olivat kynäpiirrosten,
guachi-maisemien ja Audran-kaiverrusten peitossa -- kaikki muistoja
paremmilta ajoilta ja kadonneesta ylellisyydestä. Toisen kerroksen
ullakkoikkuna päästi valoa Félicitén huoneeseen, josta aukeni näköala
niitylle.
Hän nousi päivän koittaessa, kun ei tahtonut laiminlyödä aamumessua,
ja teki lakkaamatta työtä iltaan asti; kun päivällinen oli ohi, astiat pesty
ja ovi huolellisesti suljettu, peitti hän kekäleet tuhkaan ja nukahti pesän
eteen rukousnauha kädessään. Ei kukaan ollut kauppaa tehdessä
itsepäisempi tinkimään. Puhtaudesta hän huolehti niin tarkasti, että
hänen kiiltävät kasarinsa saivat muut palvelijattaret epätoivoisiksi. Hän
oli säästeliäs, ja söi senvuoksi hitaasti ja kokosi kahmaloonsa
leivänmurut pöydältä -- hänelle paistettiin vasiten kahdentoista naulan
leipä, joka riitti kahdeksikymmeneksi päiväksi.
Kaikkina vuodenaikoina hänellä oli olkapäillä kukallinen
karttuunihuivi, joka oli nuppineuloilla kiinnitetty selkään, myssy peitti
hänen hiuksensa, sukat olivat harmaat, hame punainen, ja puseron yllä
oli leukalappu-esiliina, vallan kuin sairaanhoitajattarilla.
Hänen kasvonsa olivat laihat ja hänen äänensä terävä. Kun hän oli ollut
kaksikymmenvuotias, luuli häntä neljänkymmenen ikäiseksi. Kun hän
oli saavuttanut viidennenkymmenennen vuotensa, näytti hän
epämääräisen vanhalta, -- aina vaiteliaana, suoraryhtisenä ja liikkeiltään
hillittynä näytti hän puukuvalta, joka toimi koneenomaisesti.

II.
Félicitéllä oli, niinkuin muillakin, ollut rakkaudentarinansa.
Hänen isänsä, ammatiltaan muurari, oli kuollut pudotessaan alas
rakennustelineiltä. Sitten hänen äitinsä muutti maalle, sisaret

hajaantuivat maailmalle, muuan tilallinen otti hänet taloonsa ja käytti
häntä jo vallan pienenä paimentamaan lehmiä laitumella. Hän värisi
vilusta ryysyissään, heittäytyi alas vatsalleen juomaan vettä lätäköistä,
sai vitsaa ihan mitättömistä seikoista, ja ajettiin lopulta talosta
syytettynä kolmenkymmenen sou-rahan varkaudesta, johon hän
kuitenkin oli syytön. Hän meni palvelukseen toiseen maataloon, tuli
siellä karjapiiaksi, ja kun isäntäväki hänestä piti, kadehtivat häntä
hänen toverinsa.
Eräänä elokuun iltana (hän oli silloin kahdeksantoistavuotias) he saivat
hänet lähtemään Collevilleen tanssihuveihin. Heti hän huumautui ja
hämmästyi viulunvinguttajien äänekkäästä soitosta, puihin ripustetuista
lyhdyistä, kirjavista puvuista, pitseistä, kultaristeistä ja tuosta yhtä
haavaa hyppivästä joukosta. Tytön pysyessä vaatimattomasti syrjässä,
lähestyi muuan äveriään näköinen nuori mies, joka poltti piippua,
nojaten molemmin kyynärpäin ison korin korentoon, ja pyysi häntä
tanssimaan. Poika tarjosi hänelle omenaviiniä, kahvia, kakkua, osti
hänelle silkkihuivin, ja olettaen, että tyttö oivalsi hänen tarkoituksensa,
tarjoutui saattamaan häntä kotiin. Kaurapellon pientarella hän kaatoi
tytön raa'asti kumoon. Tyttö pelästyi ja alkoi huutaa. Nuori mies lähti
tiehensä.
Toisena iltana Félicité kulki Beaumontin tiellä ja aikoi astua ohi ison
heinäkuorman, jota hevoset vetivät hitaasti, ja hiipaistessaan pyöriä hän
tunsi Théodoren.
Tämä puhutteli häntä tyynen näköisenä, sanoen, että hänen tuli antaa
anteeksi, "se kun oli päihtymyksen syy".
Tyttö ei tietänyt mitä vastata, ja hänen teki mieli paeta.
Mutta Théodore alkoi heti puhua sadon toiveista ja kunnan
merkkihenkilöistä; hänen isänsä oli muun muassa muuttanut
Collevillesta ja asettunut Écotsin tilalle, niin että he nyt olivat
naapureja.
-- Vai niin, -- sanoi Félicité.

Théodore lisäsi, että