Yksillä juurilla | Page 2

Beatrice Harraden
Winchesteriss?.
-- Niin, se on totta se, -- vastasi kellosepp?, k??ntyen vaimonsa puoleen, -- et ollutkaan mukana. Se oli onnellisin p?iv?, mit? minulla milloinkaan on ollut. Winchesteriss? veti kaikki huomiotani puoleensa. Siell? tutustuin siihen vanhaan kellosepp??n, joka tahtoi my?d? minulle liikkeens?. Jos minulla olisi ollut sen verran rahoja, niin ei mik??n olisi ollut minulle sen mieluisempaa, sill? t?m? typer? kyl? on minusta aina ollut kuin mik? hauta ik??n. T??ll? ei minun taitoni ole milloinkaan p??ssyt t?yteen voimaansa. No niin, ollutta ja mennytt? se on sekin.
Saatuaan viisarit asemilleen, veti h?n esille raskaan kultakellonsa ja pani sein?kellon k?ym??n sen j?lkeen.
-- Kuules nyt, Volumnia, -- jatkoi h?n sitten. -- Taloudelliset asiat j??v?t minulta erinomaisen hyv??n kuntoon. Min? olen j?rjest?nyt kaikki, niin kuin kuolemankin varalta j?rjestet??n. En ole velkaa kellenk??n; saamista minulla on moniahta shillingi t?n-iltaisista korjaust?ist?. Sein?kello on farmari Garrettin ja taskukello on Mr. Fane'n. Muista antaa ne heille huomenna, ja mink? v?h?n niist? saat, se tulee sinulle tarpeen jouluksi.
Volumnia Webster teki tuskallisen liikkeen tuolissansa.
-- Oudoksi k?y joulu ilman sinua, Tuomas, -- virkkoi h?n.
-- K?ynee kai, -- vastasi kellosepp?, -- mutta pian sit? tottuu siihenkin, mik? outoa on.
H?n veti taskustaan vanhan-aikuisen kellonsa ja katseli sit? miettiv?isen?.
-- T?m? oli aikoinaan sinun veljesi kello. Volumnia; muistathan? -- sanoi h?n alakuloisesti. -- Se on ollut seurakumppalinani monta pitk?? vuotta. Minun pit?? kaiketi antaa se sinulle takaisin, mutta kovasti min? olen sit? kaipaava.
-- Ep?ilem?tt? tuntuu ensi alussa oudolta, mutta, k?ytt??kseni omia sanojasi, pianhan sit? tottuu siihenkin, mik? outoa on.
Vanha kellosepp? puisteli p??t??n.
-- Ei, Volumnia, -- vastasi h?n; -- t?t? kelloa olen min? katkerasti kaipaava. Meid?n on helpompi oppia unohtamaan ihmisi? kuin esineit?. Me olemme naurettaviin asti kiintyneet yhteen ja toiseen pieneen kapineesen, joka omamme on ollut.
Sanat pyrkiv?t takertumaan h?nen kielellens?.
-- Min? my?nn?n sen, -- sanoi vanha rouva hetkisen kuluttua; -- saat pit?? kellon omanasi.
-- Kiitos, -- virkkoi kellosepp? l?mm?ll?: -- se oli jalosti tehty. Todellakin, Volumnia, sin? olet ollut minulle yst?v?llinen monella muotoa, ja minun pit?nee sanoa olevani jossain m??rin kiitollisuuden velassa sinulle kaikesta, mit?s olet tehnyt minulle ja ollut minulle n?itten viidennelj?tt? vuoden kuluessa. V?list? tuntuu melkein surkealta, ett? meid?n pit?? erota, mutta luulenpa sittenkin, ett? olemme p??tt?neet kohdalleen. Ja kuulehan nyt, Volumnia, mit? tahtoisin mieleesi painaa: jos naapurit tulevat t?nne tiedustelemaan meid?n keskin?ist? v?li?mme, niinkuin naapurien tapa on, niin sano heille, ett'emme me eronneet vihap?iss?, vaan ett? olimme kyll?styneet toisiimme. Jos he sitten l?htev?t utelemaan viel? enemm?n, niinkuin naapurien tapa on, niin k?ske heid?n menn? hiiteen, ja sill? hyv?. Ei he sitten sen enemp?? kysele.
-- Koetan muistaa, -- vastasi vaimo, k??rien kokoon sinipunaista kaulaliinaa, jonka h?n vast'ik??n oli saanut valmiiksi. -- T?ss' on sinun huivisi; muistahan panna se kaulaasi kylm?ll? ja kostealla ilmalla. Sin? et saa laiminly?d? kulkkusi hoitamista, ja jos aiot el?? viel? parikymment? vuotta, pit?? sinun olla hyvin varovainen. Min? puolestani tahtoisin mielell?ni saada tietoja sinun terveydest?si. Kirjoitellaanko toisillemme?
-- Tuskinpa se on tarpeellista, -- virkkoi kellosepp?, mielihyv?ll? katsellen kaulahuivia. -- Huomisen per?st? emme en?? itse asiassa el? toisiamme varten, niin ett? mit?p? sin? siit?, miten minun k?y. ja mit?p? min? siit?, miten sinun k?y?
Vanha rouva siirsi tuolinsa l?helle h?nt? ja katseli h?nt? melkein tutkivasti: h?n katseli noita kasvoja, joissa ennen muinoin oli loistanut yst?v?llisyytt? h?nt? kohtaan; katseli tuota otsaa, jota h?nen k?tens? niin usein oli silitellyt sairauden hetkin?; katseli tuota tukkaa, paikoin harmaata, paikoin valkoista. H?n muisteli, kuinka h?n ennen vanhaan oli koettanut lukea noita kiharoita, mutta ep?toivoisena luopunut yrityksest??n. Siin? ne olivat viel?kin, nuo samat kiharat, mutta vanhuuttansa harmaina nyt. H?n muisteli nuorta kellosepp?? viisinelj?tt? vuotta sitten, h?nt?, jonka rakkaus ja miehuus er??n? murheen hetken? oli valloittanut h?nen syd?mens?. Ja lempeytt? hel?hteli nyt vanhan rouvan ??ni.
-- Oli aika, Tuomas, -- kuiskasi h?n, laskien k?tens? h?nen k?sivarrelleen, -- oli aika, jolloin rakastin sinua hell?sti. Tahtoisin, ett?s tiet?isit sen ja muistaisit sit?, ollessasi kaukana poissa. Olla hell?sti rakastettu, vaikkapa vain v?h?senkin aikaa, -- siin? on sent??n jotain.
Kyynel putosi h?nen kirkkaasta silm?st?ns? miehen k?delle. Kellosepp? katsahti yl?s ja n?hty??n kyyneleit? vaimonsa silmiss?, puristi h?nen k?tt??n ja pyysi h?nt? rauhoittumaan. Mutta h?nenkin ??nens? vavahteli omituisesti, ja huolen ilme asettui h?nen kasvoilleen.
Ja niin he siin? istuivat yhdess?, ??neti.
Vihdoin virkkoi vanha rouva:
-- Meid?n pit?isi jakaa t?n? iltana moniaat muistoesineet. Tuomas. Tuonoin sin? tiedustelit isois?si pienoiskuvaa. Se on minulla tallella, yhdess? ?itini vanhan muotokuvan kanssa. Kaikki meid?n pienet kalliit esineet ovat t?ss? rasiassa. Katsellaan niit? lampunvalossa; t??ll? alkaa olla jo siksi pime?. Kun sitten on p??tetty, mik? j?? sinulle, mik? minulle, katan min? illallisp?yd?n ja paistan sinulle v?h?n silavaa ja makkaroita.
He istahtivat vieretysten p?yd?n ??reen, ja siin? otettiin rasiasta esineet esille, yksi toisensa per?st?. Vanhoja muistoja her?tti henkiin jok'ainoa kallis kappale, iloisia ja surullisia, omituisesti sekaisin. Siin? oli k??dyt, joitten omistajana oli aikoinaan ollut sotalaivaston kapteenin is?; siin? itse kapteeninkin muotokuva, jota Volumnia Webster katseli ylpeydell?, ja johon kellosepp? tuijotti kylm?kiskoisesti. Oli siin? my?s somia sormuksia, joista muutamat tunsi omikseen kellosepp?, toiset vanha rouva.
-- Katsos, Volumnia, -- sanoi kellosepp?, --
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 12
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.