Totta ja leikkiä | Page 3

yksin! Meidän pöydässä on
kyllä tilaa! Tulkaa nyt! Hi, hi, hii!"
Ja niinkuin tuuliaispää hän lennätti Sissin istumaan molempien
insinöörien väliin asettuen itse vastapäätä.
Minunkin oli pitänyt siirtyä samaan pöytään ja uteliaisuudella odotin
mitä rouva Dahl voisi aikaansaada.
Kaikki kävi paremmin kuin olin ajatellut. Sissi Ström, joka ensin näytti
vallan puusta pudonneelta, kotiutui merkillisen pian uuteen
ympäristöön. Ennenkuin päivä oli lopussa, hän jo puheli vapaasti
meidän kaikkien kanssa ja nauroi kiitollisesti rouva Dahlin jutuille.
Päivä päivältä Sissi näytti yhä paremmin viihtyvän tässä seurassa.
Silmiin oli tullut puoleksi utelias, puoleksi ihastunut ilme, aivan kuin
hän olisi herännyt tuntemattomaan elämään, ja poskilla oli aina raitis
puna. Minusta tuntui kuin toinen rouva Dahlin insinööreistä yhä
innokkaammin olisi totellut rouva Dahlia, kun tämä komensi häntä
näyttämään että hän voisi olla yhtä hyvä Fästmanni kuin toinenkin.

Viikon lopulla kysyi rouva Dahl minulta:
"Oletteko huomannut, etten ole koko ajalla sanonut hänelle sanaakaan
Fästmannista?"
Sanoin huomanneeni.
"Katsokaas, se on ollut pelkkää hienotuntoisuutta -- mutta tänään aion
puhua."
Kysyin eikö hän voisi ulottaa hienotuntoisuuttaan tähänkin päivään,
mutta hän selitti että minä en ymmärtänyt nais-psykologiaa.
"Paitsi sitä tiedän että hän on tänään saanut kirjeen Fästmannilta", lisäsi
hän.
Samassa saapui keskustelumme esine saliin ja rouva Dahl ehdotti että
tilaisimme kahvia, koska vielä oli yli kaksi tuntia illallisaikaan. Sissi
Ström näytti hajamieliseltä, mutta istui kumminkin kanssamme
kahvipöytään.
"No -- onko Fäst -- neiti Västman kirjoittanut mitään?" aloitti rouva
Dahl vallan ilman esipuheita.
"O-on -- tänään." Sissi punastui ja näytti onnettomalta.
"Koska hän sanoo palaavansa?"
"Vasta parin viikon päästä", kuului Sissin uneksiva vastaus.
"No -- ei suinkaan teillä vielä ole ollut ikävä?" kysyi taas rouva Dahl
mitä hellimmällä äänellä.
"E--ei", kuului hiukan epäröivä vastaus.
"Kirjoittakaa nyt hänelle, että hän voi huoleti viipyä kuukauden poissa",
ehdotti rouva Dahl.
Sissin silmät lensivät vallan pyöreiksi kauhusta. Kuinka hän voisi

Hannaa loukata niin? Hannaa, joka oli aina ollut hänelle enemmän kuin
kukaan muu maailmassa.
"No -- mitä hyvää hän sitten on tehnyt teille?" kysyi rouva Dahl
viattomasti.
Ja Sissi kertoi. Seminariin hän, Sissi, oli tullut kun hänellä oli niin
hirveän suuri halu lukemaan eikä siellä kotikaupungissa ollut muuta
sopivaa opistoa. Ja siellä hän oli tavannut Hannan. Hanna oli heti rakast
-- niin -- jaa -- kyllä se oli vallan oikeata ja syvää rakkautta jota Hanna
oli tuntenut häntä kohtaan. Ja silloin hän oli päättänyt ruveta
kansakoulunopettajaksi, vaikka vanhemmat eivät ensin tahtoneet sitä
sallia. Mutta ilman Hannaa hän ei olisi jaksanut elää, sillä semmoista
rakkautta hän ei koskaan elämässään voisi saada keneltäkään.
"Mitä siihen tulee", mutisi rouva Dahl puoliääneen, "niin kyllä
insinööri -- -- --"
Sain hänet töin tuskin vaikenemaan, ja onneksi Sissi oli siksi
innoissaan ettei hän ollut huomannut rouva Dahlin keskeytystä vaan
jatkoi:
"Hanna sai paikan sitten siellä pienessä kaupungissa ja minä muutin
sinne myöskin, sillä Hanna ei tahtonut että hakisin erityisen koulun
itselleni. Hän ajattelee aina vain minun etuani. Hannan koulussa minä
pidän laulutunnit ja käsityötunnit ja sitten hoidan meidän talouttamme."
"Eikös se joskus tunnu hiukan kuivalta?" kysyi rouva Dahl.
"Kuivalta -- -- -- E-ei." Tuntui kuin tuo ajatus nyt vasta ensi kerran olisi
tullut Sissin päähän.
Rouva Dahl käänsi nyt puheen toisaalle, mutta Sissi näytti onnettomalta
ja levottomalta. Selvä reaktsiooni viimeisten päivien ilon jälestä oli
huomattavissa. Vähän ajan perästä hän hiipi pois huoneeseensa jättäen
minut rouva Dahlin kanssa pöydän ääreen.
Rouva Dahl oli niin vakavan näköinen kuin hänen hymyyn tottunut

suunsa suinkin salli.
"Minun täytyy käyttää toista keinoa", sanoi hän synkimmällä äänellään.
"Mutta hyvä rouva Dahl, miksi olette niin suuttunut neiti Västman
raukkaan, että välttämättä tahdotte riistää hänen Sissinsä pois häneltä?"
kysyin minä.
"En minä ole ollenkaan suuttunut Fästmanniin semmoisenaan",
vakuutti rouva Dahl, "mutta -- myöntäkää että tuo tuommoinen on
luonnotonta ja inhoittavaa."
"Se riippuu tietysti -- -- --"
"Uh -- elkää ollenkaan yrittäkö selittää", keskeytti rouva Dahl minut,
"minä tunnen että se on hullua, ja sillä hyvä. Ja minä teen Sissistä
insinörskan ja toimitan hänet pois Suomeen, erilleen kaikesta
turmiollisesta vaikutuksesta. Ja se on oleva ikuisena loistokohtana
minun ansioluettelossani."
Minulla tietysti ei ollut mitään sitä vastaan sanomista, toivotin vain
hyvää menestystä hänen hyville aikeilleen.
Seuraavana päivänä huomasin että rouva Dahl kohteli Sissiä erityisen
lempeästi. Sissi, joka koko viikon oli saanut paastota suudelmien ja
muitten hyväilyjen puutteessa, näytti autuaalliselta, kun rouva Dahl
suuteli häntä poskelle ja kiersi kätensä hänen vyötäisilleen. Iltapäivällä
kuulin, kun rouva Dahl pyysi Sissiä kanssaan "ihailemaan
suuremmoista luontoa iltaauringon hohteessa." Minulla oli hiukan
kokemusta siitä millaista rouva Dahlin luonnonihailu oli, varsinkin jos
tohtori sattui olemaan mukana, enkä oikein voinut ymmärtää, mikä
hänet nyt oli noin saanut innostumaan tuntureihin. Tohtoria ei näkynyt
lähimaillakaan eikä suinkaan rouva Dahl aikonut antaa Sissin auttaa
itseään kaikkein noiden lukemattomien pikku purojen ja kivikkojen yli.
Mutta tuonne näin hänen häviävän Sissin kanssa tunturipolulle, käsi
Sissin olkapäällä.
Pari tuntia ainakin kului ennenkuin he palasivat, ja silloin saattoi

selvään huomata, että Sissi oli itkenyt.
Ennen illallista supatti rouva Dahl korvaani: "Minä olen selittänyt
hänelle kuinka kaikki miehet yleensä ja varsinkin insinööri, ovat