Tien ohesta tempomia | Page 9

mieltä, Anna Kallion ja muitten. Silloin hän rupesi rakentelemaan noita
omituisia teoriiojaan, jotka viehättivät ja tyynnyttivät niin monen
huolia ja saattoivat ihmisiä uskomaan kohtalon viisaaseen johtoon.
Joskus häntä vielä kohtasi toivottomuuden ja väsymyksen puuska, ja
hän oli heittää kynänsä nurkkaan ja väkisinkin ruveta nukkumaan,
nukkumaan pois kaikesta, mutta silloin oli Alma rouva aina vieressä
pitämässä huolta siitä, että haavat eivät päässeet menemään umpeen.
Ja niin Heikki Soinista kehittyi vallan väkisin tuo hieno, syvämielinen
kirjailija, jota niin paljon ihaellaan ja jonka rouvaa niin paljon

moititaan.
Ja kumminkin se on aivan Alma rouvan ansio, että Heikki Soinista tuli
semmoinen mies.

TUNNELMIA
Eräs tuttu lääkäri tunnusti minulle, että tunnelmakirjallisuus on tehnyt
arvaamattoman paljon hyötyä kärsivälle ihmiskunnalle. Erittäinkin on
sen siunaustatuottavat ominaisuudet olleet avuksi sellaisille sairaille,
joita vaivaa onnettomuus. Hän sanoi aina määräävänsä niin ja niin
monta sivua tunnelmia unettomille potilailleen ja vakuutti että
kymmentä sivua enempää hysteerisimmätkään eivät kestä vaipumatta
virkistävään uneen.
Morfiinilla, opiumilla, y. m. nukutusaineilla on se perin turmiollinen
puoli, että annoksia yhä pitää lisätä, kun potilas pääsee niihin tottumaan,
muutoin ne eivät vaikuta, mutta tunnelmilla on aivan päinvastainen
ominaisuus. Sairas, joka alussa verrattain hyvin kestää kymmenen
sivua, ei kuukauden perästä enää mitenkään siedä enempää kuin puoli
sivua, ennenkuin hän on sikeässä unessa.
Minä innostuin tuota kuullessani kovasti, sillä tuossahan avautui laaja
ala filantroopiselle toiminnalle, joka vielä voisi tuottaa mitä
hämmästyttävimpiä tuloksia. Päätin heti kirjoittaa Kalle serkulleni, joka
on tunnettu tunnelmakirjailija, ja kysyä hänen neuvojaan, miten
varmimmin ja perinpohjaisimmin voi valmistua tunnelmakirjailijaksi.
Se aika ei ehkä enää ole kaukana, jolloin perustetaan erityinen
tunnelma-akatemia, jossa jokainen asianharrastaja voi saada
perusteellisen valmistuksen, mutta tuota aikaa odotellessa lienee varsin
paikallaan, että julkaisen Kalle serkkuni vastauksen kokonaisuudessaan.
Ehkä se sisältää edes jonkun hyvän siemenen, joka kerran on tuottava
runsaan sadon. Tällainen oli hänen vastauksensa:
"Kun yliopistolukuni professorien ilkeyden tähden eivät onnistuneet,
päätin halveksia heitä ja ruveta kirjailijaksi. Mutta siihen tarvitsin

välttämättömästi tunnelmia. Tietysti myöskin oikokirjoitusta, mutta
sitähän minä kyllä osasin. Mutta tunnelmat, mistä minä ne ottaisin?
Tiesin että ilman niitä en pääse mihinkään, sillä ihmisen, ja varsinkin
kirjailijan, tulee aina perustaa työnsä ja elämänsä tunnelmiin, jos hän
tahtoo jotain saavuttaa. Todellinen elämä on sellainen inhoittavan ikävä
valtamaantie, jota kaikki kulkevat ja joka siis ei kelpaa mihinkään.
Minulla sattui olemaan hyvä ystävä, joka oli tunnelmakirjailija. Päätin
kysyä neuvoa häneltä. Tullessani hänen luokseen, sattuikin niin
onnellisesti, että hän juuri oli tunnelman vallassa, päättäen siitä, että
hän käveli pitkillä askeleilla huoneessaan, tuijotti kattoon ja lausui
korkealla äänellä vasta mustepullosta lähtenyttä sonettia. Sanoin
hänelle asiani ja hän neuvoi inspiratsioonilla näin: "Ah, ystäväni, mene
korpeen, synkkään korpeen. Istu yksinäiselle kivelle ja kuuntele
kotikuusen kuiskehia. Anna notkean vartalosi kuvastua siniaaltoihin,
luo silmäsi taivaan tähtiin ja anna tuskasi sulaa kaihon kyyneliin.
Silloin luonnon pyhät tunnelmat sinut vastustamatta saavuttavat!"
No niin, olihan se helppo antaa se neuvo, mutta entäs sen käytäntöön
pano! Sinä, joka olet helsinkiläinen niinkuin minä ja aiot kirjailijaksi,
sinä ymmärrät asemani. Mistä minä nyt otin sen synkän korven ja
yksinäisen kiven, puhumattakaan notkeasta vartalosta? Esplanaadeissa
ei ole ainoatakaan kunnollista kiveä, ja jos sinne saisikin jonkun
kannetuksi, niin on tuskin luultavata, että poliisi antaisi kenenkään
rauhassa sulattaa siinä tuskiaan kaihon kyyneliin.
Onneksi minulla oli toinenkin tunnelmakirjailijaystävä sitä synkkää,
syvää laatua. Arvelin että hän varmaan voi helpommin tunkea tilani
ytimeen, ja päätin kysyä häneltä neuvoa.
Hän otti ja pani otsansa syvään poimuun, että se oli kuin synkkä pilvi,
ja hänen silmänsä tuijottivat minuun, että kun ne leimahtivat, niin se oli
kuin pitkäisen tuli, ja hän puhui näin sanoen: "Haa -- ettäs olet luokseni
tullut minulta neuvoja kysymään, niin sinulle sanoa tahdon -- sinun
pitää nousta itsessäsi niinkuin synkkä metsä, että sinä sen varjojen alle
vaipuisit. Ota uni päällesi ja näe unta -- pitkät hiukset liekehtien liehuen
takana -- ja kädet suonenvetoisesti väännettyinä! Haa -- syvenny
sydämesi tummanpunaiseen verisuoneen, ihminen, ja anna sydämesi

tulvan sanoissa kohista!"
Minä tunsin jo aivan tunnelmien esimakua. Päätin seurata hänen
neuvojaan, s. o. syventyä sydämeni tummanpunaiseen verisuoneen ja
nousta itsessäni kuin synkkä metsä.
Mutta nyt jouduin toiseen pulaan. En kuolemaksenikaan tiennyt, kuinka
tuo kaikki oli tapahtuva. Tukkani kyllä kasvatin pitkäksi, niin että se
liehui sangen hyvin tuulessa, ja käsiäni vääntelin niin suonenvetoisesti,
että vasen kerran innostuksen hetkenä meni sijoiltaan, mutta siitä ei
ollut pienintäkään apua. Ainoa seuraus oli epämiellyttävän runsas
lääkärin lasku, joka ei mitenkään ollut omiaan herättämään minussa
tunnelmia, ei ainakaan sellaisia, joita olisi viitsinyt suuremmalle
yleisölle kertoa.
Kaikki oli siis turhaa! Tunnelmat eivät ottaneet tullakseen, ja koko
kirjallinen urani näytti hämärältä.
Tahdoin vielä tehdä viimeisen ponnistukseni ja kysyin kolmannelta
ystävältä, joka aina oli näyttäytynyt varsin käytännölliseksi mieheksi,
eikö hän ymmärtäisi mitään neuvoa. Hän tuumaili kauvan aikaa, selaili
Brockhausia ja muita paksuja kirjoja ja pudisteli päätään. Vihdoin hän
nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen
Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä
laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle.
Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada
syntymään viheriäisen laaksotunnelman."
Tuohan