mieltä, Anna Kallion ja muitten. Silloin hän rupesi rakentelemaan noita 
omituisia teoriiojaan, jotka viehättivät ja tyynnyttivät niin monen 
huolia ja saattoivat ihmisiä uskomaan kohtalon viisaaseen johtoon. 
Joskus häntä vielä kohtasi toivottomuuden ja väsymyksen puuska, ja 
hän oli heittää kynänsä nurkkaan ja väkisinkin ruveta nukkumaan, 
nukkumaan pois kaikesta, mutta silloin oli Alma rouva aina vieressä 
pitämässä huolta siitä, että haavat eivät päässeet menemään umpeen. 
Ja niin Heikki Soinista kehittyi vallan väkisin tuo hieno, syvämielinen 
kirjailija, jota niin paljon ihaellaan ja jonka rouvaa niin paljon
moititaan. 
Ja kumminkin se on aivan Alma rouvan ansio, että Heikki Soinista tuli 
semmoinen mies. 
 
TUNNELMIA 
Eräs tuttu lääkäri tunnusti minulle, että tunnelmakirjallisuus on tehnyt 
arvaamattoman paljon hyötyä kärsivälle ihmiskunnalle. Erittäinkin on 
sen siunaustatuottavat ominaisuudet olleet avuksi sellaisille sairaille, 
joita vaivaa onnettomuus. Hän sanoi aina määräävänsä niin ja niin 
monta sivua tunnelmia unettomille potilailleen ja vakuutti että 
kymmentä sivua enempää hysteerisimmätkään eivät kestä vaipumatta 
virkistävään uneen. 
Morfiinilla, opiumilla, y. m. nukutusaineilla on se perin turmiollinen 
puoli, että annoksia yhä pitää lisätä, kun potilas pääsee niihin tottumaan, 
muutoin ne eivät vaikuta, mutta tunnelmilla on aivan päinvastainen 
ominaisuus. Sairas, joka alussa verrattain hyvin kestää kymmenen 
sivua, ei kuukauden perästä enää mitenkään siedä enempää kuin puoli 
sivua, ennenkuin hän on sikeässä unessa. 
Minä innostuin tuota kuullessani kovasti, sillä tuossahan avautui laaja 
ala filantroopiselle toiminnalle, joka vielä voisi tuottaa mitä 
hämmästyttävimpiä tuloksia. Päätin heti kirjoittaa Kalle serkulleni, joka 
on tunnettu tunnelmakirjailija, ja kysyä hänen neuvojaan, miten 
varmimmin ja perinpohjaisimmin voi valmistua tunnelmakirjailijaksi. 
Se aika ei ehkä enää ole kaukana, jolloin perustetaan erityinen 
tunnelma-akatemia, jossa jokainen asianharrastaja voi saada 
perusteellisen valmistuksen, mutta tuota aikaa odotellessa lienee varsin 
paikallaan, että julkaisen Kalle serkkuni vastauksen kokonaisuudessaan. 
Ehkä se sisältää edes jonkun hyvän siemenen, joka kerran on tuottava 
runsaan sadon. Tällainen oli hänen vastauksensa: 
"Kun yliopistolukuni professorien ilkeyden tähden eivät onnistuneet, 
päätin halveksia heitä ja ruveta kirjailijaksi. Mutta siihen tarvitsin
välttämättömästi tunnelmia. Tietysti myöskin oikokirjoitusta, mutta 
sitähän minä kyllä osasin. Mutta tunnelmat, mistä minä ne ottaisin? 
Tiesin että ilman niitä en pääse mihinkään, sillä ihmisen, ja varsinkin 
kirjailijan, tulee aina perustaa työnsä ja elämänsä tunnelmiin, jos hän 
tahtoo jotain saavuttaa. Todellinen elämä on sellainen inhoittavan ikävä 
valtamaantie, jota kaikki kulkevat ja joka siis ei kelpaa mihinkään. 
Minulla sattui olemaan hyvä ystävä, joka oli tunnelmakirjailija. Päätin 
kysyä neuvoa häneltä. Tullessani hänen luokseen, sattuikin niin 
onnellisesti, että hän juuri oli tunnelman vallassa, päättäen siitä, että 
hän käveli pitkillä askeleilla huoneessaan, tuijotti kattoon ja lausui 
korkealla äänellä vasta mustepullosta lähtenyttä sonettia. Sanoin 
hänelle asiani ja hän neuvoi inspiratsioonilla näin: "Ah, ystäväni, mene 
korpeen, synkkään korpeen. Istu yksinäiselle kivelle ja kuuntele 
kotikuusen kuiskehia. Anna notkean vartalosi kuvastua siniaaltoihin, 
luo silmäsi taivaan tähtiin ja anna tuskasi sulaa kaihon kyyneliin. 
Silloin luonnon pyhät tunnelmat sinut vastustamatta saavuttavat!" 
No niin, olihan se helppo antaa se neuvo, mutta entäs sen käytäntöön 
pano! Sinä, joka olet helsinkiläinen niinkuin minä ja aiot kirjailijaksi, 
sinä ymmärrät asemani. Mistä minä nyt otin sen synkän korven ja 
yksinäisen kiven, puhumattakaan notkeasta vartalosta? Esplanaadeissa 
ei ole ainoatakaan kunnollista kiveä, ja jos sinne saisikin jonkun 
kannetuksi, niin on tuskin luultavata, että poliisi antaisi kenenkään 
rauhassa sulattaa siinä tuskiaan kaihon kyyneliin. 
Onneksi minulla oli toinenkin tunnelmakirjailijaystävä sitä synkkää, 
syvää laatua. Arvelin että hän varmaan voi helpommin tunkea tilani 
ytimeen, ja päätin kysyä häneltä neuvoa. 
Hän otti ja pani otsansa syvään poimuun, että se oli kuin synkkä pilvi, 
ja hänen silmänsä tuijottivat minuun, että kun ne leimahtivat, niin se oli 
kuin pitkäisen tuli, ja hän puhui näin sanoen: "Haa -- ettäs olet luokseni 
tullut minulta neuvoja kysymään, niin sinulle sanoa tahdon -- sinun 
pitää nousta itsessäsi niinkuin synkkä metsä, että sinä sen varjojen alle 
vaipuisit. Ota uni päällesi ja näe unta -- pitkät hiukset liekehtien liehuen 
takana -- ja kädet suonenvetoisesti väännettyinä! Haa -- syvenny 
sydämesi tummanpunaiseen verisuoneen, ihminen, ja anna sydämesi
tulvan sanoissa kohista!" 
Minä tunsin jo aivan tunnelmien esimakua. Päätin seurata hänen 
neuvojaan, s. o. syventyä sydämeni tummanpunaiseen verisuoneen ja 
nousta itsessäni kuin synkkä metsä. 
Mutta nyt jouduin toiseen pulaan. En kuolemaksenikaan tiennyt, kuinka 
tuo kaikki oli tapahtuva. Tukkani kyllä kasvatin pitkäksi, niin että se 
liehui sangen hyvin tuulessa, ja käsiäni vääntelin niin suonenvetoisesti, 
että vasen kerran innostuksen hetkenä meni sijoiltaan, mutta siitä ei 
ollut pienintäkään apua. Ainoa seuraus oli epämiellyttävän runsas 
lääkärin lasku, joka ei mitenkään ollut omiaan herättämään minussa 
tunnelmia, ei ainakaan sellaisia, joita olisi viitsinyt suuremmalle 
yleisölle kertoa. 
Kaikki oli siis turhaa! Tunnelmat eivät ottaneet tullakseen, ja koko 
kirjallinen urani näytti hämärältä. 
Tahdoin vielä tehdä viimeisen ponnistukseni ja kysyin kolmannelta 
ystävältä, joka aina oli näyttäytynyt varsin käytännölliseksi mieheksi, 
eikö hän ymmärtäisi mitään neuvoa. Hän tuumaili kauvan aikaa, selaili 
Brockhausia ja muita paksuja kirjoja ja pudisteli päätään. Vihdoin hän 
nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen 
Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä 
laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle. 
Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada 
syntymään viheriäisen laaksotunnelman." 
Tuohan    
    
		
	
	
	Continue reading on your phone by scaning this QR Code
	 	
	
	
	    Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the 
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.